Vaasan ylioppilastaloprojekti ja Helsingin ylioppilaskunnan tavoite päästä eroon jäsenmaksuista ovat esimerkkejä siitä, miten visio voi kasvaa liian suureksi talouden ja edunvalvonnan kustannuksella.
Pomedia julkaisi 7.1.2026 selvityksen, miten Vaasan ylioppilaskunnan ylioppilastaloprojekti käynnistyi 1980-luvulla ja ajautui vuosikymmeniä myöhemmin kriisiin. Kyse ei ole vain epäonnistuneesta talohankkeesta vaan suuremmasta kysymyksestä: millaista on hyvä opiskelijoiden edunvalvonta?
Pomedian selvityksen mukaan Vaasan ylioppilaskunta perusti vuonna 1983 taloprojektia varten kehittämisrahaston, johon myös osa jäsenmaksusta suunnattiin. Talosta oli haaveiltu jo 1980-luvulta lähtien, ja alkuperäinen ajatus oli saada opiskelijoiden oma olohuone.
Loppujen lopuksi vuonna 2008 valmistuneen ylioppilastalon tiloista suuri osa päätyikin vuokrakäyttöön ennen kuin talo myytiin kokonaan pois vuonna 2023. Ainejärjestöt eivät hyödyntäneet taloa eivätkä opiskelijatkaan eksyneet taloon. Tilanteesta seurasi ylioppilaskunnan jäsenmaksun nousun ja palveluiden supistumisen lisäksi närkästyneitä opiskelijoita.
Mikä olisi saanut pysähtymään ja ottamaan askeleen taaksepäin?
Se ei ollut se, että talon tilat eivät vastanneet opiskelijoiden todellisia tarpeita. Se ei myöskään ollut juhlasalin käyttöasteen ja kannattavuuden välinen ristiriita. Ei edes se, että kustannusarvio paisui 3,5 miljoonasta eurosta 5,6 miljoonaan euroon.
Ehkä siinä vimmassa mikään ei olisi pysäyttänyt.
Ylioppilastalo nähtiin monumenttina, foorumina ja ehkä jopa identiteettiprojektina. Lopulta siitä tuli taloudellinen taakka, joka söi resursseja muulta ylioppilaskunnan toiminnalta.
Psykologi ja taloustieteen nobelisti Daniel Kahneman on korostanut taloustutkassa, että mitä enemmän johonkin asiaan on investoitu – aikaa, vaivaa tai rahaa – sitä vaikeammaksi luopuminen tulee.
Ihmisten päätöksentekoon vaikuttavat usein myös tunteet. Kahneman puhuu niin sanotusta uponneiden kustannusten harhaluulosta, joka liittyy sitoutumisvinoumaan: jatkamme aiempien päätöstemme tukemista, vaikka uudet todisteet osoittaisivat, että se ei ole järkevin vaihtoehto.
Ylioppilastaloprojekti näyttää malliesimerkiltä tästä ajattelusta. Hankkeeseen sitouduttiin yhä uudelleen, vaikka riskit kasvoivat ja realiteetit muuttuivat. Päätöksentekoon vaikuttivat tunteet, historia ja halu jatkaa aiempien päätösten puolustamista – ei välttämättä se, mikä olisi ollut tulevaisuuden opiskelijoiden edun mukaista.
Päätösten ytimessä pitäisi olla edunvalvonta
Ylioppilaskuntien jäsenmaksu on saanut osakseen monenlaisia nimiä, joista yksikään ei varsinaisesti imartele. Automaatiomaksu ja pakkomaksu ovat vakiintuneita, ja Vaasassa jäsenmaksu tunnettiin joissakin piireissä jopa ylioppilastalomaksuna.
Erityisen ikävää Vaasan ylioppilastaloprojektissa on se, että opiskelijat ovat osallistuneet siihen rahallisesti vuodesta 1983 alkaen – halusivat tai eivät. Ylioppilaskunnan jäsenmaksu on pakollinen, ja Vaasassa se on ollut vuosia valtakunnan korkeimpia talohankkeen vuoksi.
Olisiko järkevempää edunvalvontaa voitu toteuttaa rakennuttamalla asuntola opiskelijoille? Hankkeesta VYY olisi saanut omansa pois vuokratuloina, vaikkakin hitaasti.
Yle on uutisoinut Vaasan asuntokriisistä, joka koskee erityisesti opiskelijoita. Ilkka-Pohjalaisen tuoreen uutisoinnin mukaan 14 vuotta kesken ollut opiskelijatalohanke on jälleen seisahtunut valitusten takia. Myös Pomedian tekemässä jutussa opiskelijat kertoivat huonosta asuntotilanteesta.
HYY rakensi kortteleitaan Ylioppilaslehden mukaan ihan muille kuin opiskelijoille, joten se ei ainakaan ole mitään opiskelijoiden edunvalvontaa.
Ylioppilaskuntien edustajistovaalit järjestetään kahden vuoden välein, mikä tarkoittaa myös edaattoreiden nopeaa vaihtuvuutta. Monilla edustajilla ei ole vielä paljon “kilometrejä takana” talous- tai hallintokysymyksissä saati kokemusta pitkäjänteisten ja monimutkaisten investointien arvioinnista. Tämä heikentää edellytyksiä hahmottaa päätösten vaikutuksia vuosikymmenten päähän.
Toimiiko ylioppilaskuntademokratia tarpeeksi hyvin, kun on edaattorit vaihtuvat niin usein? Toisaalta pakkojäsenyys passivoi rivijäsenet eivätkä edustajiston vaalien äänestysprosentit ole päätähuimaavia. Kuka silloin on vastuussa suurista päätöksistä? Käytännössä kaikki edustajistossa istuvat ja käytännössä ei kukaan.
Ylioppilaslehtien vähetessä myös kritiittiset äänet hiljentyvät
Ylioppilaslehtiä lakkautetaan yksi toisensa jälkeen. Ensi syksynä jäljellä ovat enää Oulun, Tampereen, Jyväskylän ja Turun ylioppilaslehdet.
Vaasan ylioppilaslehti Vylkkäri lakkautettiin vuonna 2017, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaslehti Uljas lakkautettiin vuotta myöhemmin. Aalto-yliopiston ylioppilaslehti Aino jätettiin tauolle vuonna 2019, mutta lakkautettiin seuraavana vuonna. Lapin ylioppilaslehti lopetettiin 2024. Myös Helsingin Ylioppilaslehti päätettiin jättää tauolle ensi syyskuusta lähtien.
Helsingin ylioppilaskunnan päätoimittaja Roosa Welling toi esille, että edustajisto hyväksyi ponnen siitä, että HYY:n hallitusta pyydetään varmistamaan Ylioppilaslehden jatkuvuus vuonna 2027. Wellingin mukaan houkutus lehden lakkauttamiselle on suurempi kuin koskaan. Suomen Kuvalehden mukaan Ylioppilaslehti on jo käytännössä säästetty kuoliaaksi.
Lehtien lakkauttamisen myötä katoavat ylioppilaskuntien kriittiset vahtikoirat – ne, jotka seuraavat päätöksentekoa, kysyvät ikäviä kysymyksiä ja muistuttavat, kenen rahoilla toimitaan. Ilman vallan vahtikoiraa kyseenalaistavat äänet vaimenevat ja valta päätyy niille, joilla on parhaat resurssit ja vähiten kiinnostusta vastata kriittisiin kysymyksiin.
Jälkiviisaat vinkit ylioppilaskunnille
Vylkkärissä 9/2007 kerrotaan, että Vaasan ylioppilastalon perustuksiin upotettiin teräksinen aikakapseli, joka sisälsi dokumentteja, muun muassa ylioppilastalon perustamisasiakirjan ja ylioppilaslehden viimeisimmän numeron. Vaikka vuonna 2023 talo myytiin, kapseli pysyy teräksen sisällä muistutuksena siitä, että visio oli aikanaan vahvempi kuin realiteetit.
Pomedia haastatteli tätä juttukokonaisuutta varten Turo Rantaa, joka työskenteli VYYn talouspäällikkönä vuosina 2011–2015. Kysyimme, miten taloudelliselta katastrofilta olisi voitu välttyä. Näin Ranta vastasi:
- Talouden tulee olla kunnossa ennen suuria investointeja, ja lisäksi on varauduttava mahdollisiin lisäkustannuksiin.
- Rakennusprojekteissa harvoin saa aivan kaikkea mitä haluaa, joten pitää osata tinkiä jo suunnitteluvaiheessa, ei vasta rakentaessa. Vaasan ylioppilastalon kohdalla koetettiin täyttää vuosikymmenten toivomuksia.
- Päätöksiä tulisi miettiä realistisesti, eikä kiinteistösijoittamista ja oman talon rakentamista ei kannata sekoittaa.
- Päätöksissä ei kannata hötkyillä. Pitäisi myös muistaa, että ylioppilaskunta on ikuinen organisaatio, jolla on aina aikaa.
Ranta pitää myös haasteena sitä, että edustajiston väki vaihtuu tiheään tahtiin, minkä vuoksi on paljon henkilöitä, jotka haluavat jättää nimensä historiankirjoihin. Hänen mukaansa on tärkeää pohtia päätöksissä tulevaisuuden opiskelijoita.
Jälkiviisaus on tietysti parasta viisautta, mutta ettei historia toistaisi itseään, ylioppilaskuntien kannattaa ottaa nämä neuvot huomioon tulevaisuudessa.
Juttua päivitetty 7.1.2026 kello 16:19. Tarkennettu VYYn entisen talouspäällikön, Turo Rannan kommentteja.
