Siirry suoraan sisältöön

Kokeellista

Keinonahkakengät eivät vielä täysin korvaa aidosta nahasta tehtyjä, jos mukavuudella on mitään väliä

Keinonahkakengät eivät vielä täysin korvaa aidosta nahasta tehtyjä, jos mukavuudella on mitään väliä

syys 17, 2024

Vegaaniudessa ei ole kyse pelkästään ruokavaliosta vaan elämäntavasta, jossa vältetään eläinten vahingoittamista esimerkiksi ekologisista tai eettisistä syistä. Monia eläimiä riistetään elintarviketeollisuuden lisäksi esimerkiksi vaateteollisuudessa, sillä nahkaa ja villaa käytetään yhä…

Villikissakatastrofi oli estää Ääniaalloilla-festarin järjestämisen – Tapahtuma aiotaan silti toteuttaa suunnitelmien mukaisesti

Villikissakatastrofi oli estää Ääniaalloilla-festarin järjestämisen – Tapahtuma aiotaan silti toteuttaa suunnitelmien mukaisesti

heinä 26, 2024

Kortesjärvellä lauantaina pidettävän musiikkitapahtuman järjestelyt kokivat kolauksen eilen 25. heinäkuuta, kun villikissan pentu heittäytyi hankalaksi. Eräs tapahtumaa järjestävistä henkilöistä huomasi kovaäänistä maukunaa Volkswagen-merkkisen autonsa läheisyydessä, kun hän yritti lähteä tapahtumapaikalle.…

Dramaattinen kuva nuijan napautuksesta oikeudessa

Provinssi (o.s. Provinssirock) syytettynä rocktuomioistuimessa – Lue tuomio

kesä 24, 2024

Etelä-Pohjanmaalla elää vahvana myytti, jonka mukaan täkäläiset ihmiset tunnetaan tinkimättömästä rehellisyydestään. Maakunnan festivaaliylpeys Provinssi (o.s. Provinssirock) vahvisti myyttiä vuonna 2014 jättämällä nimensä lopusta harhaanjohtavan sanan rock. Vastaavaa suoraselkäistä rehellisyyttä ei…

Pomedia juontaa Seinäjoki Priden keskustelutilaisuuden torstaina 6.6. kello 16 – Katso lähetys tästä

Pomedia juontaa Seinäjoki Priden keskustelutilaisuuden torstaina 6.6. kello 16 – Katso lähetys tästä

kesä 5, 2024

Lakeuden Sateenkaaren, Seinäjoen seurakunnan sekä Malkus ry:n Voimavaraksi-hankkeen kanssa yhteistyössä toteutettavassa keskustelutilaisuudessa puhutaan siitä, millaista on olla sateenkaarevana mukana seurakunnassa. Keskustelutilaisuus järjestetään Seurakunnan auditorissa Kirkonkrannissa osoitteessa Ala-Kuljunkatu 1. Aiheesta tulevat…

Lähtölaskenta eurovaaleihin alkoi tänään Seinäjoella pidetystä tapahtumasta

Lähtölaskenta eurovaaleihin alkoi tänään Seinäjoella pidetystä tapahtumasta

touko 11, 2024

Eurovaalien ennakkoäänestys alkaa toukokuun lopussa ja virallinen äänestyspäivä on sunnuntaina 9. kesäkuuta. Ehdokkaita ja puolueita oli varsin kattavasti torilla kohtaamassa äänestäjiä Seinäjoella lautantaina 11. toukokuuta. Torille on kokoontunut kymmeniä ihmisiä…

Kuvituskuva lihatiskiltä

Ruokamaakunnan tarjonta laajenee yhä: kanatehtaan kilpailijaksi tulee pentutehdas

huhti 1, 2024

Järvenpään luomukoiratila laajentaa tuotantoaan Seinäjoelle Atrian kanatehtaan viereen. Uuden aluevaltauksen kunniaksi keskustorilla jaetaan tänään, huhtikuun 1. päivänä, kuumia koiria. Järvenpään luomukoiratilan verkkosivuilla kerrotaan, että heidän periaatteisiinsa kuuluu, että koirat ovat…