Sateenkaarimessut ovat herättäneet pohjalaisittain tunteita ja kiivasta keskustelua. On maalailtu kauhukuvia kristillisen perinteen rappeutumisesta ja raamatunvastaisuudesta. Tällaista kiellettyä hedelmää oli tietenkin pakko lähteä ihmettelemään oikein paikan päälle.
Sateenkaarimessu nousi puheenaiheeksi etenkin syksyllä 2024, kun Vaasan suomalaisen seurakunnan tuore kirkkoherra Teijo Peltola päätti lakkauttaa kaiken kyseisen seurakunnan sateenkaaritoiminnan.
Päätös oli sikäli yllättävä, että Vaasassa on toiminut Seta jo yli 50 vuotta ja sateenkaarimessujen järjestäminen on ollut vakiintunutta toimintaa. Vertailun vuoksi kerrottakoon, että Etelä-Pohjanmaan vastaava yhdistys on toiminut vasta vuodesta 2021. Sateenkaarimessuja on Seinäjoella pidetty siis huomattavasti maltillisempi määrä kuin Vaasassa.
Nyt suuntana on Seinäjoen iso kirkko, Lakeuden Risti. On pride-kuukausi, Seinäjoki Pride -viikko ja neljäs Seinäjoki Pride -viikon yhteydessä vuosien mittaan järjestetty sateenkaarimessu.
Hyppelehtivätköhän heinäsirkat sarvet päässä vastaan jo kirkon pihalla? Riittääkö kirkon ilmastointi viilentämään helvetin liekkien kuumentaman Herran huoneen? Värjäytyykö Seinäjoki verenpunaiseksi?
Helvetin polte tuntuu alaselässä
Paikalle on saapunut noin kolmisenkymmentä henkeä. Lapsiperheitä, nuoria ja myös varttuneempaa väkeä. Kuulen, että väkeä on yli puolet siitä kuin viime vuonna.
Syynä vähäiseen osallistujamäärään on ilmeisesti samaan aikaan pride-ohjelmaan kuulua burleski-ilta. Kuka on keksinyt laittaa nämä samaan aikaan? Voisiko epäreilumpaa kilpailuasetelmaa olla?
Tuskin lukema kovin huonokaan on. Olen ymmärtänyt, etteivät messut normaalistikaan ole välttämättä mitään varsinaisia yleisömenestyksiä. Erään seurakunnan pappi kirjoitti taannoin puskaradioon valittaen, että sunnuntain messussa oli ollut vain yksi ihminen. Tämä messu tavoittaa verkkokirkon kautta myös ne, jotka eivät paikalle ole uskaltaneet tulla.
Myöhemmin selviää, että porukkaa on tullut ympäri maakuntaa, muun muassa Kauhajoelta ja Lapualta asti. Ilmeisesti siellä ei Herran huoneessa ole ollut sijaa.
Tunnen kirkossa oloni ulkopuoliseksi ja olevani vieraalla maalla. Tämä ei johdu messun teemasta, vaan näin käy yleensä aina, kun olen kirkossa. Ei sillä, että minulla olisi mitään luterilaista kirkkoa ja kristinuskoa vastaan.
Menee vain yleensä hetki tottua.
Papit ovat koulutettuja ja rutinoituneita puhujia, joten yleensä saarnaa kuitenkin kuuntelee mielellään ja ulkopuolisuuden tunne katoaa hetkeksi, kunnes on jonkin yhtenäisrituaalin vuoro. Esimerkiksi uskontunnustuksen.
Sitten alan tuntea helvetillistä poltetta alaselässä. Polte ei johdu metafysiikasta vaan ergonomiasta. Jos helvetti on olemassa, siellä täytyy olla kirkon penkit.
Aina vain puhetta rakkaudesta
Messun alkuun pappi kertoo, että saarna perustuu helluntain teksteihin Raamatusta, sillä tämä kyseinen kristillinen juhlapyhä on seuraavana sunnuntaina. Mainitaan myös, että meneillään on Seinäjoen pride-viikko ja sateenkaarimessu on osa sen ohjelmaa. Sitten veisataan avausvirttä.
Saarnassa käsitellään rakkautta. Hurjaa ja pelottavaa. Pappi kertoo, kuinka sai kerran kritiikkiä seurakuntalaiselta, joka soimasi: ”Aina te papit puhutte rakkaudesta.”
Sitten seuraa pohdiskelua siitä, kuinka olisi kivaa, kun tultaisiin toimeen ja oltaisiin nätisti ja kaikkia rakastettaisiin. Tässä kohtaa alan olla huolissani. Oikeastaan tunnen syvää katumusta siitä, että edes suostuin tekemään reportaasin sateenkaarimessusta.
Katumus ja huoli liittyvät kirjoittamiseen. Mitä tästä nyt sitten pitäisi kirjoittaa? Kirkossa oli ihmisiä, joille pidettiin aivan tavallinen jumalanpalvelus. Ainakin itse koin näin. Hieman tylsä, mutta ihan yleispätevää asiaa ja perinteikkäitä luterilaisia rituaaleja.
Jos sateenkaaren värisiä sateenvarjoja ei olisi ollut, ei kukaan Late Luterilainen olisi huomannut yhtään mitään eroa perinteiseen messuun verrattuna. Pelkään pahoin, että olen sortunut joutavaan jaaritteluun ja kirjoittanut varsin laimean jutun.
Mutta mitä muutakaan voisin. Jos joku etsii sateenkaarimessuista jännitystä elämäänsä tai jonkinlaista triggeröivää elämystä, on pettymys väistämätön.
Seuraava mahdollisuus kokea vastaava tilaisuus on Vaasan pride-viikolla sunnuntaina 15.6. kello 13.
