Siirry suoraan sisältöön

Aksa Korttila kahlaamassa viljapellossa Perhoset-elokuvassa (2024). Kuva: Sami Kuokkanen, Tekele Productions

Aksa Korttila kahlaa viljapellossa körttipuku päällään.

Pääkirjoitus 10/2024: Miten ihmeessä Etelä-Pohjanmaasta tuli elokuvamaakunta?

Hanna Hietikko

Kirjoittaja on katsonut kaikki jutussa mainitut elokuvat ja pitänyt suurimmasta osasta niistä.

Etelä-Pohjanmaalla on komea menneisyys maakuntana, jossa tehdään elokuvia. Komea on myös nykyisyys, sillä parin viime vuoden aikana Etelä-Pohjanmaalla on tehty ainakin kolme elokuvaa: Kasino (2020), Lapua 1976 (2023) ja Perhoset (2024). Pian julkaistaan myös Mietaa ja Häjyt 2.

Etelä-Pohjanmaan lakeudet ovat kutsuneet elokuvantekijöitä useaan otteeseen. Milleniaalien muistamista elokuvista täällä on kuvattu Antti Tuurin käsikirjoittamien lisäksi muun muassa elokuvat Häjyt (1999) ja Härmä (2012). Niihin ja vielä vanhempiin täällä kuvattuihin elokuviin voi tutustua esimerkiksi Matti Kassilan ja Niko Jutilan teoksesta Härmän lumo ja voima. Etelä-Pohjanmaa elokuvissa (2014).

Moni pohjalaisvoimin tehty elokuva on onnistunut useilla mittareilla tarkasteltuna. Mikko Jokipiin käsikirjoittama, ohjaama ja tuottama Kasino sai yli 11 600 katsojaa jo ilmestymisvuonnaan, ja se palkittiin Jussi-gaalassa yleisöpalkinnolla.

Viime syksynä vietettiin Lapua 1976 -elokuvan ensi-iltaa. Niin ikään Jussilla palkittu elokuva on saavuttanut Suomessa huomattavan ison katsojamäärän, 176 000 katsojaa. 15. lokakuuta lähtien Lapua 1976 -elokuvaa voi katsoa Netflixistä, kertoo Yle.

Seinäjoella kesällä 2023 kuvattu ja syyskuun lopussa ensi-iltaan tullut Jenni Toivoniemen Perhoset on myös monin tavoin hieno elokuva. Nähtäväksi jää, onko se palkintojen arvoinen. Moni Aikuisten fani ja kotiseuturakkautta Seinäjokea kohtaan tunteva kuitenkin käynee sen katsomassa, tuli palkintoja tai ei.

Tänä vuonna ensi-illan saa vielä marraskuussa Mietaa, josta voi ennakoida Kasinon kaltaista nostalgiahittiä vähintäänkin paikallisesti. Ensi vuonna taas julkaistaan todennäköisesti jo alkuvuodesta Häjyt 2, jonka haluavat varmasti nähdä kaikki ykkösosankin nähneet.

Raha, hulluus, rakkaus, koulutus ja uteliaisuus

Syitä elokuvien tekemiseen juuri Etelä-Pohjanmaalla on ainakin viisi: raha, hulluus, rakkaus, koulutus ja uteliaisuus. Paikalliset elokuvantekijät ovat esimerkiksi Kasinon, Lapua 1976:n ja Mietaan tapauksissa kääntäneet jokaisen kiven sponsorien löytämiseksi ja tarvittaessa ottaneet vielä lainaakin elokuvien tekemiseksi.

Sponsorien lista on ollut pitkä, sillä paikalliset yritykset haluavat tukea paikallista kulttuuria. Myös kunnat näkevät elokuvabisneksessä potentiaalia: Seinäjoki osallistuu Perhoset-elokuvan tekemiseen maksamalla 40 000 euroa. Siitä saatavalla näkyvyydellä saatetaan saada tänne lisääkin elokuvien kuvauksia.

Suomen kokoisella kielialueella elokuvien tekeminen on lähtökohtaisesti huonoa bisnestä, mutta jonkinlainen hulluus ja rakkaus lajiin auttavat tekemään elokuvia eikä ainoastaan laskelmoimaan, mikä on kannattavaa. Ja kun täällä jotakin tehdään, ihan uteliaisuudesta muiden on päästävä katsomaan, mitä tutut saivat aikaiseksi. Miten naapurin likka onnistuu roolissaan, entä se maailmalta tuotu teatterikoulun käynyt? Sujuuko murre vai meneekö metsään? Vilahtaako kuvissa muitakin tuttuja naamoja tai paikkoja?

Etenkin Kasino ja Mietaa ovat paikallisten vahvasti ja myös talkoillen itse tekemiä elokuvia. Myös Lapua 1976:ssa paikallisia avustajia on melko joukko, mutta Kasinossa ja Mietaassa paikalliset tekevät pääroolit ja lähes tulkoon kaiken mahdollisen.

Näyttelemistä voi nimittäin opiskella paikallisesti esimerkiksi Etelä-Pohjanmaan opistossa Ilmajoella ja monia muita elokuvan teossa tarpeellisia taitoja Seinäjoen ammattikorkeakoulun kulttuurialan tutkinto-ohjelman kulttuurituottajan opinnoissa. Jos siis jo omin päin ei pääse riittävän pitkälle.

Raha ei ole ainoa motiivi elokuvien tekemiseen Etelä-Pohjanmaalla. Siksi täällä tehdään verrattain paljon ja laadukkaita elokuvia.

Mitä mieltä olet artikkelista?
  • Mielenkiintoinen 
  • Hauska 
  • Tärkeä 
  • Liikuttava 
  • Kelpo 
  • Tylsä 

Vastaa