Siirry suoraan sisältöön

Etelä-Pohjanmaa

Lapualla pohdittiin, mitä onkaan hyvä elämä Etelä-Pohjanmaalla

Lapualla pohdittiin, mitä onkaan hyvä elämä Etelä-Pohjanmaalla

loka 30, 2023

Lokakuun lopussa 40-henkinen joukko eteläpohjalaisella maaseudulla asuvia ja vaikuttavia on kutsuttuina kokoontunut Lapualla kulttuurikeskus Vanhan Paukun tiloihin pohtimaan, millaista on hyvä elämä maakunnassa. Tapahtuma on osa valtakunnallista Hyvä elämä maaseudulla…

Kuvituskuva Hovioikeudenrannasta Vaasasta. Kuva: Vaasan kaupungin mediapankki

Rehtorin valitus hovioikeuteen ei muuttanut tuomiota alaikäisen pahoinpitelystä

loka 11, 2023

Eteläpohjalainen rehtori valitti hovioikeuteen 40 päiväsakon tuomiosta ja 400 euron korvauksista uhrille. Hovioikeus kuitenkin piti tuomion voimassa, Ilkka-Pohjalainen uutisoi 29. syyskuuta. Rehtori pahoinpiteli puolisonsa lapsen joulukuussa 2020. Rehtori muun muassa…

Food Days

Food Days

elo 24, 2023

Syyskuun ensimmäinen viikko on Etelä-Pohjanmaalla ruoka-alan superviikko. Luvassa on kaksi isoa kuluttajatapahtumaa – Kauhajoen ruokamessut ja valtakunnallinen Lähiruokapäivä – sekä useita ammattilaistapahtumia, joihin osallistuu sekä kotimaisia että kansainvälisiä asiantuntijoita. Food…

Paikallismuseopäivä

Paikallismuseopäivä

elo 18, 2023

Etelä-Pohjanmaan paikallismuseopäivä saa jatkoa jälleen tänä vuonna. Sunnuntaina 20.8.2023 paikallismuseot avaavat ovensa kolmatta kertaa yhteisenä päivänä. Näin vierailijoille tarjoutuu mahdollisuus tutustua rikkaaseen ja rakkaaseen paikallishistoriaamme ja kulttuuriperintöömme. Teemana on tänä…

Somevaikuttajat opintomatkalla maaseudulla

Somevaikuttajat opintomatkalla maaseudulla

kesä 1, 2023

Suomen Kylät ry ja joukko Etelä-Pohjanmaan maaseutukehittäjiä- ja yrityksiä järjestää sosiaalisen median vaikuttajille opintomatkan eteläpohjalaisiin kyliin. Some-vaikuttajat vierailevat Seinäjoen, Ilmajoen, Kurikan ja Kauhajoen kylissä ja maaseutuyrityksissä ke 7.6. – pe…

Kirjoittamattomat-näyttely rohkaisee pohtimaan, kenen kotiseutua Etelä-Pohjanmaa on

Kirjoittamattomat-näyttely rohkaisee pohtimaan, kenen kotiseutua Etelä-Pohjanmaa on

huhti 4, 2023

Etelä-Pohjanmaan opistolla pidettiin maanantaina 27.3. Kirjoittamattomat-valokuvanäyttelyn avajaiset. Näyttelyn valokuvissa poseeraavat Etelä-Pohjanmaan nuorisoseuran Kotiseutu kotoisaksi -hankkeessa mukana olleet Mamman kulta -ryhmäläiset. Valokuvat on ottanut Piia Ylisalmi. Mamman kulta -ryhmä kokosi yhteen…