Journalistina ja ihmisoikeusasiantuntijana tunnettu Amani Al-mehsen käsittelee esikoisromaanissaan äitinsä elämäntarinaa.
Hayati, rakkaani (2025) on kertomus Irakissa syntyneestä ja varttuneesta Amalista, jonka esikuva on Suomessa vuonna 1998 vuoden pakolaisnaiseksi valittu Iman Al-Hashim. Kirja kertoo, millaista oli kasvaa Irakissa ennen diktaattori Saddam Husseinin aikaa ja sen alettua. Sotilaiden tunkeuduttua kotiin uhkailemaan perheenjäsenten vangitsemisella päähenkilö lähtee lapset kainalossaan pakolaisleirille Saudi-Arabiaan ja sieltä myöhemmin Suomeen.
Al-mehsen kirjoittaa sitruspuista ja muusta luonnosta niin elävästi, että sen voi melkein haistaa kirjaa lukiessaan. Oliivit ja muut herkut voi lähestulkoon maistaa, kun niiden kuvaus on niin yksityiskohtaista. Kauniista ympäristöstä ja karmeista tapahtumista syntyy melkoinen jännite.
Päähenkilö Amani on sievä ja lahjakas. Hän on kunnon tyttö ja opiskelee itselleen ammatin, mutta sotaisa kotimaa estää uran ja murskaa myöhään heränneet haaveet avioliitosta. Amanin kunnollisuus korostuu entisestään, kun kirjan miespuoliset hahmot ovat melkein kaikki lurjuksia. Vain kihlattu on kunnollinen, täydellinen, ylivoimainen.
Avioliitto on kuitenkin solmittava, oli puolisoksi valittu ihana tai ei. Amanin ja Marufin avioliitto on katastrofi, vaikka hyviäkin hetkiä avioparin välillä on muutama. Lapsia syntyy, mutta ystävä toisensa jälkeen ympäriltä kuolee.
Vasta Suomessa Amani pääsee olemaan oma itsensä. Kuopio vaikuttaa paratiisilta entiseen kotikaupunkiin verrattuna. Suomessa naisen asema on hyvä, sillä hän voi erota väkivaltaisesta kumppanista ja asua itsekseen. Avioliitto ei ole välttämätöntä vaan nainen voi olla vapaa ja tehdä työtä, jota haluaa.
Kirja herättää saman kiitollisuuden tunteen kuin muutkin tänä syksynä kokemani taide-elämykset, Niskavuoren nuori emäntä ja Ylpeys ja ennakkoluulo (tavallaan). Olen vilpittömän iloinen siitä, että naisen elämän päätarkoitus ei enää ole hyvä naimakauppa ja siinä kärvistely katkeraan loppuun saakka.
Hayati, rakkaani -teoksesta huomaa, että se on vasta kirjailijan ensimmäinen teos, sillä kieli on tarpeettoman sentimentaalista ja kerronta etenee paikoin kömpelösti ja liiankin suurin harppauksin kerrallaan. Tarina on kuitenkin lukemisen ja kuuntelemisen arvoinen.
🍋🍋🍋/5
Amani Al-mehsen osallistuu vaasalaiseen kirjallisuustapahtuma Littfestiin lauantaina 15. marraskuuta. Tämän kirja-arvostelun kirjoittanut toimittaja haastattelee häntä ja Laura Gustafssonia Vaasan pääkirjaston Draama-salissa kello 12.
