Mihin Suomessa uskottiin ennen kristinuskon valtakautta? Entä miten sitä harjoitettiin? Noitarumpuja, rituaaleja, heimoja, shamaaneja ja karhun palvontaa? Tässä esseessä pohdin ja kerron hieman enemmän siitä, mitä oli usko ennen kristinuskoa, ja miten se ilmeni täällä Suomen alueella.
Yksinkertaisuudessaan suomalainen muinaisusko tarkoittaa ennen kristinuskoa Suomen alueella harjoitettuja uskonnollisia tapoja ja uskomuksia. Siihen liittyy vahvasti monijumaluus, vainajien sekä luonnon palvonta ja tietäjyys. Muinaisuskosta kertovia lähteitä ovat muun muassa kalliomaalaukset, kalevalainen kansanrunous sekä muiden suomensukuisten kansojen parista kerätty tieto.
Muinaisusko oli valtauskontona ennen kristinuskon tuloa Suomeen eli noin 1100-luvulle asti. Muinaisuskon vaikutus ilmeni siltikin vielä pitkään kristinuskon tulon jälkeen 1500-1900-luvulle asti.
Jumalat ja henkiolennot
Entäs ne jumalat sitten? Muinaissuomalaiset palvoivat monia jumalia, jotka vaihtelivat ajoittain ja paikoittain. Myös haltioita ja muita henkiolentoja palvottiin. Ehkä suosituimpia paljottuja jumalia olivat Ukko ylijumala, veden jumala Ahti sekä metsän, luonnon ja riistanjumala Tapio.
Kaikista jumalista kuitenkin Ukko, sään, sadon ja ukkosen jumala, oli kaikista palvotuin ja tärkein. Häntä pelättiin ja kunnioitettiin.
Lemminkäinen tulisella järvellä (n. 1867).
Henkiolentojakin oli monia. Maahisia, haltioita, tonttuja, näkkejä, vuorten henkiä, keijukaisia, menninkäisiä ja ajattaria. Lista on pitkä.
Maahiset ovat muinaisen uskon mukaan maan alla eläviä haltioita, jotka ovat samankaltaisia kuin ihmiset. Ne paimentavat maan päällä porojaan sekä hoitavat lehmiään, lampaitaan ja vuohiaan. Maahiset loukkaantuvat siitä, jos kaataa maahan kuumaa vettä tai jos ihminen pystyttää asumuksensa niiden asuinsijojen yläpuolelle. Maahiset järjestävät onnettomuuksia, jotta ihmiset muuttaisivat pois.
Haltioiden ulkonäkö määräytyi niiden hallitseman asian mukaan.
Luonnossa uskottiin olevan haltioita, joita myöhemmin alettiin kutsua tontuiksi. Haltioiden ulkonäkö määräytyi niiden hallitseman asian mukaan. Esimerkiksi saunatonttu oli noesta musta tai aivan putipuhdas. Sukupuoli vaihteli yleensä melko vapaasti, mutta silti keittiössä ja navetassa hääräävät tontut olivat naispuolisia. Vaikutusvaltaisimpia haltioita olivat jumalat.
Shamaanit ja noituus
Suomalaiset olivat tunnettuja noituudestaan. Noidat olivat tietäjiä eli shamaaneja, ja he hoitivat myös papin, ennustajan ja lääkärin töitä. Shamaaneilla uskottiin olevan erityisiä yliluonnollisia kykyjä ja paljon tietoa.
Shamaanin sielun uskottiin transsissa kykenevän käymään henkien sekä jumalten luona, ja siksi shamaaneilta kysyttiin tietoja menneestä ja tulevasta sekä pyydettiin apua sairaiden parantamisessa. Transsitilassa shamaanin sielu irtaantui ruumiista ja matkasi tuonpuoleiseen. Shamaaneiden apuvälineitä transsitilan saamiseksi olivat noitarummut, karhun hampaat ja – käpälät sekä laulaminen ja tanssiminen.
Noituus tarkoittaa yliluonnollisten voimien hallitsemista, ja sitä harjoitetaan vielä tänäkin päivänä. Mukaan lukien Ilmajoella!
Noituudessa luotetaan omiin vaistoihin ja intuitioon. Noituutta on yhtä monenlaista kun on noitiakin, eikä se ole sidonnaista sukupuoleen, ikään tai kansalaisuuteen. Ei ole yhtä tiettyä tapaa olla noita, eikä kukaan voi tulla sanomaan sinulle, ettet ole noita koska tämä tai se tai tuo.
Valtaosa maailman ihmisistä uskoo yhä noituuteen, ja nykynoituus on nostanut viime vuosina päätään. Luultavasti yhtenä syynä tähän on korona, pandemia joka jyrisytti koko maailmaa.
Kansanparannus ja loitsut
Muinaissuomalaiset uskoivat tautien syynä olevan pahat henkiolennot tai vihamieliset noidat. Kansanparannuksessa käytettiin apuna taikoja, loitsuja ja erilaisia parantamisrituaaleja. Usein käytettiin erilaisia taikaesineitä sairauden määrittelyssä sekä kertomaan parantajalle, mistä tauti oli peräisin. Sairaus pyrittiin palauttamaan takaisin lähtöpaikkaansa.
Kansanparannus elää ja on voimissaan vielä nykyisinkin myös teollistuneissa maissa. Kansanparantajiin on totuttu luottamaan ja heiltä haetaan apua moniin sellaisiin vaivoihin, joihin ei lääketieteestä ole löytynyt apua. Nykyaikainen lääketiede on kehittynyt kansanparannuksesta, mutta se vastustaa usein ankarasti kansanparannuksen hoitokeinoja ennen kuin löydetään tieteellinen selitys sille, miksi perinteinen hoitokeino toimii. Näin on käynyt usein.
Loitsut olivat keino puuttua maailman kulkuun yliluonnollisella tavalla. Loitsujen avulla pyrittiin sairaiden parantamisen lisäksi lisäämään onnea ja vaurautta sekä vahingoittamaan vihollista. Loitsut olivat yleensä kalevalamittaisia lauluja.
Mene tuonne kiven alle,
Veitsen tai kirveen aiheuttaman haavan parannusloitsu.
kidu siellä kinnahainen,
paru siellä pannahainen.
Pyhiä paikkoja, puita ja kiviä
Puiden ja metsän palvonta on kuulunut olennaisesti suomalaiseen kansanuskoon. Eri puulajeilla on ollut symbolisia merkityksiä, kuten pihlajalla hedelmällisyys tai kuusella kuolema. Monet vanhat ja suuret puut, etenkin männyt ovat olleet pyhiä. Puiden lisäksi pyhiä paikkoja ovat olleet monet kalliot, suot, lähteet, kivet ja mäet.
Karhun palvonta
Olet ehkä saattanut kuulla sanottavan, että karhu on metsien kuningas. Muinaisuskossa karhu on ollut palvottu eläin ja sen uskottiin olevan peräisin taivaasta. Kun karhu oli pyydystetty, sen kunniaksi järjestettiin juhlat, karhunpeijaiset. Niiden avulla karhu pyrittiin palauttamaan uuteen elämään metsästysmaille ja turvaamaan se, että metsässä olisi riistaa jatkossakin.
Peijaisissa syötiin, laulettiin ja lepyteltiin karhun sielua. Näin uskottiin, ettei karhu kanna kaunaa pyytäjille ja pääsee takaisin metsään.
Maailmankuva
Kivikaudelta periytyneiden käsitysten mukaan taivas oli padanpohjan muotoinen taivaankansi. Joissakin tarinoissa taivaankansia kerrottiin olevan monta kerrosta. Tähdet olivat luultavasti reikiä taivaankannessa.
Tähdet olivat luultavasti reikiä taivaankannessa.
Pohjoisessa sijaitsi jättimäinen meripyörre nimeltään Kurimuksen kurkku, jonka oletettiin olevan reitti Tuonelaan. Saamelaiset ja Lapin suomalaiset ovat arvelleet kurimuksen sijaitsevan Jäämerellä tai Norjan rannikon tuntumassa.
Maailman reunoilla sijaitsi Lintukoto, jossa uskottiin muuttolintujen asuvan talvet ja Linnunrata oli lintujen reitti, jota pitkin ne kulkivat lintukotoon ja takaisin.
Juhlat
Karhunpeijaisten lisäksi oli muitakin juhlia. Muun muassa meidänkin tuntemaamme juhannusta juhlittiin Suomessa Ukon juhlana. Juhannukseen liittyi erilaisia uskomuksia ja taikoja, joilla pyrittiin varmistamaan tuleva sato ja naimaonni. Tunnetuimpia ovat erilaiset lemmentaiat.
Taioilla pyrittiin takaamaan naimaonni eli näkemään tuleva puoliso tai saamaan haluttu henkilö puolisoksi. Juhannuspäivä oli suotuisa enteiden katsomiselle. Silloin katsottiin säitä, satovuotta ja karjaonnea. Kaikenlaiset oudot tapahtumat olivat luonteenomaisia juhannusyölle. Muun muassa aaveiden ajateltiin vaeltavan silloin.
Kekri taas oli sadonkorjuujuhla, jota vietettiin samoihin aikoihin kuin nykyään pyhäinpäivää. Tarkka ajankohta määräytyi kulloisenkin vuoden syystoimien mukaan. Varsinaisissa kekrijuhlissa uhrattiin lampaita, lehmiä ja vuohia ja niiden liha tuli syödä mahdollisimman tarkasti.
Mitä enemmän isäntä oli humalassa, sitä parempi viljasato tulisi.
Myös viinalla oli hyvin suuri merkitys. Uskottiin, että mitä enemmän isäntä oli humalassa, sitä parempi viljasato tulisi seuraavana vuonna. Kekriin liittyi myös keinuminen ja kiikkuminen, joita rytmitettiin erilaisilla lauluilla. Juhlan tunnelma oli aina riemukas.
Vainajakultti
Uskottiin, että kuolleen ihmisen sielu meni kuolleiden valtakuntaan Tuonelaan. Karjalassa taas uskottiin, että sielulintu tuo sielun syntymässä ja vie sen jälleen kuolemassa. Vainajan sumumainen, läpinäkyvä, varjomainen tai luurankomainen sielu saattoi myös kummitella eläville, jos vainajalta oli jäänyt jokin asia tekemättä elävien kirjoissa ollessaan. Shamaaneja lähetettiin Tuonelaan hakemaan vainajilta tietoa tai hakemaan vainajan ihmisten ilmoille apuhengeksi.
Sukulaisten tuli pitää huolta vainajista varustamalla heidät matkalle ja tulemalla toimeen esi-isiensä asuinsijoilla. Vainajien hautoihin laitettiin ruokaa, koruja, aseita ja muita tarpeellisia esineitä. Kalmistot olivat hautapaikkoja, joihin sijoitettiin vainajien ruumiita eli kalmoja tai näiden jäänteitä arvokkaasti ja perinteitä kunnioittaen. Itä-Suomessa rakennettiin haudalle pieni tupa, jonka ikkunasta vainajan uskottiin seuraavan kylän tapahtumia.
Lähteinä tähän esseeseen olivat RaamattuNET, Wikipedia, Yle.fi ja itse oppimani tieto.
