Jo pelkästään lippujen hintojen perusteella on selvää, että festivaalivieraalta raha härmistyy pankkitililtä tehokkaasti.
Lähdin selvittämään, onko Provinssi tosiaankin rikkaiden ihmisten juhla: Mitä kaikkea festivaalivieras kalliilla lipullaan saa, paljonko asiat maksavat ja mitä mieltä yleisö on hintatasosta.
Kolminkertainen köyhä liikkuu Toyota Auriksella. Se on luotettava ja kuluttaa vähän. Sisältä auto näyttää siltä, että festareille ollaan menossa.
Koska edellisistä festareista on kulunut aikaa, huomaan unohtaneeni muutamia perusasioita, joita festareille lähdettäessä on syytä ottaa huomioon. Esimerkiksi säähän liittyvät seikat.
Kun on helteistä, kuten juuri nyt, on muistettava, että lyhythihaisissa paidoissa harvoin on taskuja. Vaikka farkkujen taskut tilavuudessaan saattavat toisinaan luoda tunnelman jostain maailmankaikkeuden tapaisesta, eivät ne kuitenkaan täysin ilman rajoja ole.
Taskuihin täytyisi kuitenkin mahtua puhelin, avaimet, nauhuri, nappikuulokkeet, tupakat ja tikkuaski. Lompakkokin on housun taskussa. Siinä kuluukin aika mukavasti niitä vähän väliä kollaillessa tarkistellen, että kaikki tavarat ovat varmasti tallella.
Kohti festivaalialuetta
Toyotani lipuu perjantai-iltana rauhallisesti pitkin Vapaudentietä. Helteen paahtamasta Seinäjoen keskustasta ei vielä voisi arvata, mikä Törnävällä odottaa.
Törnävällä festivaaliväkeä alkaa näkyä. Tämän lajin voi tunnistaa varmasti siitä, että kädessä on useimmiten alkoholipitoinen juoma. Mutta jotain uuttakin on.
Kun viimeksi olin Provinssista, skuuteista ei ollut tietoakaan. Taisi olla vuonna 2019. Nyt niitä on aivan helvetisti parkissa Törnäväntien alussa.
Jeesus-bussi on tutulla ja perinteisellä paikallaan, mutta vastassa on myös kannabiksen laillistamista ajavaa porukkaa, jotka ovat tulleet kärrypolkupyörillä Vapaudentien ja Törnäväntien liitoskohtaan ja näyttäisivät jakavan jotain. Kärryissä on puolustettavan yrtin kuva ja niissä lukee — legal tai jotain muuta vastaavaa. Sen tarkemmin en autosta näe.
Myöhemmin kuulen, että kärryistä oltiin myyty avoimesti THC-vapaata ganjaa. Ei legit. Vaikka vastaavanlainen tuote ei päihdytä, sen kaupittelu on kuitenkin ainakin toistaiseksi Suomen lainsäädännön vastaista ja lopulta poliisi olikin keskeyttänyt ganja-aktivistien toiminnan.
Ajan autoni parkkiin Pajuluoman suuntaan, jalkaudun ja otan suunnan kohti festivaalialuetta. Ennen Törnävän kirkkoa huomaan järkkärin puhuvan ojan suuntaan, josta lopulta urhoollisesti hoiperrellen nousee puolikuntoinen, mutta reipas festarivieras, joka vakuuttaa olevansa kunnossa ja kykenevänsä jatkamaan matkaansa.
Riihimäeltä Ilmajoen kautta Seinäjoelle
Ensimmäiset haastateltavat löytyvät Törnävän kirkon jälkeisen tien varrelta. Riihimäkeläiset festarivieraat kertovat majoittuvansa festarien ajan Ilmajoella. Matkaa majapaikkaan on kymmenen kilometriä, joka on taitettu kävellen jo kolmeen otteeseen. Jalat ovat kertoman mukaan ”muussina,” ja Staminan keikalle pitäisi piakkoin mennä riehumaan.
Heidän mukaansa Provinssi alkaa nykyään olla enemmänkin rikkaiden ihmisten juhla. He kuitenkin kiistävät olevansa rikkaita ja toteavat säästäneensä rahaa festareita varten. Järkevällä rahankäytöllä festareilla on mahdollista selviytyä, vaikka budjetti olisi pieni.
Jatkan matkaa ja Törnäväntiellä festaritunnelma alkaa konkretisoitua. Parvekkeilla raikaa iskelmä ja sitähän on myös Provinssin artistikattauksessa tarjolla.
Törnäväntiellä sijaitsee operaatiokeskus, jossa kuvaaja onkin jo kalustonsa kanssa valmiina. Tämän reportaasin lisäksi tarkoitus on julkaista myös videomateriaalia. Lippikseni mikitetään ja on aika siirtyä tositoimiin.
Koska päivä on helteinen ja juominen tärkeää, päätämme lähteä selvittämään, mikä mahtaa olla oluen hintataso festari-alueella. Tavoitteena on juoda paradoksi, eli edullinen kallis olut. Sellainen löytyy Carlings Stagen anniskelualueelta, jossa festaritunnelma alkaa kohota helteisen perjantai-illan ollessa parhaimmillaan.
Räppiä vai reggaeta?
Pian Carlings Stagella aloittaa Ege Zulu. Arvuuttelemme kuvaaja Mikon kanssa, millaista genreä artisti mahtaa edustaa. Vahva veikkaus, että räppiä.
Kuuntelemme vielä hetken ja lokeroimme Ege Zulun reggaeksi. Google kuitenkin kertoo, että kyseessä on rap-artisti.
Onko sitten paradoksioluen, upean sään, vai hyvillä fiiliksillä olevien ihmisten ansioita, mutta ei kuulosta hullummalta. Sateella tuskin olisin tullut paikalle. Sitten on aika siirtyä tarkastelemaan, mitä muuta alueelta löytyy.
Siirrymme kohti uljaasti taivaalle kohoavaa fallossymbolia eli benjihyppytornia. Muutamat ohikulkijat kuuluvat päivittelevän festarin korkeaa hintatasoa: ”Kaikki täällä maksaa niin paljon.”
En osaa sanoa, paljonko pitäisi seteleitä sisältää sen ruskean kirjekuoren, joka minulle ojennettaisiin, että suostuisin hyppäämään benjihypyn festariolosuhteissa. Tai muutenkaan. Onneksi täällä siitä pitää maksaa ja paljon.
Lähettyvillä olevalla Radio Helsinki Stagella esiintyy seuraavaksi Aavikko. Siilinjärvellä vuonna 1995 perustettu elektronista musiikkia tekevä yhtye jytisee komeasti. Vauhdikasta musiikkia vauhdikkaaseen menoon. Äänentoisto on todellakin kohdillaan.
Aavikon jälkeen alkaa kaivata keidasta ja mitäpä ei Provinssista löytyisi.
Koska Keitaalla ihmiset kuulevat kuulokkeista ääniä, uskaltautuu reportterikin langattoman mikin kanssa mukaan joukkoon höpisemaan itsekseen tunnelmiaan Keitaasta. Kuvaa jää taltioimaan tilannetta etäisyyttä kunnioittaen.
Myöhemmin eräs Keitaalla vieraillut kertoo, että vaikka idea onkin loistava, toteutuksessa olisi vielä parantamisen varaa. Suurten lavojen läheisyydessä musiikki tunkee kuulokkeiden läpi, joten ensi vuodeksi toivotaan tavallisten kuulokkeiden sijaan vastamelukuulokkeita.
Suurten lavojen läheisyydessä musiikki tunkee kuulokkeiden läpi, joten ensi vuodeksi toivotaan tavallisten kuulokkeiden sijaan vastamelukuulokkeita.
Yksi mielenkiintoisimpia ulkomusiikillisia erikoisuuksia alueella on Törnävänsaaren tanssipaviljonki, festareilla nimeltään The Honey Room. Siellä voi katsella Yle Areenan dokumentteja tai osallistua paneelikeskusteluihin, joissa käsitellään kipeitäkin aiheita. Saman katon alla homodiscossa on tanssittavaa musiikkia ja toimittaja Ina Mikkola kertoo runkkaamisesta.
Hänen suosittu tietokirjansa Runkkarin käsikirja (2020) on ollut menestys. Samoin podcast Runkkarin ystäväkirja on saavuttanut suuren suosion. Saavuttuamme paikalle Mikkola onkin juuri estradilla.
Iloisten ihmisten viihtyisä festivaali
Runkkaamiskeskustelun jälkeen pohdin tapahtuman yleistä fiilistä ja totean, että kyllähän täällä viihtyy. Ihmiset ovat iloisia ja se tarttuu. Ei haittaa, vaikka onkin selvin päin. Ihmiset tulevat mielellään juttelemaan. Pyytävät ottamaan kuvia ja antavat mielellään luvan haastatella.
Kohtaamme lapualaisia. He fiilistelevät erityisesti festaritunnelmaa ja ihmisten hyväntuulisuutta. Vaikka tunnelma ja ihmiset ovatkin jopa tärkeämpiä kuin musiikki, Katri Helenan keikkaa Lapualta tulleet odottavat innolla.
Hirveitä(kin) hintoja
Festivaalialueella on myynnissä ainakin bändipaitoja, korvakoruja, glitter-ehostuksia sekä ruokaa.
Äänentoisto toimii moitteettomasti
On aika tarkastella kriittisesti yksi festivaalin suurista nimistä. Päälavalla soi parhaillaan Yungblud. Katsotaan mikä on tuomio.
Yungbludin olemuksesta tulee vahvasti mieleen Ozzy Osbourne. Täytyy sanoa, että soundit ovat kohdillaan. Vaikka biisit eivät itselleni erityisesti kolisekkaan, ei tämä nyt aivan kamalaa ole. Viihdyn, mutta sateella etsisin suojaa tai jäisin kotiin.
Sinällään kuitenkin luokittelisin Yungbludin representaatiorockin genreen kuuluvaksi. Keikka sisälsi bonoilua ja muitakin U2-vaikutteita. Kitaristi soittaa hyvin tyypillisellä U2-soundilla, laulaja-lauluntekijä itse puhuu arvoista ja sen perään lauletaan valasmaisella kaiulla pitkiä vokaaleita.
AC/DC:lle oli tapana vittuilla, että se on ihan kiva biisi, mitä te soitatte joka levyllä. Biisi on kuitenkin hyvä ja oma. Jos tämän keikan perusteella vittuilisin Yungbludille, sanoisin: ”Tosi monipuolisia biisejä ohi genrerajojen. Harmi vaan, että ne kaikki on tehty jo moneen kertaan.”
Soundit kyllä toimivat hyvin. Yksi biisi on minulle radiosta tuttu. Siinä lauletaan ”Kvaak kvaak kvaak cheese, kvaak kvaak kvaak cheese”.
Kvaak kvaak kvaak cheese, kvaak kvaak kvaak cheese…
Ennen Käärijää on aika hieman rauhoittua. Se onnistuu chillailupaikassa, jossa on vain istumapaikkoja eikä mitään muuta.
Kohta alkaakin jytistä, kun Käärijä aloittaa. Paikalla onkin väkeä ja paljon. Todella paljon!
Käärijä puhuttelee yleisöään odotelulla tyylillä.
— Mitäs kultakyrvät?
Pissakakkahuumoria löytyy ja Matti Nykästä siteerataan. Juomalaulut toimivat. Eräässä biisissä lauletaan:
–Jatkot– kot-kot, jatkot, kot-kot–jatkot–kot-kot.
Jengi kotkottaa mukana. Onko Käärijä uusi Leino? Leino? Ei! No! Mutta jengi diggaa.
Keikan alussa kuvaaja veikkasi, että Cha Cha Cha soitetaan kolmesti. Jää kuitenkin kahteen ja nekin tulevat peräkkäin keikan lopuksi.
Viihdyttävä keikka ja kaikilla hyvä fiilis. Mutta jälleen kerran totean, että sateella etsisin suojaa tai jäisin mieluummin kotiin.
Provinssi-perjantain yhteenveto
On aika summailla, mitä illasta on tähän asti jäänyt käteen. Ainakin festariaitojen sisällä on kaikenlaista ja kaikkea. Muutakin kuin musiikkia. Ehkä se kaikki sitten tarjoaa vastinetta hintaville lipuille.
Fiilis on erinomainen, vaikka musiikillisesti käteen ei jää juuri mitään. Haastateltavat ovat ymmärtäneet korkean hintalapun, mutta kritiikkiäkin on annettu. On todettu, että kipurajoilla mennään lipun hinnan suhteen.
Osa on myös sitä mieltä, että omalla toiminnallaan kuluja on mahdollista saada pienemmiksi ja että rokkiakin on festareilta löytynyt. Myös undergroundimman musiikin tarjontaa kehutaan ja kannustetaan kuuntelemaan. Tästä lisää alla olevassa haastattelussa.
Sitten onkin aika poistua tukikohtaan. Tukikohdassa yöpyy myös Provinssin myyntipaikoista vastaava Jaakko Erkinheimo. Hänen mukaansa tapahtuman tuotanto on sujunut ongelmitta. Tiimi on toiminut jo vuosia yhdessä ja oikeastaan kaikki on mennyt varsin kivuttomasti ja vaivattomasti.
Seuraavassa reportaasissa paneudutaan yksityiskohtaisemmin ruoka- ja juomakulttuuriin.
