Uusi kaupunki, uusi alku. Ei ennakkoluuloja eikä ihmisten tuijotusta. Tyhjä taulu, jonka voi maalata aivan itse sateenkaaren väreillä.
Eeva ja Riikka olivat ajatelleet voivansa aloittaa yhteisen elämän uudessa paikassa helpommin kuin kummankaan kotipaikkakunnalla. Ensin Eeva oli saanut töitä ja opintojaan viimeistelevä Riikka harjoittelupaikan. Harjoittelussa oli ollut luontevaa tiedustella jatkoa, ja sitä olikin luvattu.
Uudessa kaupungissa oli kuitenkin jo heti alkuunsa yksi todella ärsyttävä piirre: taajamamerkin taakse oli joku käynyt kirjoittamassa verenpunaisella maalilla Jumala vihaa homoja. Eeva ja Riikka asuivat lähellä taajaman rajaa, ja joutuivat katsomaan tekstiä päivittäin sen ohi töihin kulkiessaan.
Kuukauden verran tekstin kohdalla kulmia kurtisteltuaan Eeva keksi, mitä tehdä. Hän oli edennyt muuttolaatikoiden purkamisessa talvivaatteisiin ja löytänyt entisestä elämästä muistuttaneen mottoripyöräilypipon.
– Tuo tullessasi graffitimaalitölkki, hän viestitti töistä myöhemmin pääsevälle Riikalle.
Riikalla oli aina huivi, sillä hän oli harras muslimi. Eeva ajatteli, että jos he laittaisivat päälle toistensa vaatteet, kukaan ei tunnistaisi heitä, koska he käyttivät muuten vain omia vaatteitaan eivätkä koskaan toistensa. Hän lainaisi Riikan huivia ja Riikka voisi ottaa kommandopipon kaulureineen.
Kun Riikka illalla tuli töistä, oli jo hämärää. Naiset söivät illallisen, jonka aikana Eeva esitteli ideansa. Kun oli tullut kunnolla pimeää, he pukivat päälleen Eevan suunnitelman mukaisesti toistensa vaatteet.
Ovella Eeva kurottautui ottamaan vielä pyöräilykypärää, mutta silloin punainen spraypurkki putosi hänen reppunsa sivutaskusta kynnykselle, ja sen korkki hajosi. Pullo pyöri kynnyksellä ja sylki punaista maalia ympäriinsä.
– Voi helvetti! Eeva kirosi.
– Mihin jäit? Tule jo, Riikka huhuili ulkoa.
– Ei me päästä nyt vielä lähtemään.
– Miten nii–.
Riikan lause katkesi, kun hän näki sotkun, jonka rikkoutunut pullo oli aiheuttanut. Näytti kuin eteisessä olisi teurastettu joku. Myös Eeva oli yltä päältä punaisessa maalissa.
– Vihaakohan Jumala sittenkin homoja? Riikka huokasi.
– Vuokraisäntä ainakin vihaa, jos ei saada tätä sotkua siivottua! Eeva totesi.
Riikka heitti huivin pullon päälle ja kietoi sen niin, ettei maalia enää suihkunnut kaikkialle. Eeva haki siivouskomerosta siivousvälineitä ja arpoi, mikä olisi tilanteeseen sopivin. Hän jäi siivoamaan sotkua, kun Riikka vei pullon ulos roskiin.
Riikan palatessa Eeva totesi, että muualta irtosi, mutta ulko–oveen osunut maali oli ikuista.
– Hyvä! Käytin nimittäin maalinlopun ennen roskiin heittämistä sen kyltin viimeistelyyn. Sudin menemään oikein antaumuksella sillä huivilla, koska se meni jo pilalle.
Eeva hymähti. Hän oli väsynyt jännityksestä ja eteisen kuuraamisesta.
– Mitä siellä nyt lukee?
– Vain homoja!
