Samuli Herrala pelasi vuosien ajan Counter-Strikeä huipputasolla Suomessa. Urheilu-uransa aikana hän joutui tasapainoilemaan koulun ja kilpapelaamisen välillä.
Vuonna 2022 hän lopetti uransa vedoten omaan hyvinvointiinsa. Nykyään hän opiskelee kauppatieteitä Vaasan yliopistossa.
Videopelit tulivat kuvioihin 8-vuotiaana, ja ensimmäisen turnauksensa Herrala pelasi 12-vuotiaana vuonna 2014 veljensä sekä veljensä ystävien kanssa.
– Turpaanhan siellä tuli voittamatta yhtään peliä, Herrala kertoo.
Ensimmäisen ammattitason pelinsä Herrala pelasi 15-vuotiaana.
Hän jatkoi turnauksiin osallistumista vuodesta 2014 lähtien Helsingissä Assembly-tapahtumassa, ja vuonna 2016 hän voitti tapahtuman amatööriturnauksen. Sama toistui muutaman vuoden ajan, kunnes hänet pyydettiin Sotkamon Jymyn senaikaiseen joukkueeseen.
– Vuonna 2018 mut kysyttiin SuperJymyyn. Siinä sai sitten ekan sopparin ja alkoi pikkuhiljaa tajuta, että tästä voi tulla jotain, Herrala kuvailee.
Herrala kehittyi pelissä ja vietti aikaa erinäisissä joukkueissa, kunnes vuonna 2019 hän päätyi viimeiseen joukkueeseensa, jossa pysyi uran loppuun asti. Hänet myös pyydettiin erääseen tunnettuun akatemiajoukkueeseen, mutta jätti mahdollisuuden väliin, sillä luotti oman joukkueensa kykyyn olla Suomessa numero 1.
Herrala luotti oman joukkueensa kykyyn olla Suomessa numero 1.
Vaikka pelaaminen oli työtä, työyhteisössä oli myös täysin väliinpitämättömiä ja laiskoja ihmisiä.
– Sellaiset harjoitukset ärsytti, kun piti harjoitella jotain, mutta porukka veti asioita läskiksi. Kukaan ei tottele, ja aikaa menee vain hukkaan. Tämä on kuitenkin meidän työ.
Elämässä voi olla muutakin kuin pelaaminen
Vuonna 2022 elokuussa Samuli eläköityi pelaajan uraltaan. Aikaa ei löytynyt enää muuhun kuin pelaamiseen, ja pelaamisen määrä vaikutti opintoihin sekä terveyteen.
– Yksi peli saattoi kestää viisi ja puoli tuntia, ei toki aina kestänyt, mutta niitä saattoi olla kolme putkeen. Me pelattiin ihan mielipuolisia määriä matseja, kaikki muuttui sellaiseksi puuroksi.
Me pelattiin ihan mielipuolisia määriä matseja, kaikki muuttui sellaiseksi puuroksi.
Samuli saattoi olla koulussa 6–8 tuntia päivässä, minkä jälkeen oli harjoittelupelejä, ja niiden jälkeen piti vielä pelata itsenäisesti, jotta tatsi pysyisi pelissä.
– Pelaaminen vei paljon minulta. En tehnyt mitään muuta, eikä pystynytkään, kun kaikki aika meni pelaamiseen.
– Pelattiin niin paljon, että tuli hermopinne kyynärpäähän, minkä takia sormet puutui. Me harjoiteltiin [niin paljon].
Jos Herrala haluaisi jatkaa uraansa, hän voisi, mutta hän ei haluaisi uhrata vapaa-aikaansa, terveyttään eikä opintojaan. Lopetettuaan Herrala ei ole joutunut enää kiirehtimään paikasta toiseen harjoitusten tai pelien takia, vaan hän on vapautunut ja päässyt nauttimaan elämästä.
– Aika pitkään pelasin, neljä ja puoli vuotta, ja kyllä se oli hiton siistiä.
Kyllä se oli hiton siistiä.
Pelaamisesta oli paljon hyötyä
Herrala sanoo, että suhteet kouluun, terveyteen ja läheisiin kannattaa pitää hyvinä, sillä ne tukevat uraa. Hän on myös pelaajauransa myötä oppinut työskentelemään kaikenlaisten ihmisten kanssa ja kehittänyt samalla myös vahvan työmoraalin.
– Olen valmis mykkäkouluun, sellaisiin ihmisiin joka pälättää koko ajan, päällekäyviin, vetäytyviin, Herrala kuvailee.
– Se vaatii paljon työstöä jokaiselta persoonalta, että tulee ihmisten kanssa toimeen [joukkueessa]. Vaatii sellaista kykyä, että asiat puhutaan läpi.
Kuvaillessaan uransa pituutta Samuli napsauttaa sormiaan, kuin ura olisi mennyt ja tullut noin vaan.
– Elämä on aika lyhyt, kannattaa tehdä sellaisia asioita mistä tykkää.
Elämä on aika lyhyt, kannattaa tehdä sellaisia asioita mistä tykkää.
Ammattipelaajan ura vaatii paljon, mutta samalla se tarjoaa paljon elämyksiä ja mahdollisuuksia.
Herrala vertaa: hän on pelannut pelissään 16 000 tuntia, siinä missä lentäjillä on harjoitustunteja lähes saman verran.
– Aika paljon tunteja saa laittaa, että tulee hyväksi, hän toteaa.
