Siirry suoraan sisältöön
Ylioppilasteatteri Rampin puheenjohtaja Netta Weijo

Ylioppilasteatteri Rampin uudet tuulet: Muutto ja uusi puheenjohtaja

Vilma Vilkuna

Juttu on tehty harjoituksena Vaasan yliopiston kurssilla VIEK20230 Journalismin ja mediatyön perusteet.

Maisteriopiskelija Netta Weijo on valittu Vaasan ylioppilasteatteri Rampin uudeksi puheenjohtajaksi kaudelle 2026.

Johtokunnan kokous on juuri alkamassa. Rampin uusissa tiloissa on vielä muuttolaatikoita, mutta toiminnan on jatkuttava muutosta huolimatta.

–  Aloitan kokouksen ajassa 19.04, Weijo sanoo ja avaa kolmannen kokouksen puheenjohtajana.

Muutosjohtajaksi teatterin johtokunnasta

Teatterin tilat vaihtuivat keskustan Leipätehtaalta rautatien toisella puolella Klemettilässä sijaitsevaan Funkkikseen Weijon valtakauden kynnyksellä, ja hänen tavoitteensa onkin lisätä aktiivista toimintaa sillan toisella puolella. Hän haluaa houkutella enemmän opiskelijoita mukaan toimintaan.

Vaasan ylioppilasteatteri Ramppi on vuonna 1991 perustettu yhdistys. Se toimi lähes kolme vuosikymmentä Ego-salissa vanhan Leipätehtaan tiloissa, mutta rakennuksessa toimineen ravintolan konkurssin myötä VOAS päätti muuttaa liiketilat opiskelija-asunnoiksi.

Muutto on teatterille ristiriitainen asia: keskeinen sijainti vaihtui, mutta samalla yhdistys siirtyi yhteen Vaasan muiden kulttuuritoimijoiden kanssa. Ramppi sijaitsee nykyään Funkkiksella osoitteessa Sepänkyläntie 2.

Weijo kertoo hakeneensa puheenjohtajaksi, koska yhdistyksen toiminnan kehittäminen kiinnosti häntä. Johtokunnassa vuoden toiminut Weijo tiesi teatteria odottavan suuren muutoksen tammikuussa ja näki muuton haasteena, johon halusi tarttua.

Funkkikselle muiden kulttuuritoimijoiden yhteyteen

Uudet tilat Funkkiksella avaavat hänen mukaansa monia mahdollisuuksia. Leipätehtaan pieni Ego-sali vaihtui nyt suurempaan auditorioon, jonne mahtuu enemmän katsojia. Aiemmin Ramppi toimi omissa tiloissaan, mutta nyt ympärillä on muita kulttuuritoimijoita.

– Emme ole enää eristyksissä vaan talo on täynnä tekemisen meininkiä, hän kertoo.

Sijainti maasillan toisella puolella ei Weijoa huolestuta, mutta muuttoon liittyy muita epävarmuuksia. Isommat tilat tarkoittavat korkeampaa vuokraa. Weijoa myös mietityttää kotiutuminen uusiin tiloihin.

– Ei vielä tiedä, millaiseksi arki uusissa tiloissa muotoutuu tai miten toiminta lähtee käyntiin, Weijo pohtii.

Tunnelma on silti odottava.

– Olen henkilökohtaisesti innoissani siitä, mitä tilamuutos tuo Rampille. Haluamme lisätä näkyvyyttä Vaasassa ja tuoda kulttuuria lähemmäs kaupunkilaisia.

Mitä mieltä olet artikkelista?
  • Mielenkiintoinen 
  • Hauska 
  • Tärkeä 
  • Liikuttava 
  • Kelpo 
  • Tylsä 

Vastaa