Siirry suoraan sisältöön

Epoarts-festivaali oli nuorten taiteilijoiden onnistumisten juhlaa – Katso kuvareportaasi

Hanna Hietikko

Kirjoittaja nautti Epoartsissa etenkin kiinanruusu-viinimarjamehusta ja festivaalipäivän huipentaneesta Puputyttö-näytelmästä.

Etelä-Pohjanmaan opistolla Ilmajoella järjestettiin viime viikolla Epoarts-festivaali, jossa esiin pääsivät useat nuoret taiteilijat ja eri taiteenlajit, kuten kuvataide, teatteri, tanssi, musiikki ja runous. Pomedia osallistui festareille lauantaina.

Tapahtuman juonsivat alkuun sanoin ja sävelin sen ideoineet tanssi- ja teatterilinjan opettajat Salla Honkanen (etualalla) ja Johanna Stenroos. Kuvat: Hanna Hietikko
Tanssi- ja teatterilinjan opiskelijat ohjasivat tanssillista ohjelmaa lapsille ja lapsenmielisille.
Tanssi- ja teatterilinjan opiskelijat olivat itse käsikirjoittaneet ja valmistaneet myös ystävyydestä kertovan näytelmän lapsille.
Liakka-talon seinustalla oli esillä Jari Hakalan tekemää kuvataidetta.
Liakka-talon ikkunoihin sai kirjoittaa unelmistaan.
Sisällä Liakka-talon aulassa oli esillä kuvataiteen lisäksi veistoksia.
Turkkilaisesta kahvilasta sai ostaa monenlaisia herkkuja, kuten ”itkevää kakkua”.
Opiston suurelta osin ukrainalaisista opiskelijoista koostuva lauluryhmä esitti kaksi kappaletta suomeksi.
Opiston pihanurmella nähtiin myös todella taidokas tanssiesitys.
Tanssiin houkuteltiin myös osallistujia opettamalla kohta kohdalta koreografia.
Tämä tanssi sai hymyn huulille jokaisella.
Jultsukka ja Jarpsukka -duo esitti suomalaista iskelmää.
Sanataiteilija Elena Lehdontie lausui runoja — sekä omiaan että Uuno Kailaan.
Puputyttö-näytelmän promokuva
Festivaali huipentui Puputyttö-näytelmän riemastuttavan hyvin onnistuneeseen esitykseen. Kuva: Kaiku Vatka

 Tapahtuma järjestettiin yhteistyössä Ilmajoen kulttuuriyhdistys KYTÖ:n kanssa.

Juttua muokattu 28.5. kello 15:05 lisäämällä kuvatekstejä.

Mitä mieltä olet artikkelista?
  • Hauska 
  • Tärkeä 
  • Mielenkiintoinen 
  • Liikuttava 
  • Kelpo 
  • Tylsä 

Vastaa