Siirry suoraan sisältöön
Nuoret voivat hakea Vaasan nuvalta avustuksia huhtikuun ajan

Nuoret voivat hakea Vaasan nuvalta avustuksia huhtikuun ajan

huhti 18, 2024

Vaasan nuorisovaltuusto myöntää avustuksia nuorten omaehtoiseen toimintaan, Vaasan kaupungin 2.4. julkaistussa tiedotteessa kerrotaan. Avustusta voi hakea esimerkiksi nuorten järjestämään projektiin tai tapahtumaan, pienryhmien harrastustoimintaan tai osarahoitukseksi suurempaan projektiin. Rahaa on…

kuvituskuva

Suomen Yrittäjät: Oppisopimus korvaamaan aikuiskoulutustukea

huhti 17, 2024

Aikuiskoulutustuen lakkauttamiselle Suomen Yrittäjät ehdottavat korvaavaksi ratkaisuksi oppisopimusta sekä siihen liittyvän työtuntimäärän alentamista viidellä tunnilla 20 tuntiin viikossa. Aikuiskoulutustuelle korvaavia ratkaisuja hakenut työryhmä on esittänyt ratkaisuiksi lainapohjaisen mallin luomista, opintotuen…

Kuvituskuva älypuhelimesta.

Aalto-yliopisto selvitti, mikä saa ihmiset luopumaan älypuhelimesta

huhti 17, 2024

Aalto-yliopiston uusi tutkimus on selvittänyt miksi ja millä seurauksilla ihmiset ovat luopuneet älypuhelimistaan. Tutkimukseen osallistujilla oli valinnalle useita syitä, kuten halu parantaa keskittymiskykyä, verkkovalvonnalta välttyminen, uskonnolliset periaatteet tai toive pitää…

Vaasan ammattikorkeakoulun suosittu vetytalouskoulu saa jatkoa

Vaasan ammattikorkeakoulun suosittu vetytalouskoulu saa jatkoa

huhti 15, 2024

Vaasan ja Turun ammattikorkeakoulujen verkkokoulutus Vedyntuotanto ja vetytalouden arvoketjut saa jatkoa syksyllä 2024. Koulutus on Vaasan ja Turun ammattikorkeakoulujen yhteinen ja maksuton opintokokonaisuus, joka on kehitetty vastaamaan energiamurrokseen, jossa vedyn…