Taas on sen vuoro. Se on päättänyt, että sillä on vino selkäranka. Se on käyttänyt pienen kesämökin verran rahaa minun ja monen muun hierontapalveluihin, että me oikaistaisiin sen selkäranka. Ranka, joka on suorassa.
En aluksi tajunnut minkälaisesta tyypistä on kysymys. Tein siinä suuren virheen. Yritin kyllä sanoa, että mielestäni selkärangassaan ei ole mitään vikaa. Siinä kohtaa se oli jo niin hieromisen lumoissa ettei ottanut kuuleviin korviinsa. Kuulin muilta kollegoilta, että jos hieroja oikein jämäkästi sanoo että selkäranka on suora, se alkaa haukkua ammattitaidottomaksi ja varaa aikoja niille hierojille jotka eivät sano suoraan, tai sano mitään.
Meillä menee yleensä ihan mukavasti noin puoleenväliin saakka. Puhutaan paikallispolitiikkaa ja se, miksei Citymarketin edestä ole vieläkään kaadettu puita, vaikka se on selkeä näköeste tielle mentäessä.
Sitten tulee kiusallinen hiljaisuus kun se rykäisee ja kysyy: ”Onko se selkäranka yhtään suoristunut?” Jos yritän mumista jotakin, se kysyy että mitä. Jos sanon, että on se ranka vähän suoristunut, se on suuri pettymys. Jos sanon että ei ole suoristunut, se on onnellisimmillaan. Ja niin olen minäkin. Enhän valehtele yhtään.
