Siirry suoraan sisältöön

Joko olet kokeillut kuunnella näitä paikallisin voimin tehtyjä podcasteja?

Hanna Hietikko

Kirjoittaja on innokas podcastien kuuntelija.

Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla tehdään monenlaisia podcasteja niin tieteestä, sateenkaariaiheista kuin maataloudestakin. Tässä muutama koekuunteluun, jos alkaa kiinnostava kuunneltava loppua!

Lepakkosafari

Lepakkosafari on kahden eteläpohjalaisen lesboystävyksen, Tanja Väliahon ja Susanna Niemen tekemä podcast, jossa käsitellään sateenkaarevia teemoja. Toisinaan sukelletaan hyvinkin syvälle, joskus keskustelu on kepeää.

Nuva-live

Nuva-live on kurikkalaisten nuorisovaltuutettujen tekemä podcast. Jaksoissa onnistutaan tekemään nuorisopolitiikasta ja etenkin nuorisopoliitikoista helposti lähestyttäviä, kun nuoret itse käsittelevä ajankohtaisia aiheita.

Puuta heinää

Puuta heinää -podcast on kahden maatalousyrittäjän, Päivi Kasarin ja Laura Kujalan, omaa alaa käsittelevä podcast. Jaksoissa on mukana aina myös vaihtuva, usein julkisuudesta tuttu vieras.

Punkkia Pohjanmaalta

Punkkia Pohjanmaalta on Lakeus Punk ry:n alakulttuureita käsittelevä podcast, jossa vierailee pohjalaisia punkkareita.

Korkeakoulujen podcasteja

Vaasan yliopiston Oivalluksia-tiedepodcastissa käsitellään ajankohtaisia tiedeaiheita. Vaasan yliopiston tutkijoita jututtavat Radio Vaasan toimittajat Miia Kahila tai Anssi Marttinen.

Seamkissa tehdään podcasteja viiden eri teeman mukaan. Teemat mukailevat Seamkin painopisteitä, jotka ovat yhtenevät Etelä-Pohjanmaan korkeakoulustrategian ja maakuntastrategian kanssa.

Vaasan ammattikorkeakoulun podcastin nimi on Vamk on air. Podcast-jaksoja julkaistaan kahdesta eri teemasta: ajankohtaisista ilmiöistä ja Vamkin tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnasta sekä oppimisesta ja opetuksesta.

Ilkka-Pohjalaisen podcastit

Maakuntalehti Ilkka-Pohjalainen julkaisee useita podcasteja, joista säännöllisimmin ilmestyy Urheilupodcast.

Ilkka-Pohjalainen on julkaissut myös viisiosaisen taidepodcastin Kokonaiskuvassa. Podcastissa toimittaja Unna Takalo haastattelee Etelä-Pohjanmaalta ja Pohjanmaalta kotoisin olevia taiteilijoita.

Ilkka-Pohjalainen on julkaissut myös muun muassa neliosaisen rikosaiheisen podcastin nimeltä Pohjalaisia rikostapauksia.

Pomedia on Ilkka-Pohjalaisen ja Vaasan yliopiston yhteisen mediataitohankkeen tuotos.

Mitä mieltä olet artikkelista?
  • Hauska 
  • Tärkeä 
  • Mielenkiintoinen 
  • Liikuttava 
  • Kelpo 
  • Tylsä 

Vastaa