Perhoset on Aikuiset-sarjan luojana tunnetun Anna Brotkinin käsikirjoittama komedia, joka sai ensi-iltansa 27. syyskuuta. Elokuvan tapahtumat sijoittuvat Seinäjoelle ja siellä etenkin Tangomarkkinoille.
Seinäjoella ollaan vain käymässä, mutta yllättävät uutiset saavat ministerin erityisavustaja Siirin ja hänen pomonsa elinkeinoministerin jäämään Seinäjoelle Tangomarkkinoiden ajaksi. Loppuunpalamisen partaalla oleva Siiri järjestää viikonlopuksi ministerille monenlaista menoa osoittaakseen olevansa parempi kuin toinen ministerin avustajista ja saadakseen tavoittelemansa työn.
Stressaantunut Siiri viettää Seinäjoella yllättävän hyviä hetkiä kaiken työnteon ohessa, vaikka juuri Tangomarkkinoilta niitä ei kannata oikeasti lähteä hakemaan. Se on vaarallinen keski-ikäisten festivaali, josta on sympaattisuus kaukana.
Toisaalta, jos Brotkinin ministeri olisi joutunut jäämään Seinäjoelle Provinssin aikaan, siitä ei olisi saanut käsikirjoitettua tällaista komediaa. Ehkä elokuvan kohdeyleisö onkin vanhempaa kuin päähenkilö, milleniaali-Siiri. Elokuvaa tehdessä on hyvä laskeskella jo etukäteen, kuinka paljon se voisi saada yleisöä, ja taitaa olla niin, että Seinäjoen lisäksi elokuva kerää maksukykyisiä katsojia myös muualta Etelä-Pohjanmaalta ja jopa Vaasasta.
Käsikirjoittajan lisäksi myös näyttelijöitä Aikuisista
Aikuisten Yolan eli Aksa Korttilan näyttelemä hahmo Siiri on stressi-ihottumineen hyvin samastuttava, mutta Jani Volasen näyttelemä isä liian mukava ja hyväsydäminen pohjalaismieheksi. Uskottavin hahmo on myös Aikuisista tutun näyttelijän Miro Lopperin esittämä liittymäkauppias: ensin mukava, mutta lopulta jopa pelottava.
Leea Klemolan näyttelemä ministeri on yhdistelmä Vaasan vaalipiirin kansanedustajia: Anna-Maja Henrikssonia, Paula Risikkoa, Anne Rintamäkeä ja Pia Sillanpäätä. Sukunimensä hahmo on tosin lainannut Suvi Lindéniltä. Tämä ministeri on toista maata kuin milleniaali-Siiri, joka ei osaa stressiltään edes rentoutua. Hän on bosslady, joka tietää, miten eletään.
Seinäjoen kaupunki maksaa Ilkka-Pohjalaisen mukaan Perhoset-elokuvassa näkymisestään 40 000 euroa. Kyllä sillä on jo syytäkin saada empaattista kaupunkikuvaa levitykseen ympäri Suomen elokuvateattereita. Ja tölvittyä lapualaisia.
Annan ⭐⭐/5 tähteä avaruuden pääkaupungista kertovalle elokuvalle.
Muiden arvioita Perhoset-elokuvasta
Älä tyydy tähän yhteen näkemykseen Perhoset-elokuvasta. Katso toki, mitä muut ovat siitä mieltä!
- Ilkka-Pohjalaisen arvio: Perhoset-elokuvassa parasta on pohjalainen paikallisväri
- Eparin arvio: Seinäjoelle annettiin yksi pääosa uudessa kotimaisessa komediassa – tarina kertoo tangoviikonlopusta
- Episodin arvio: Perhoset
- Helsingin Sanomien arvio: Kehuttujen tekijöiden tangokomedia osoittaa, että huumori voisi olla Suomen paras vientituote