Siirry suoraan sisältöön
Seinäjoella tuotetaan tänä keväänä ennätyspitkä vappuradion striimi

Seinäjoella tuotetaan tänä keväänä ennätyspitkä vappuradion striimi

huhti 1, 2025

Seinäjoen ammattikorkeakoulun kulttuurituottajaopiskelijat tekevät vappuaattona viiden tunnin vappuradiostriimin, joka on kunnon show. Vappuradion toimeksiantaja on Samo, ja tiivistä yhteistyötä tehdään myös Seamkin kanssa. Seinäjoella on aikaisemminkin tehty vappuradiota, esimerkiksi vuonna… Read More »Seinäjoella tuotetaan tänä keväänä ennätyspitkä vappuradion striimi

Lamaantunut ja neuroottinen ihminen ei jaksa olla hyvä ympäristökansalainen

Lamaantunut ja neuroottinen ihminen ei jaksa olla hyvä ympäristökansalainen

maalis 21, 2025

Kehojen kontrollointi on osa hyvän ympäristökansalaisen ihannetta. Se näkyy arkisissa toiminnoissa ja valinnoissa. Maria Åkermanin artikkeli kehon politiikasta Alue ja Ympäristö -lehdessä vuodelta 2014 on vaivannut minua jo kymmenen vuotta.… Read More »Lamaantunut ja neuroottinen ihminen ei jaksa olla hyvä ympäristökansalainen

Merkittävät keksinnöt syntyvät parhaiden ajattelijoiden yhteistyössä 

Merkittävät keksinnöt syntyvät parhaiden ajattelijoiden yhteistyössä 

huhti 21, 2025

Kuinka monta edistysaskelta on jäänyt ottamatta, koska jonkun ääni sivuutettiin?…

Vastuu lukemisen vähenemisestä on aikuisilla, somen käyttöä ollaan valmiita rajoittamaan jopa lailla

Vastuu lukemisen vähenemisestä on aikuisilla, somen käyttöä ollaan valmiita rajoittamaan jopa lailla

huhti 10, 2025

Ilkka-Pohjalaisen tiloissa 19.3. järjestetyssä käänteisessä kuntavaalipaneelissa ääneen pääsivät opettajat. Kunta-…

Kunta- ja aluevaalien ennakkoäänestys alkaa tänään – Muista myös heidät, jotka eivät voi vielä itse äänestää!

Kunta- ja aluevaalien ennakkoäänestys alkaa tänään – Muista myös heidät, jotka eivät voi vielä itse äänestää!

huhti 2, 2025

Pomedia on käsitellyt maalis-huhtikuun aikana kuntavaaliteemoja, mutta poikkeuksellisesti Maikkarilla. Teimme…

Tieteen tekeminen tuo elämään merkitystä ja useita uramahdollisuuksia

Tieteen tekeminen tuo elämään merkitystä ja useita uramahdollisuuksia

helmi 7, 2025

Tutkijan työ voi vaikuttaa kaukaiselta ja vain harvoille mahdolliselta uravalinnalta,…

Toimittaja testasi, tuottaisiko rentoutumisharjoitus hyvinvointia hikijumpan sijaan

Toimittaja testasi, tuottaisiko rentoutumisharjoitus hyvinvointia hikijumpan sijaan

tammi 22, 2025

Tammikuussa kuntosalit täyttyvät innokkaista asiakkaista ja monessa paikassa järjestetään tutustumispäiviä…

Uusimmat jutut