Omaa alaa tutkijana voi joutua etsimään yrityksen ja erehdyksen kautta, vaikka taipumuksia tutkijan uralle olisi havaittavissa jo aikaisin. Mauri Aalto päätyi lopulta tutkimaan päihteitä, vaikka se ei ollut hänen alkuperäinen suunnitelmansa.
Tieteellinen ura kutsui Aaltoa jo lapsena. Hänelle on kerrottu, että jo hyvin varhaisessa iässä hän vietti mielellään aikaansa luontodokumentteja katsellen. Hän toivoi mikroskooppia lahjaksi ja rakensi lapsena kotinsa alakertaan pienen laboratorion.
— Eihän se tietenkään mikään oikea laboratorio ollut, mutta sellaista kuitenkin tavoittelin, Aalto kertoo.
Kiinnostus tiedettä kohtaan säilyi läpi teini-iän ja vartuttuaan Aalto pääsi opiskelemaan biologiaa Turun yliopistoon. Tavoitteena oli ura tutkijana.
— Nuorena sitä valitsee ymmärtämättään asioita. Kenties on tavannut jonkun henkilön tai nähnyt televisiosta ohjelman, joka vaikuttaa valintoihin. Kun pääsin opiskelemaan, realiteetit tulivat vastaan. Tutkijan työssä elanto on kiven alla.
Aalto kokeili myös opettamista, mutta totesi, ettei se ei ollut siinä vaiheessa hänen juttunsa.
Yhteiskunnallinen aihe ja potilastyö kiinnostivat
Aalto päätti siis vaihtaa alaa. Hän oli jo aiemmin pohtinut lääketieteen opintojen pariin hakeutumista.
Hakeminen kannatti ja lääketieteen opinnot alkoivat Tampereen yliopistossa vuonna 1989. Hän oli tuolloin 26-vuotias.
Päihteistä tuli Aallon tutkimuksen kohde kolmantena opiskeluvuotena.
— Lääkiksessä ei ole varsinaista gradutyötä, vaan siellä tehdään niin sanottu syventävä työ. Ne pitävät sisällään usein paljon luonnontieteitä. Kun syventävät tulivat kolmannen vuosikurssin kohdalla ajankohtaisiksi, halusin valita syventäviin jotain muuta, Aalto sanoo.
Intohimo vaihtui toiseen.
— Vaikka biologia olikin ollut intohimoni, koin että oli aika opiskella muutakin kuin luonnontiedettä. Törmäsin sitten mini-interventioon ja sillä tiellä ollaan. Ajattelin, että se on yhteiskunnallinen aihe, ja se alkoi kiinnostaa. Tosin myöhemmin ymmärsin, että alkoholikin on luonnontieteellinen aihe.
Aihevalinta osui kohdilleen. Myös hyvät opintojen ohjaajat saavat häneltä kiitosta. Käytännöllisetkin syyt vaikuttivat aiheen valintaan. 1990-luvulla oli lääkäreiden työttömyyttä.
— Alkoi näyttää siltä, että tässähän taas valmistutaan työttömäksi. Ajattelin, että mini-interventiosta voisi tehdä väitöskirjan ja se parantaisi työllistymismahdollisuuksia. Asiat kääntyivät kuitenkin pian päälaelleen ja sitten olikin lääkäripula.
Mini-interventiolla tarkoitetaan hoitomuotoa, jossa alkoholin riskikäyttö ja siihen liittyvät ongelmat pyritään tunnistamaan potilaalla jo varhaisessa vaiheessa. Mini-interventiossa potilasta kuunnellaan ja alkoholinkäyttöä kommentoidaan rakentavasti. Aiheesta lisää käypä hoito sivustolta.
Työllisyys ei kuitenkaan ollut suurin syy. Yhtenä keskeisenä syynä hän mainitsee potilastyön tärkeyden. Syventävissä opinnoissa ei luonnontieteitä opiskellessa juuri potilaita nähdä. Aalto taas kokee potilastyön tärkeäksi.
Nyt Aalto on koulutukseltaan psykiatri, ja hänen toinen professuurinsa on päihdelääketiede. Hän työskentelee ylilääkärinä Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella ja professorina Tampereen yliopistossa.
Lääkärin ja tutkijan työn voi yhdistää
Aaltoa halusi työskennellä sekä potilastyön että tutkimuksen parissa. Hänen onnekseen ne oli mahdollista yhdistää.
— Valitsin mini-intervention oikeastaan jo perusopinnoissa, ja edelleen se on mukana. Kun olin lääkärin työssä, kaipasin tutkijan työtä ja kun olin tutkijan työssä, kaipasin vielä enemmän potilastyötä. Aloin siis määrätietoisesti hakea yhdistävää tekijää. Eikä se ole harvinaista, että molempia tehdään.
Lääkärin ja tutkijan roolit vuorottelevat Aallon arjessa.
— Ylilääkärinä olen kuusikymmentä prosenttia ja tutkijan roolissa noin neljäkymmentä. Professuuriin kuuluu tietysti jonkin verran luentoja ja opettamista. Tutkijan työssä on monenlaisia vaiheita, Aalto kertoo.
Käytännön työssä lääkärinä Aalto on hoitanut paljon korvaushoitopotilaita, joilla on opioidiriippuvuus. Hänellä on tälläkin hetkellä noin viisikymmentä korvaushoitopotilasta.
Harvoilla potilaista on pelkästään opioidiriippuvuus. Useimmiten riippuvuus on syntynyt useampiin eri päihdeaineisiin.
Korvaushoidolla tarkoitetaan opioidiriippuvaisten hoitoa lääkinnällisillä ja psykososiaalilla hoitomuodoilla. Pyrkimimyksenä on vaikuttaa elämäntapoihin ja tukea päihteettömyyttä.
Lue korvaushoidosta lisää lisää täältä.
— Korvaushoitoon liittyy usein myös sellainen harhaluulo, että kaikki hoidon käyneet paranevat. Näinhän se ei tietenkään ole. Mutta korvaushoidon myötä potilaiden kuolemat ovat vähentyneet ja se on mielestäni erittäin tärkeä mittari, kun ottaa huomioon, että potilaat ovat pääosin nuoria ihmisiä, Aalto sanoo.
Hoidon tehokkuutta Aalto pystyy arvioimaan myös tutkijan näkökulmasta. Yksi hänen tutkimuksistaan on erikoistunut nimenomaan korvaushoidon tehokkuuden arvioimiseen. Sen piirissä olleesta viiteryhmästä kukaan ei kuollut seurantajakson aikana. Toisesta ryhmästä, joka ei ollut korvaushoidon piirissä, kolmestakymmenestä kuoli neljä.
— Toki se oli tuollainen pieni tutkimus. Otanta ei ollut suuri, mutta kyllä tulokset olivat linjassa myös kansainvälisten tutkimusten kanssa, jotka oli tehty eri yhteiskunnista ja kulttuureista.
Mini-interventio keskiössä tutkijan uralla
Pitkän uransa aikana Aallon tutkimukset ovat liittyneet pääasiassa alkoholiin ja mini-interventioon.
— Tutkimukseni alkoi alkoholin mini-interventiosta, jota väitöskirjani käsitteli. Sillä tarkoitetaan terveydenhuollossa tapahtuvaa terveysneuvontaa, joka liittyy alkoholiin. Eli jos potilas juo liikaa, hoidon tavoitteena on, että juominen vähenisi.
— Terveydenhuollolle on suuri taloudellinen panostus, jos varataan esimerkiksi viidentoista minuutin aikoja potilaiden alkoholin käytön neuvomiseen. Sen tulee silloin olla toimivaa. Omassa tutkimustyössäni olen pystynyt osoittamaan, että näin kannattaa tehdä.
Aalto on ollut mukana myös WHO:n Euroopan-toimiston tutkimuksessa, jossa käsiteltiin havaintoa, jonka mukaan mini-interventio oli havaittu tehokkaaksi hoitomuodoksi, mutta sitä ei vielä ollut onnistuttu ottamaan käyttöön käytännössä.
— Kyseessä oli niin sanottu implementointitutkimus. Tällainen tutkimus pyrkii selvittämään, miten joku tutkitusti toimivaksi todettu menetelmä pystytään ottamaan käyttöön.
Hoitotulokset poikkeavat tieteellisistä käytännöistä
Monesti yksityisellä tai kolmannella sektorilla toimivat päihdeklinikat esittelevät korkeita lukuja hoitonsa tehokkuudesta. Eräs tunnetuimpia lienee Minnesota-hoito.
Yle uutisoi vuonna 2013 samana vuonna Heikki Oinas-Kukkosen Oulun yliopistoon tehdystä väitöstutkimuksesta, jonka mukaan 90-prosenttia hoidon loppuun asti käyneistä raitistuu. Vuonna 2022 Ylen Mot-ohjelmassa A-klinikan toimitusjohtaja Kaarlo Simojoki kertoi, että tarkemmat tutkimukset eivät tue 90-prosentin tehokkuutta. Hoito-ohjelman jälkeen yhteys potilaisiin katoaa, eikä ole enää varmuutta, kuinka pitkään raittius jatkuu.
Myös Aalto on kirjoittanut aiheesta. Hän kertoo kahdentoista askeleen AA-ryhmän käytön tehokkuudesta löytyvän tieteellistä näyttöä. Tältä osin hän näkee Minnesota-hoidossa olevan myös tieteellisissä tutkimuksissa toimiviksi osoitettuja muotoja.
Mutta hoitotulosten raportoinnissa on ongelmia. Menetelmät poikkeavat tieteellisistä käytännöistä. Lukuihin lasketaan vain henkilöt, jotka käyvät koko hoidon läpi.
— Oikea tapa olisi raportoida niin, että lasketaan mukaan kaikki hoitoon tulleet, eikä vain kaavita kermaa päältä ja siten saadaan sitten niitä hyviä tuloksia. Meillä mini-intervention parissa laskenta menee niin, että potilaat, jotka jättävät hoidon kesken, raportoidaan automaattisesti epäonnistuneisiin. Voi olla, että he ovat lopettaneet tai vähentäneet juomista, mutta me emme voi sitä tietää. Siitä huolimatta olemme pystyneet osoittamaan, että tuloksia tulee.
Päihdelääketieteen professori Aallon mukaan paras alkoholiin liittyvä tutkittu tieto löytyy Käypä hoito -sivustolta.
— Muualtakin tietoa löytyy ja niissä tietenkin voi olla pieniä ristiriitojakin. Sellaista se tiede on.
Alkoholin aiheuttamat ongelmat olisivat hoidettavissa
Aallon tekemät tutkimukset ovat erittäin käytännöllisiä ja niistä kertynyt tieto muutettavissa käytännöksi, jos niin vain halutaan.
— Jos tavoittaneena olisi hoidon puolesta maksimoida alkoholin haittojen vähentäminen, tulisi mini-interventio ottaa laajamittaisesti käyttöön. Samoin tietyt psykoterapeuttiset hoidot, jotka usein ovat kognitiivista käyttäytymisterapiaa, Aalto sanoo.
Alkoholin käyttöön puuttumisen ja terapian lisäksi on lääkkeitä, joiden teho on todettu tutkitusti.
— Esimerkiksi Antabus. Näitä voisi tarjota laajasti avohoidossa ja tietenkin komplikaatioita pitää hoitaa hyvin. Esimerkiksi jos jollain on tullut jo komplikaatioita, niin ne hoidettaisiin. Huumeiden hoidossa pitäisi toimia samansuuntaisesti.
Päihdelääketieteen professori, lääkäri ja tutkija Aalto, jos kuka, tietää, miten päihderiippuvuuksia pitäisi hoitaa, jos hoidon halutaan olevan mahdollisimman tehokasta.
— Kyllä meillä on tiedossa mitä pitäisi tai mitä voitaisiin tehdä ja toivottavasti tehtäisiin.
Muut päihteet ovat pientä alkoholin rinnalla
Vaikka huumeiden käytön kerrotaan lisääntyneen nuorten parissa, Aallon mukaan alkoholi on edelleen päihde, joka aiheuttaa ylivoimaisesti eniten haittoja. Hän myös korostaa, että alkoholiin liittyvistä ongelmista riippuvuus ei ole ainoa huomioitava haitta.
— Voi olla ihmisiä, joilla ei ole alkoholiriippuvuutta vaan alkoholin aiheuttamia muita vaivoja. Voi olla vatsavaivoja tai verenpaineen nousua, joita potilas ei itse edes välttämättä tunnista alkoholista johtuvaksi, Aalto kertoo.
— Julkisessa keskustelussa huumeet ovat enemmän esillä. Luulen että siksi, koska ne ovat tällainen uusi ilmiö.
Riippuvuus ei ole ainoa huomioitava haitta.
— Jos katsotaan viidenkymmenen vuoden ajalta, kehitys on huonoa. Jos taas kahdenkymmenen vuoden ajalta, suunta on ollut hieman parempi. Tupakan suhteen on tapahtunut erittäin hyvää kehitystä pitkällä aikajänteellä.
Huumeista Aalto ennustaa, että jollakin aikavälillä nimenomaan säännöllinen käyttö lisääntyy. Hän perustaa olettamuksen siihen, että näin on tapahtunut muissa länsimaissa.
— Valitettavasti tällaiset asiat, niin hyvät kuin huonotkin, tulevat muualta. Mutta kuinka paljon, niin voi olla, että se määrä ei hirveästi nouse.
Sähkötupakan ja nikotiinipussien haittoja hän ei vielä kommentoi.
— Ne ovat sen verran uusi ilmiö, että tutkimusta ei ole vielä riittävästi, että niiden haitallisuutta voisi vielä kunnolla arvioida verrattuna savukkeisiin.
Tutkijat tutkivat ja poliitikot päättävät
Toisinaan tutkijat krititisoivat, etteivät poliitikot kuuntele tieteentekijöitä tarpeeksi. Esimerkiksi Kari Enqvist on antanut päättäjille kritiikkiä siitä, että tieteellisen tiedon korostaminen päätöksenteossa on poliitikoille lähinnä korulause. Aalto suhtautuu asiaan maltillisemmin.
— Joskus on niinkin, kun tutkijoiden puolelta sanotaan, että poliitikot eivät tarpeeksi kuuntele tutkijoita ei riittävästi, tutkija tarkoittaa, että juuri häntä ei ole kuunneltu, Aalto muotoilee.
— Kun poliitikot tekevät päätöksiä, he joutuvat ottamaan monia tasoja huomioon. Välttämättä aina ensimmäisenä ei ole kyseessä terveys. Nämä ovat monisyisiä asioita. Tietenkin sitä tutkijana toivoo, että tieteellistä tietoa seurattaisiin.
Aallon mukaan esimerkiksi se on tieteellinen fakta, että ihmisiä kuolee alkoholiin. Nykytiedon valossa jo pienetkin määrät ovat haitallisia.
— Jos kuitenkin jokin muu asia, esimerkiksi taloudelliset seikat nousevat päätöksiä tehdessä ohi terveydellisten vaikutusten, olisi ainakin toivottavaa, että se on tehty tietoisesti eikä millään virheellisellä tulkinnalla tai vääristelyllä tieteellisiin faktoihin nähden, hän sanoo.
Esimerkkinä päihdepolitiikan monitasoisuudesta Aalto mainitsee kannabiksen laillistamiseen ja dekriminalisointiin liittyvät kysymykset. Hän ei ole kannabista tutkinut, mutta tuntee monia siihen erikoistuneita tutkijoita.
Kannabiksen laillistaminen on tutkimuskohteena toistaiseksi sen verran uusi, että on vaikea sanoa, mitkä sen haitat todellisuudessa ovat. Laillistamiseen voivat kuitenkin vaikuttaa myös kansainvälisen tason toiminnat.
— Kyllä sitä niinkin tulee ajatella, että mikäli kaikki muut valtiot kannabikset laillistaisivat, niin emmehän me voi olla ainoa saareke maailmassa, jossa se on laitonta, Aalto toteaa.
Emmehän me voi olla ainoa saareke maailmassa, jossa se on laitonta.
Aalto kokee tutkijana olevansa velvollinen jakamaan asiantuntiuuttaan, mikäli sitä pyydetään. Vuosien varrella hän on ehtinyt useaankin otteeseen päättäjien kuultavaksi.
— Kyllä minä koen sen velvollisuudekseni. Jos on tietoa, niin kyllä sitä tulee jakaa. Mutta varsinaisesti en hakemalla hakeudu, ainakaan median eteen. Jotkut tutkijat ovat innokkaampia kuin toiset. Se on varmaan paljon persoonallisuudestakin kiinni.
Aallon mini-interventiota käsittelevä tutkimus kuitenkin päätyi valtakunnalliseen mediaan. A-studio esitteli tutkimuksen 1990-luvulla. Tutkimuksen tulokset raportoitiin ja kerrottiin mikä merkitys niillä voisi olla.
— Siihen aikaan vastaavat ohjelmat olivat muutenkin hieman erilaisia. Nykyään monet paneelityyliset keskusteluohjelmat ovat mielestäni hieman ongelmallisia. Niissä on kyllä eri näkökulmien edustajia, mutta varsinaisesti minkäänlaiseen lopputulemaan ei kuitenkaan oikein tahdota päästä, Aalto harmittelee.
— Pidän tyylistä, jolla A-studio aikoinaan esitteli oman tutkimukseni. Se esitettiin sellaisena kuin se oli. Tietenkin aina voi sitten kritisoida tieteellisin keinon. Esimerkiksi oliko se hyvä vai huono tutkimus. Niinhän tiede toimii.
Tieteen popularisoinnissa on myös riskejä
Aalto pitää tieteen popularisointia tärkeänä, mutta muistuttaa myös siihen liittyvistä riskeistä.
— Varsinkin jos tehdään lyhyttä esitysmuotoa, saattaa olla vaarana, että asia ei välity oikein. Monet tieteelliset asiat ovat niin monisyisiä, ettei niitä oikein voi tuoda lyhyeen esitysmuotoon ilman, ettei syntyisi vääristymistä. Tietenkin lyhyelle esityksellekin on paikansa, mutta tarkkana sen kanssa saa olla.
Yksinkertainen ratkaisu olisi Aallon mukaan lisätä kirjan tai ohjelman alkuun ilmoitus, että kyseessä on popularisointi. Hän huokaisee kuitenkin tämän olevan valitettavan harvinaista, mutta muistaa kyllä sellaisiinkin joskus törmänneensä.
Tiede on paljon esillä mediassa. Populaarikulttuurissa tutkijat saattavat olla nykyisin jopa sankarin roolissa. Aallon mukaan kehitys on hyvää mutta pelkistää totuutta.
— Hyvä viihde on aina hyvää viihdettä, Aalto sanoo, ja jatkaa:
— Tietenkin yleensä huomaa, esimerkiksi dokumentteja katsellessakin, että kyllähän ne antavat melko pelkistetyn kuvan tieteen tekemisestä. Ja sehän on tietysti ymmärrettävää. Eihän kukaan jaksaisi katsoa sitä valtavaa puurtamista, jota se todellisuudessa pääosin on.
Aalto viettää myös vapaalla aikaansa tieteen parissa erilaisia tiededokumentteja katsellen.
— En kuitenkaan omalta alaltani. Mutta muilta tieteen aloilta oikein mielelläni. Varsinkin sellaiset pitkät dokumentit ovat suosikkejani. Kun syvennyn johonkin uuteen alueeseen, haluan imeä tietoa itseeni mahdollisimman paljon. Aina on mukava oppia jotain uutta.
