Kotimaan festivaalien hinnoista on keskusteltu jo pitkään kriittisesti. Lippujen hintojen lisäksi monia on ärsyttänyt ruuan ja juoman korkeat hinnat. Provinssikin saanut oman osansa kritiikistä, ja monet varmasti muistavat alkuvuodesta kohun kasvisruoan hinnoittelusta.
Muutaman tunnin yöunien ja työpäivän jälkeen on aika palata tapahtumapaikalle. On lauantai ja pääpäivä. Vielä on monenlaista nähtävää ja koettavaa. Ainakin festarialue on vielä pystyssä.
Perjantain ja lauantain välisenä yönä ajoin ukkosrintaman läpi takaisin Vaasaan. Salamat välkkyivät ja auton renkaat kahlasivat vedessä. Rintama liikkui kohti Provinssia, ja vaikka ajokeli oli paikoillen vaarallinen, totesin olevani mieluummin autossa kuin telttamajoituksessa.
Provinssin tuotannossa työskentelevä Jaakko Erkinheimo oli edellispäivänä kertonut, että ukkoseen on varauduttu. Telttoihin on asetettu lisäpainoja jo ennakkoon, ettei tuuli pääse yllättämään. Myöhemmin tiedustelen mahdollisista vahingoista, mutta ilmeisesti varotoimenpiteet auttoivat eikä mitään dramaattista päässyt tapahtumaan.
Erkinheimo toteaakin Provinssin tuotannon saaneen paljon positiivista palautetta myyjiltä. Hänen mukaansa Provinssia pidetään myyjien keskuudessa Suomen parhaiten järjestettynä festivaalina. Lieneekö rautainen ammattitaito yksi syy, joka nostaa festarin hintaa?
Hinnat syyniin
Kyllä ihmisen syötävä on, maksaa mitä maksaa. Tungoksesta päätellen hinnat eivät ole festarikävijöille liian korkeita.
Ruokailuun on tarjolla monenlaista erilaista vaihtoehtoa. Tuntuu kuin olisi tullut ravintolafestivaaleille. Provinssin sivuilla kerrotaan, että jokainen ruokakoju sisältää myös vegaanisen vaihtoehdon.
Kallista kuitenkin on. Festareilla kaloreita kuitenkin kuluu ja varsinkin helteillä meno on kuormittavaa. Vaikka pienemmät annokset ja snacksit irtoaisivatkin alle kympillä, ei niillä kovin pitkälle mennä.
Vesi maksoi joka paikassa yhtä paljon eli 4 euroa. Toki tyhjän läpinäkyvän pullon sai tuoda alueelle ja täyttämisestä ei tarvinnut maksaa.
Oikeastaan mitään proteiinipitoisempaa ei tunnu irtoavan alle 13 euron ja monissa paikoissa edullisin tuhdimpi ruoka on jopa 15 euroa. Mikäli haaveilee saavansa pientä luksusta, hinnat kohoavat välittömästi 20 euron tuntumaan ja ylikin.
Itseäni kiinnostaa erityisesti Liedosta kotoisin olevan Food Trucking Companyn persoonallinen myyntipiste. Keskustelemme hetken myyntivuorossa olevan Katariinan kanssa. Häneltä saamme kuulla tarkemmin, mistä on kysymys.
Katariina kertoo Food Trucking Companyn olevan lähiruokaan keskittyvä pienyritys.
— Kalastamista lukuunottamatta lähes kaikki tehdään itse. Massat tehdään käsin, kaikki leikataan ja paneroidaan käsin. Silloin on helppo luvata hyvää, kun tietää mistä kaikki on peräisin.
— Haukea pidetään monesti roskakalana, mutta olemme huomanneet, että varsinkin suomalainen tykkää hauesta, koska sitä pystyy itsekin kalastaa ja varsinkin ihmiset, jotka ovat luonnonläheisiä, ymmärtävät, että se on aika spessu kala.
Huomaan, että Food Trucking Company ei ole alueen kalleimmasta päästä. Tiedustelen Katariinalta, miten lähiruokaan perustuvan yrityksen on mahdollista pitää hintansa kurissa.
Katariinan mukaan hänen esimiehensä Jaakko Kinnunen on pitkänlinjan ammattilainen, jolla on erinomaiset verkostot erilaisiin toimijoihin. Yhteistyötä tehdään muidenkin lähiruokaan keskittyneiden toimijoiden kanssa. Food Trucking Companyn pyrkimyksenä on tarjota eettisempi tapa syödä lihaa.
Katariinan mukaan myös vegaaniset tuotteet ovat maukkaita ja eroavat massatuotetuista liukuhihnatuotteista.
Provinssissa on ruuan suhteen valinnanvaraa moneen makuun. Lihansyöntiä ei ole kielletty, vaikka keväisestä kohusta kummunneista somepaniikeista olisi saattanut niinkin päätellä. Kasvisvaihtoehtoja löytyy ja tarjonta on vuosien varrella laajentunut selvästi.
Lähiruoka on aina positiivinen yllätys, mutta muikkuja ei löytynyt. Niitä vaadittiinkin kovaan ääneen huutaen eräästä ruokailuhetkeään viettäneestä seurueesta. Muikkujen ystäville festari oli ruokatarjonnan puolesta pettymytys, kuten varmasti myös vähävaraisemmille.
Monet vannovatkin omien eväiden nimeen ja porttien ulkopuolelle kerrotaan olevan edullisempaa.
Ruuan jälkeen maistuu kahvi ja miksei muukin
Kahvi maistuu suomalaisille ja niin myös toimittajalle. Kahvissa on yleensä katteet kohdillaan huoltoasemillakin, joten lähtökohtaisesti hieman hirvittää, paljonko kahvista joutuu pulittamaan. Kyllähän hintaan ekstraa on löytynyt, mutta pelkäsin pahempaakin.
Mainland Stagen eli päälavan vieressä olevassa juottokarsinassa on tarjolla hintavan puolesta virkistävää ja päihdyttävää virvoketta. Kuten kuvaaja Mikko asian ilmaisi, noin 70 prosenttia Mainland Stagen edustan alueesta on varattu ryyppäämiseen.
Päihtyminen on kallista. Mikäli haluaa nautiskella esimerkiksi lonkeroa, hinnat kohoavat äkkiä yli kymmenen euron, viinistä puhumattakaan. Ihme, ettei alkoholin kallista hintaa ole vielä keksitty perustella kansanterveydellisillä vaikutuksilla.
Ajattelisi, että korkeat hinnat houkuttelisivat salakuljetusoperaatioon. Luultavasti ainakin houkutus poistua porttien ulkopuolelle tai festarileirintään omien juomien pariin on suuri. Kuten alla olevasta videosta käy ilmi.
Vanhan liiton artistit saivat ihmiset liikkeelle
Amfiteatterissa esiintynyt Dave Lindholm keräsi täyden katsomon ja vähän enemmänkin. Soolona esiintynyt Lindholm loitsi ihmisille intiimin tunnelman, joka toimi hyvänä kontrastina suurten lavojen meluisille artisteille.
Katri Helena jäi näkemättä, mutta monet hypettivät keikkaa vuolaasti. Koska kyseessä ei kuitenkaan pitäisi olla iskelmäfestivaali, yksi iskelmägenren edustaja saa riittää, joten katon hetken Kaija K:n keikkaa. Kaija keräsi Mainland Stagen pullolleen nostalgiaa janoavia iskelmädiggareita.
Iskelmän jälkeen rockia
Iskelmän jälkeen maistuisi kunnon rock. Genren edustus onkin tänä vuonna vähäistä. Onneksi Carling Stagella on Maj Karma. Jäähyväiskiertueella oleva orkesteri kerärää suuren yleisön, eivätkä kaikki mahdu telttaan. Keikkaa fiilistelemässä oli myös seinäjokelaismuusikko 1Tipe eli Tiitus Ahokas.
Keikan aluksi en pääse telttaan, mikä syö hieman tunnelmaa. Toisaalta biisivalinnatkaan eivät kuulu omiin suosikkeihini. Itse olen erityisesti varhaisemman tuotannon ystävä.
Olen kuitenkin mielissäni, että rock-musiikki kerää yleisöä. Keikan päätteeksi orkesteri kiittää yleisöään hyvin vilpittömästi ja aidosti.
Alkaa olla loppuhuipennuksen aika. Mainland Stagelle on noussut PMMP. Kun lähestyn aluetta, suosikkibiisini Mana Mana cover Maria Magdalena alkaa soida. Ihokarvat nousevat pystyyn. Kitaristi soittaa loppuun mahtavan kitarasoolon, joka on paras mitä päälavalla on festareilla kuultu.
Ensimmäistä kertaa olen vilpittömästi vaikutunut musiikista tämän Provinssin aikana. Bändi ei selvästikään ole lähtenyt rahastamaan. Se on lähtenyt soittamaan ja esiintymään oikeista syistä.
Kolmen päivän 179-239 euroa maksaneella Provinssi-lipulla sai siis tällä kertaa noin 80 keikkaa, joita ei kuitenkaan pysty katsomaan kaikkia päällekkäisyyksien takia.
