
Provinssi 2025
26.6. - 28.6.
149€
Kesän 2025 Provinssin musiikkiohjelma on valmis. Seinäjoen Törnävänsaarelle juhannuksen jälkeisenä viikonloppuna saapuvien Avenged Sevenfoldin, In Flamesin, Knocked Loosen ja Lorna Shoren sekä 070 Shaken lisäksi ihmisten juhla tarjoilee genrerajoja rikkovan kattauksen popista indierockiin ja räpistä kansanmusiikkiin. 26.–28. kesäkuuta järjestettävässä tapahtumassa nähdään kolmen päivän aikana yhteensä 77 esiintyjää, joista yli 50 prosenttia on muita kuin kokonaan miesten muodostamia kokoonpanoja.
Kansainvälistä ohjelmistoa täydentää rajoja rikkova virolaisräppäri Tommy Cash, joka edustaa tänä keväänä kotimaataan Euroviisuissa. Artisti tunnetaan myös Käärijän kanssa julkaistusta yhteisbiisistään ”Its Crazy, Its Party”. Ohjelmakartalle liittyy myös ensimmästä kertaa Suomeen saapuva intialainen vaihtoehtorock-yhtye Peter Cat Recording Co, joka sulattaa uniikissa musiikissaan vaikutteita indierockista psykedeeliseen jazziiin. Brittiläisen vaihtoehtorockin uutta aaltoa puolestaan edustaa vahvan omakohtaisella musiikillaan vaikutuksen tekevä YONAKA.
Provinssin odotetuimpiin tapauksiin kuuluu suomiräpin merkkiteosta juhlistavan Paperi T: Malarian pelko X-kiertueen avauskeikka. Odotetun paluun Seinäjoelle tekevät myös paikkansa suomirockin ykköskaartiin kuuluva Von Hertzen Brothers sekä kotimaisen poptaivaan kirkkaimpiin tähtiin lukeutuvat Sara Siipola ja Nelli Matula.
Moniäänistä ohjelmaa täydentävät näkemyksellisellä tavalla laulaja-lauluntekijäperinnettä uudistavat Rebekka Holi, Figaro, Lempi Elo, Kastehelmi ja Eva Louhivuori. Modernilla tavalla vaihtoehtopopin kentällä puolestaan leikittelevät maamme raikkaimpiin artistinimiin kuuluvat Sonia ja ANI sekä kovassa nousussa olevat yhtyeet Nupu ja Juhlat. Räyhäkkäämpään ilmaisuun puolestaan luottavat helsinkiläinen punkbändi God Given Ass sekä lahtelaista happoteknoa tykittävä Business City.
Musiikkiohjelman viimeistelee ylistetty sielukkaalla musiikillaan ylisanoja kerännyt soul-yhtye Rosettes, modernin jazzin kärkinimi Superposition, Pekko Käpin, Laura Moision, Kielo Kärkkäisen ja Lauri Myllymäen muodostama kotimaisen folkin superkokoonpano Ne Lintuizet ja arvostettu haitarivirtuoosi Antti Paalanen.
Lavakohtaiset esiintymisajat julkaistaan myöhemmin kevään aikana.