Sarjakuvapiirtäjä ja kirjailija Riina Tanskanen kritisoi kovin sanoin kapitalismia, mutta on hyötynyt siitä itsekin. Korona-aika oli hyväksi Riina Tanskaselle, sillä hänestä tuli sen ansiosta kirjailija 2020-luvulle tyypilliseen tyyliin.
— Se lähti liikkeelle Tympeistä tytöistä. Elettiin vuotta 2020 eli siis korona-aikaa, ja se oli jotenkin miulle aika ihanaa aikaa, koska maailma pysähtyi ja samalla pysähdyin itsekin. Oli paljon aikaa antaa kirjoittamiselle, kuvataiteelle ja ajattelulle, Riina Tanskanen kertoo.
Tanskasen luovuus puhkesi kukkaan ja hänestä kasvoi taiteilija.
— Jotenkin koen, että silloin löysin oman kuvataiteellisen ja kirjallisen ääneni. Tuntuu, että olin aiemmin jäljitellyt jotain muuta ja miulla oli päässä sellaisia mielikuvia, mitä on hieno kirjallisuus tai kuvataide. Jotenkin yritin tavoitella sellaista ja ajasta riippuen vaihteli, ketkä kirjailijat ja taiteilijat koin sitä edustavan.
Mieskirjailijoista ei ollut esikuviksi Tanskaselle. Jo kirjallisuustieteiden opintojensa alussa hän huomasi, että opinnoissa korostuivat lähinnä länsimaiset miesklassikot.
—Tympeiden tyttöjen myötä luovuin toisten jäljittelystä ja sellaisen hienon ja kunnollisen kirjailijuuden ja taiteilijuuden jahtaamisesta. En ajatellut mitään saavutuksia tai että sillä olisi mitään merkitystä, mitä teen. Tärkeintä oli se, että minulla oli aika kivaa nysvätessäni tekstieni ja kuvieni parissa.
Minulla oli aika kivaa nysvätessäni tekstieni ja kuvieni parissa.
— Tavallaan se oli sellaista vilpitöntä tekemistä ja kun sitä kautta sain yhteyden omaan ääneeni, se alkoi resonoida muillekin ja Tympeät tytöt saikin yhtäkkiä suuren yleisön Instagramissa aivan orgaanisesti. En siis käyttänyt maksettua mainontaa ollenkaan. Minulla ei myöskään ollut mitään kontakteja tai erityisesti seuraajia aiemmin.
Tanskanen alkoi julkaista tuotoksiaan Instagramissa huhtikuussa 2020. Elokuun lopussa seuraajia oli jo kymmenentuhatta.
— Minulle kävi, kuten varsinkin korona-aikana oli tyypillista, eli kun on riittävä määrä someseuraajia, kustantamot headhuntaa.
Kustannussopimus some-kuvien perusteella
Riina Tanskanen ja hänen kumppaninsa Samu Kuoppa julkaisivat teoksen Kapitalismin suuri illuusio syksyllä 2023. He antavat kirjassa hyvin voimakasta kritiikkiä myös somejäteille, vaikka niiden avulla myös Tanskasen ura lähti nousuun.
— Minulla ei ollut mitään valmiina enkä perinteiseen tyyliin lähestynyt kustantajia. Nehän ovat selkeästi aivan täysin kaupallisia päätöksiä, mitä kustantamot valitettavasti tekevät ja mie kipuilin siitä aika pitkään. Olin kuitenkin opiskellut ja opiskelen edelleen kirjallisuustiedettä, Tanskanen kertoo taustastaan.
Tanskanen on lähettänyt aikaisempia tekstejä kustantamoilla saamatta niihin vastakaikua. Hän kertoo, että aluksi oli raskasta, kun koki kelpaavansa vasta, kun Instagram-seuraajia oli tarpeeksi.
Enää hän ei kuitenkaan halveksi omaa polkuaan. Hän ymmärtää Tympeiden tyttöjen puhutelleen monia, koska niin monet seuraajat ovat löytäneet sen pariin. Hän myös toteaa niiden erottuvan edukseen vanhoista teksteistä.
— Tympeissä tytöissä löysin oman ääneni tekijänä. Kenties aiemmat tekstini eivät olleet niin hyviä. En mie niissä ollut oma itteni.
Tanskanen kokee olevansa tietokirjan julkaisemisesta huolimatta ennen kaikkea sarjakuvapiirtäjä.
— Sarjakuvapiirtäjä on ammattini, koska sillä maksan vuokrani. Koen kyllä olevani sekä sarjakuvapiirtäjä että kirjailija. Tämän kapitalismia käsittelevän kirjan mukana koen saaneeni sellaisen puhtaan kirjailijan identiteetin. Toki Tympeät tytötkin ovat kirjoja, mutta ne ovat enemmän sarjakuvakirjoja.
Kuka saa kutsua itseään kirjailijaksi?
— Eiväthän kaikki kirjailijat elä kirjoittamisella. Ei se mielestäni tee ihmisestä yhtään vähempää tai enempää kirjailijaa, Tanskanen linjaa.
Tanskanen, pohtii, että kirjalijaksi voidaan luokitella, kunhan on julkaissut kirjan. Esimerkiksi Suomen kirjailijaliittoon hakeakseen pitää kuitenkin julkaista vähintään kaksi kirjaa osoittaakseen kirjailijuutensa.
— Toisaalta sekin on harhaanjohtava ajatus, sillä ei ole ollenkaan itsestään selvää, kuka saa julkaista. Nykyään ne, keiden kirjoja julkaistaan, tai ylipäätänsä niitä kustantamoille tarjoavat, ovat keski- tai yläluokkaiset ihmiset.
Työväenkirjailijuus on nykyään harvinaista. Työväenkirjailijaksi tituleerataan enää vain Noora Vallinkoskea (tässä Imagen kaksi vuotta sitten ilmestyneessä jutussa ”Homer Simpson on viimeinen jäänne” – Mihin katosivat työläiskirjailijat ja tarinoiden duunarit?).
— Duunarit esimerkiksi eivät nykyään kirjoita ja tarjoa tekstejään kustantamoille kuten ennen. Toisaalta he saattavat kirjoittaa omilla julkaisukanavillaan. Jos vedetään rajoja, että ollakseen kirjailija, on täytynyt saada julkaisu kustantamon läpi, tulee aina sulkeneeksi ulos ihmisiä, jotka ehdottomasti tekevät kirjallisuutta.
Tanskasen mielestä kirjallisuutta on muuallakin kuin kirjoissa.
— Miusta kirjallisuus ja taide ylipäänsä on laajempi asia. Jotain mikä elää meissä. Mielestäni myös päiväkirjan kirjoittaminen on kirjallisuutta. Tai jos joku sanoo olevansa kirjailija, kun rustailee puhelimen muistioon runoja tai ajatuskatkelmia, niin mikä minä olen väittämään muuta.
Tilaa kansantajuiselle talouskeskustelulle
Tanskanen kertoo Kapitalismin suuri illuusio -kirjan työstämisen alkaneen jo neljä vuotta ennen julkaisua hänen ja kumppaninsa Samu Kuopan välisistä keskusteluista ja pohdinnoista. Kirja on vaatinut myös valtavasti taustatutkimusta.
Kirjoitusvastuu jakautui Tanskasen mukaan puoliksi. Hän toteaa myös kuvituksen suunnittelun olleen demokraattinen prosessi, joskin hän vastasi toteutuksesta. Vaikka kyseessä ei olekaan täysiverinen sarjakuvakirja, kuvitus kirjassa keskeinen elementti.
Olet marraskuussa kirjailijavieraana Vaasa Littfest -tapahtumassa, jonka teemana on tänä vuonna tila. Miten päädyitte kirjassanne kapitalismikritiikkiin? Vaatiko yhteiskunnan tila juuri nyt sitä?
— Kyllä se näin on. Kuten jo kirjan johdannossa mainitaan, talouskeskustelu on nykyään melko ulossulkevaa. Se on vuorattu jargonilla, jossa vilisee hankalia hirviökäsitteitä, joka saa pienen ihmisen kauhistumaan ja ajattelemaan, että talous ja siitä keskusteleminen on jotenkin saavuttamatonta. Samaan aikaan talous kuitenkin määrittää meidän jokaisen elämänehdot.
Talouskeskustelun ei Tanskasen mukaan tarvitsisi olla monimutkaista
— Taloudessa on kuitenkin pohjimmiltaan kyse hyvin yksinkertaisista asioista, kuten mistä saamme ruokaa ja juomaa. Eli aivan perustarpeista.
Taloudessa on pohjimmiltaan kyse hyvin yksinkertaisista asioista, kuten mistä saamme ruokaa ja juomaa.
Tanskanen kritisoi sitä, miten kapitalistinen talousjärjestelmä on onnistunut kietoutumaan elämän joka osa-alueelle. Työelämään on osallistuttava, ellei ole perinyt rahaa tai voitettanut lotossa ja vapaa-ajalle on pyrittävä uusintamaan itseään, jotta jaksaisi arjessa.
— Käydään jumpalla ja yritetään syödä hyvin, jotta jaksetaan käydä töissä. Tarkastelemme jopa ihmissuhteitamme jonkinlaisen talousajattelun kautta, ja se yleistyy koko ajan enemmän, Tanskanen sanoo ja jatkaa:
— Puhutaan siitä, että mitä toinen ihminen itselle antaa. Esimerkiksi Tinder on siitä hyvä esimerkki, joka toimii samalla alustatalouden logiikalla kuin joku Wolt tai Foodora. Tinderissä swaippaillaan ja etsitään sitä mätsiä ja kirjoitellaan itsestään mini-CV:itä.
Tanskanen kritisoi välineellistä suhtautumistamme moniin asioihin, kuten toisiin ihmisiin, harrastuksiin ja lepoon. Toisaalta hänestä on vaikea paeta suoritusyhteiskunnan vaatimuksia ja odotuksia, vaikka haluaisi ja yrittäisikin. Kritiikkiä kohdistuu myös siihen, miten välineellisesti luontoa kohdellaan.
— Samaan aikaan meidän elintasoa pidetään yllä hyvin haitallisilla tavoilla. Ei kunnioiteta planetaarisia ja fysikaalisia tosiasioita ja nyt planeetta yskii monin tavoin. Samoin monet meidän kuluttamat asiat tuotetaan globaalissa etelässä ja osittain täällä Euroopassakin pakkotyön tai todella kyseenalaisten työehtojen alla.
Tanskanen sanoo, että monet kokevat, että ei ole heidän asiansa keskustella taloudesta, vaikka se heitäkin koskettaa.
— Myö ollaan siitä Samun kanssa eri mieltä. Meidän mielestä talous on kaikkien asia ja kaikkien tulisi voida puhua siitä. Tämä kirja on tavallaan tilan otto. Me teemme tilaa populaarimmalle ja kansantajuisemmalle talouskeskustelulle. Tuodaan talouden teorioita, käsitteitä ja historiaa ymmärrettävämmäksi ja muotoillaan niitä ymmärrettävään muotoon, että ihmiset voisivat jopa käyttää niitä työkaluina avatakseen omaa taloudellista mielikuvitustaan ja ajatteluaan niissä keskusteluissa, joita käydään muiden kanssa.
Tanskanen haluaa kirjallaan raivata tietä tavallisille ihmisille talouskeskusteluun.
Hankalat sanat sulkevat ulos
Tanskasen ja Kuopan teoksessa sanotaan, että keskustelu taloudesta on tarkoituksellisesti hankalaa:
Kielipelin kautta taloudesta on tehty tylsää ja tavoittamatonta. Harvalukuinen joukko pyörittelee kieliään, suhahtaa hampaiden välistä ”kestävyysvaje” ja saa meidät vaikenemaan.
Oletko sitä mieltä, että talouskeskustelussa terminologiaa käytetään myös hämäystarkoituksessa?
— No, siis kyllähän myö siihen niinkun viitataan. En tietenkään tarkoita, että kaikki, jotka käyttävät tieteellisiä käsitteitä haluaisivat vain ajaa ihmisiä harhaan. Joka alalla on oma erikoiskielensä, joka ei avaudu kaikille ja sille on aikansa ja paikkansa.
Taloudesta pitäisi Tanskasen mukaan pystyä puhumaan myös kaikille ymmärrettävin sanoin.
— Kuitenkin sellaisissa tapauksissa, kun on sellaista ihmisten jokapäiväiseen elämään liittyvää taloudellista keskustelua politiikassa ja uutisissa, joka koskettaa kaikkia ihmisiä. Silloin erikoiskielisyys ei ole hyvä peruste. Talousseminaarit ovat asia erikseen, mutta silloin, kun puhutaan meitä kaikkia koskettavista asioista, kaikkien tulisi puhua selkokieltä. Kaikkien tulisi ymmärtää ja kyetä ottamaan osaa keskusteluun, hän sanoo.
Pitäisikö popularisoitua taloustiedettä olla ennemmänkin?
— Kyllä, ehdottomasti. Huomasimme itsekin kirjaa tehdessämme, että on aika vähän tällaista suomenkielellä kirjoitettua kansantajuista kirjallisuutta, joka käsittelee talousjärjestelmämme ongelmia. Popularisoituja versioita voi kyllä olla, mutta ovat enemmän sellaista ”näin raivaat tiesi systeemin huipulle” kirjallisuutta.
Kun itse kuuntelin kirjaa, pohdiskelin paikoitellen sen lähdekriittisyyttä. Kirja pitää sisällään varsin voimakkaita väitteitä kapitalismista, vaikka myönnytyksiäkin löytyy, joskin verrattain vähän. Mietin, onko kapitalismikritiikki liian laimea ilmaisu, vai onko kyseessä suorastaan kapitalismin vastainen teos. Miten on?
— Kyllähän se antikapitalistinen on luonteeltaan. En ole kuitenkaan sellainen ihminen, joka ajattelisi, että kaiken tulisi muuttua yhdessä yössä, mutta kyllä minä olen sitä mieltä, että asioita tulisi alkaa tehdä määrätietoisesti. Se ei saisi jäädä puhumisen tasolle brändipuheeksi.
Tanskanen vakuutta myös jokaiselle kirjassa esitetylle argumentille löytyvän lähteen. Hän kertoo heidän yhdessä Kuopan kanssa kahlannen läpi myös valtaisan määrän taloustieteen klassikoita, joten pelkkiä kapitalismikriittisiä teoksia ei kirjan syntyvaiheessa selailtu.
— Samu (Kuoppa) on väitöskirjatutkija ja hän teki lopuksi vielä akateemisen tarkastuksen. Meillä oli sellainen ongelma, että emme aluksi oikein tunteneet ketään, jolla teoksen olisi voinut oikoluettaa. Prosessin aika tutustuimme Risto Isomäkeen, joka kuuluu myös samaan kustantamoon. Hän kävi teoksen vielä lopuksi läpi.
Tanskanen uskoo lukijoiden saavan kirjasta totuudenmukaisen kuvan taloudesta, vaikka myöntääkin, että aiheeseen voi olla myös toisenlaisia tulokulmia.
— Kyllä me ainakin näin toivotaan. Tietysti joku muu ihminen voisi antaa toisenlaisen esityksen. Kyllähän aina, niin meidän kuin muidenkin kohdalla, nämä ovat valintoja ja näkökulma-asioita. Riippuu mitä tilastoja tutkii ja koska tarkoituksemme oli popularisoida, oli tehtävä myös rajauksia. Esimerkiksi ekokriisistä voisi puhua enemmänkin, samoin se on melko ihmiskeskeinen. Siinä ei niin paljoa puhuta muista eliöistä ja eläimistä.
Kapitalismi antaa ja ottaa
On kuitenkin vaikea kuvitella, mikä olisi järjestelmä, joka kapitalismin korvaisi, tai jos sellainen löytyisi, miten siihen siirryttäisiin. Syy lienee, että kukaan ei voi väittää, ettei olisi saanut kapitalistiselta järjestelmältä yhtään mitään. Ainakaan silloin, jos on sattunut syntymään länsimaiseen hyvinvointivaltioon.
Tätä ei myöskään Tanskanen kiistä. Hän myöntää saaneensa kapitalismilta korkean elintason, koska kapitalismi on ehtinyt uuttaa luonnosta ja ihmistyöstä kaikenlaista runsautta.
Mitä kapitalismi on sinulle antanut?
— Minähän olen tämän maailman lapsi, elän ja hengitän tätä maailmaa ja nautin elintasosta joka on tuotettu niin monin epäreiluin tavoin.
— Mitä minä saan? Saan jokapäiväisen aamukahvini semi halvalla, appelsiineja, älypuhelimen mikä menee rikki kahden vuoden päästä. Valtavat määrät pikamuotikrääsää.
Kapitalismin runsauden myötä Tanskanen kokee saaneensa myös mielenterveysongelmia ja dopamiiniaddiktion.
Mitä kapitalismi on ottanut sinulta pois?
— Tästä näkökulmasta on helppo ajatella, että tämä systeemi olisi vapauttava ja mahdollistava runsauden sarvi, mutta millä hinnalla? Mielestäni minä, eikä kukaan muu ei ansaitse mitään, mikä on tuotettu orjuudella. Tällä hetkellä maailmassa on enemmän orjia kuin aikoina, joita historiassa pidetään orjuuden vuosina, Tanskanen sanoo.
Toisaalta yltäkylläisyys on tuhonnut planeettaa.
— Moni ihminen myös ympärillä miettii, uskaltaako enää hankkia lapsia, kun ei tiedä, millainen planeetta jälkipolville on jäljellä. Oikeastaan se mitä kapitalismi on antanut tai ottanut, on tavallaan jotenkin rinnakkain. Se tekee siitä monimutkaista.
Vaikka kapitalismilta on kiistattomat ongelmansa, sitä on vaikea vastustaa
— Kapitalismi kuitenkin onnistuu osumaan meissä johonkin, joka kutkuttaa. Olemme kuitenkin lajina luovia ja leikkisiä. Luovuutta esimerkiksi puretaan nykyään suurten firmojen markkinointiosastoilla. Mietitään, miten asioita saisi ihmisille myytyä.
— Ihmisillä on kuitenkin aina ollut kyky olla luova ja nauttia kauneudesta. Se ei ole kapitalismin keksintöä. Se on meissä.
Tanskasen mukaan erilaisissa yhteiskunnissa voisimme suunnata meidän halut, luovuudet ja intohimot aivan toisenlaisiin asioihin.
Onko kapitalismi siis ottanut pois oikeuden nauttia asioista, joita se tarjoaa?
— Kyllä oikeastaan näin voisi sanoa. Ja sehän on sellaista jatkuvaa jahtaamista. Se suuri palkinto roikkuu kokoajan meidän edessä, mutta me ei koskaan saada sitä. On se sitten unelmien työpaikka, tai vaikka joku uusi ihana, trendikäs toppi, niin hetken päästä on jokin uusia asia tai esine, mikä on hienompi tai tavoiteltavampi.
Kirjallisuuden tila ja tulevaisuus
Kirjallisuuden tila ja tulevaisuus saa Tanskasen mietteliääksi. Hän toteaa suomalaisten lukuinnon kadonneen. Nuoret lukevat vähemmän ja vähemmän ja sosiaalisen median myötä painettuun tekstiin perustunut tarinankerronnallinen kulttuuri on saanut väistyä videoiden tieltä.
— Eikä siinä sinällään mitään. Kyllähän oraalinen kertomaperinne tunnistetaan historiassa osaksi kirjallisuutta. Mutta kyllä kirja esineenä on todella vahva käyttöliittymä edelleen, hän sanoo.
— Kirjan kanssa joutuu istua aloilleen ja olemaan. Siitä saa niin paljon. Kirjallisuuden parissa oleminen ja se, että keskittyy tekstin äärellä, on mielestäni paras paras tapa päästä edes hetkeksi irti suoritusyhteiskunnasta ja kaikesta hälystä. Kun kirjaa lukee, on monia asioita laitettava sivuun ja sehän on äärettömän vaikeaa. Kaikille ei ole itsestään selvää, miten olla kirjan kanssa. Se vaatii keskittymistä, pitkäjänteisyyttä, kärsivällisyyttä ja istumalihaksia. Sitä pitää myös harjoitella.
Kirjojen lukeminen on Tanskasen mielestä suorastaan somen selailun vastakohta.
— Se vaatii oikeastaan kaikkea, mitä somen nopea affektitalous ei pidä oikeastaan arvossa, Tanskanen sanoo.
— Kirjat myös opettavat kriittistä suhtautumista aioihin. Niissä sukelletaan erilaisiin maailmoihin, erilaisten ihmisten nahkoihin, niissä törmää uusiin ajatuksiin ja saa mahdollisuuden peilata omaa ajatteluaan. Olisi surullista ajatus, että nuo asiat olisi tulevaisuudessa viety ihmisiltä pois. Varsinkin nyt, kun kaikki kuplittuu ja polarisoituu.
Tanskanen ei kuitenkaan suostu julistamaan kirjan kuolemaa, vaikka uskookin lukutaidon ja lukuinnon romahtavan entisestään.
— Tämä on myös yksi aika ja tulee uusia aikoja. Mie oon aivan varma siitä, että tulee vielä aika, jolloin kirjan arvo taas nähdään. Kirja on niin siisti!
