Ihminen on lukeva ja pohtiva eläin

Vuoden 2020 Finlandia-voittaja, kirjailija Anni Kytömäki osallistuu Vaasassa marraskuun puolivälissä pidettävään kirjallisuustapahtuma Littfestiin. Pomedia kysyi häneltä ennakkoon, mitä hän ajattelee kirjallisuuden, ympäristön ja ihmisen tilasta tällä hetkellä.

Tänä syksynä kirjallisuustapahtuma Littfestin teemana on tila, tarkemmin sanottuna torstaina 14.11. kirjallisuuden tila, perjantaina 15.11. ympäristön tila ja lauantaina 16.11. ihmisen tila. Ohjelma on suunniteltu ja jaoteltu tapahtumapäiville teemojen mukaan.

Kirjallisuuden ristiriitainen tila

Kirjallisuuden tila puhuttaa Suomessa erityisesti äänikirjojen suosion kasvun ja lukutaidon heikkenemisen näkökulmista. Kytömäen näkemys äänikirjoista on kahtalainen:

— Toisaalta tiedostan, että minunkin kirjoilleni on tullut paljon uutta lukijakuntaa äänikirjamahdollisuuden myötä. Monet ruuhkavuosia elävät tutut ovat sanoneet, miten he löytävät nyt aikaa kuunnella kirjaa, jos käyvät vaikka lenkillä muutaman kerran viikossa, hän sanoo.

Kirjailijana Kytömäki kuitenkin tunnistaa ongelman siitä, miten paljon vähemmän äänikirja tuottaa kirjailijalle kuin painettu kirja. Äänikirjaformaatin suosio on saanut hänet myös pohtimaan, miten hän kirjoittaa. Kytömäki kertoo kirjoittavansa luettavaksi mutta alkaneensa miettiä, miten kirjalliset valinnat toimivat kuunneltuina.

— Esimerkiksi mun edellisessä kirjassa, Margaritassa, joka ilmestyi neljä vuotta sitten, on dialogeja, jotka käydään henkilön pään sisällä. Olen ratkaissut sen niin, että siinä ei ole repliikkiviivoja, mutta eihän tämmöistä asiaa äänikirjassa pysty tuomaan esiin, siinä ei tällaiset hienovaraiset vihjeet sitten oikein onnistu. Vaikka tekstin kursivointi tai tällaiset tehokeinot eivät näy.

Kytömäki ei ole itse kuunnellut kirjoja sitten lapsuutensa C-kasettiaikojen.

— Mulla ei ole edelleenkään ole älypuhelinta niin ei oikeastaan ole välinettäkaan millä kuunnella, hän sanoo.

Lukeminen on ihanaa

Suomalaisten kadonneesta keskittymiskyvystä ja lukutaidosta Kytömäki ei ole huolissaan.

— Jos on vaikea keskittyä, pitäisi vaan löytää tai saada vinkkejä sellaisista tarinoista, jotka voisivat viedä mennessään.

Kytömäki sanoo olevansa omasta mielestään jopa huono lukija – tai ainakin hidas. Silloin tarinan on vietävä mennessään, jotta lukeminen jatkuu.

— Kaipaan sitä, että jos lukee romaania, siihen pystyy heittäytymään ja unohtaa kaiken muun. Siinä tilanteessa keskittyminenkin onnistuu ihan hyvin, ja mä luulen, että se on taito, joka ihmisillä kyllä on. Jokainen pystyy tarvittaessa keskittymään silloin, kun se [luettava] on vaan riittävän kiinnostavaa.

Jokainen pystyy keskittymään, kun luettava on riittävän kiinnostavaa.

Kytömäki haluaisi ongelmien sijaan korostaa lukemisesta saatavaa iloa ja sitten vasta hyötyjä.

— Puhuttaisiinpa paljon enemmän tarinoiden lumosta kuin siitä, miten kauheaa on, kun kukaan ei lue ja ei pysty keskittymään, ja julistettaisiin sitä, että meillä on valtavasti tarinavarantoa, kirjastot täynnä ja joka vuosi ilmestyy lisää teoksia, jotka tarjoavat tarvittaessa pakopaikan todellisuudesta tai ainakin tosi paljon uutta virikettä, jopa toisenlaisia todellisuuksia.

Lukeminen voi ilon tai pakopaikan lisäksi tarjota myös tavan käsitellä tunteita ja kehittää mielikuvitusta.

— Lukemalla oppii näkemään enemmän vaihtoehtoja tälle nykymenolle, koska musta yhteiskunnan suurimpia ongelmia on nyt se, että jotenkin eletään semmoisessa vaihtoehdottomassa maailmassa ja ei ole mitään suurta visiota siitä, että mihin me tässä ollaan pyrkimässä.

Fiktiolla voisi Kytömäen näkemyksen mukaan olla iso merkitys sekä keskustelun avaajana että erilaisten mahdollisuuksien hahmottamisessa.

— Koko ajan puhutaan leikkauksista ja ongelmista, mutta kukaan ei esitä semmoista realistista kuvaa tulevaisuudesta, mihin tällä kaikella pyritään, hän sanoo.

Ja:

— Sitä voisi jotenkin enemmän markkinoida, että se on vaan älyttömän kivaa, hän summaa lopuksi lukemisesta.

Mitä kannattaa lukea juuri nyt?

Mitä mahtaa lukea kirjailija, joka kaipaa tarinavetoisuutta? Kytömäki antaa muutaman lukuvinkin.

— Mun lukemisen keskittyy nykyään aika paljon kotimaiseen nykyproosaan, koska olen kirjailijanuran aikana tutustunut kollegoihin sillä saralla, ja sitten aina tietysti kiinnostaa nähdä, mitä tutut kirjoittaa, Kytömäki sanoo.

Seuraa sarja suosituksia, joille on yhteistä lähihistoriasta ja nykypäivästä kertominen.

— Tänä vuonna olen kovasti viihtynyt Merja Mäen Itki toisenkin -nimisen romaanin parissa. Sitten Reidar Palmgrenin Veli, jota minulla ei ollut, ja nyt mulla on menossa Nina Honkasen Rakkaani, Vladimir.

Anni Kytömäen kirjavinkit:
Merja Mäki: Itki toisenkin
Reidar Palmgren: Veli, jota minulla ei ollut
Nina Honkanen: Rakkaani, Vladimir

Vaikka fiktion lukeminen on parhaimmillaan mukaansatempaavaa ja mielekästä tekemistä, Kytömäki ei pane pahakseen, että fiktiosta voi myös oppia asioita.

— Jokainen näistä teoksista valottaa nykypäivää ja tuo keskusteluun uusia teemoja. Se, että on ihan autenttista historiaa mukana ja sitten usein vähän epäsovinnainen näkökulma niihin teemoihin, on ainakin itsestäni tosi virkistävää, kun pääsee näkemään asioita toisesta näkökulmasta.

Kipukohtien nostaminen keskusteluun ja kipeiden asioiden käsittely on Kytömäen mielestä yksi kirjallisuuden tehtävä.

— Esimerkiksi siinä Merja Mäen kirjassa käsitellään Suomen miehitystäaikaa Karjalassa, mistä ei koulun historiassa kauheasti ole puhuttu. Toisesta maailmansodasta puhuttaessa on enemmän keskusteltu siitä, mitä Suomelle tapahtui, mutta se, mitä suomalaiset tekivät miehittäämillään alueilla, siitä ei ole haluttu puhua.

Ympäristön tilan hyväksi on tehtävissä paljon

Anni Kytömäki on kirjailijana tunnettu siitä, että hän käsittelee romaaneissaan luontoaiheita. Esimerkiksi jo mainittu, Finlandia-palkittu Margarita (2020) käsittelee jokihelmisimpukoiden eli raakkujen sekä metsänhoidon lähihistoriaa Suomessa.

Asteikolla 1-10: Miten paljon ärsyttää, että raakkujen olemassaolo tuli niin monelle suomalaiselle yllätyksenä tänä syksynä?

— Olin siihen itse tuhotyöhön todella pettynyt, mutta en ehkä oikein osannut ärsyyntyä siitä, että ihmiset eivät tienneet raakuista. Toki olen tietoinen, että kyllähän sitä Margarita-romaania luettiin ja myytiin ihan hyvin, että sinänsä tietoisuus on levinnyt, mutta se meni enemmän niin päin, että vähän yllätyin siitä, että niinkin monet symppasivat raakkuja tämän uutisoinnin myötä, Kytömäki sanoo.

Kytömäki kertoo yllättyneensä, miten iso uutisaihe raakuista kehkeytyi ja miten yleinen mielipide oli muuttunut. Hän on seurannut raakkujen tilannetta 1990-luvun lopulta.

— Tuli yllätyksenä, että julkinen mielipide on nyt enemmänkin raakkujen kuin sen metsäyhtiön puolella. Tuntui todella poikkeukselliselta kaikkeen aiempaan koettuun nähden, että Ylen pääuutisissa 10-15 minuuttia käsitellään pelkästään Hukkajoen tapausta ja studioon tuodaan asiantuntijoita puhumaan aiheesta.

Jotkut lukijat osasivat yhdistää raakut ja romaanin.

— Henkilökohtaisella tasolla mua liikutti tai ilahdutti se, että monet ihmiset sanoivat, että he olivat kokeneet tuhotyön sen takia niin raskaasti, koska olivat lukeneet Margaritan, ja sen kautta osanneet eläytyä niiden raakkujen kohtaloon. Siinä kirjassa kuitenkin on hyvin samantyyppinen kohtaus kuin mitä siellä Hukkajoella tapahtuu, Kytömäki kertoo.

Vaikka Margarita ei estänytkään metsäkonetta ajamasta raakkujen yli, joihinkin lukijoihin se vaikutti niin vahvasti, että Kytömäki kertoo saaneensa tapauksesta jopa motivaatiota kirjoittamiseen.

— Tämä tapaus toi minulle toivoa siitä, että fiktion kirjoittamisella on merkitystä.

Suomalainen luontosuhde perustuu raivaajamentaliteettiin

Kytömäki kuvailee suomalaisten erityistä luontosuhdetta pirstaleiseksi ja historian painolastia kantavaksi.

— Joillakin on erittäin läheinen ja joillakin erittäin vihamielinen luontosuhde, ja on myös kaikkea siltä väliltä. Hyvin pitkänä painolastina siinä on mukana korvenraivaajahenki, joka Suomessa on ollut tosi voimakas ja aika ymmärrettäväkin, kun eletään karuissa, pohjoisissa oloissa.

Elossa pysyäkseen luontoa vastaan taisteleminen niin kaskeamalla, maata viljelemällä kuin karjaa pitämällä on Kytömäen mukaan iskostanut suomalaisiin uskomuksen, ettei vaikkapa metsä pärjää ilman, että sitä hoidetaan.

— Raivaus ja metsän harventaminen ja semmoinen, mihin liittyy jotain aktiviteettia, on paljon helpompaa myydä ihmisille kuin se, että nyt parasta on vaan antaa paikan olla. Monien on hankala olla toimettomina, vaikka mä itse sitten taas ajattelen, että se on kaikkein hienointa, että voi vaan pujahtaa metsään ja todeta, että se on oma maailmansa, ja siellä on omat lakinsa, ja ihmistä siellä ei varsinaisesti tarvita, mutta on hienoa, että siellä voi välillä käydä.

Kytömäki on mukana Littfestissä perjantaina ympäristöteemoihin keskittyvässä paneeliin Ville-Juhani Sutisen ja Riina Tanskasen kanssa. Millainen keskustelu on luvassa?

— Yritän aina keskustella sillä tavalla, että se sopii kenelle tahansa. Sehän monesti ympäristöasioissa on ongelma, että yleisönä on yleensä samanhenkiset ihmiset, vaikka on aina monta tasoa, kun metsistä keskustellaan. On se biologinen metsä, ekosysteemi, ja sitten taas se, että minkälainen metsä on sitten, kun se on taloudellisesti tuottavassa tilassa, Kytömäki sanoo.

On kaikkein hienointa, että voi vaan pujahtaa metsään ja todeta, että se on oma maailmansa, ja siellä on omat lakinsa, ja ihmistä siellä ei varsinaisesti tarvita, mutta on hienoa, että siellä voi välillä käydä.

Monta mahdollista näkökulmaa

Kytömäki toivoo, että ympäristöä koskevassa keskustelussa pyrittäisiin yhteisymmärrykseen eri lähtökohdista huolimatta.

— Olisi hienoa, jos saisi saman pöydän ääreen ihmisiä niin, että he puhuisivat toisiaan ymmärtäen ja nostettaisiin esiin se, että nyt me ei itse asiassa puhuta tässä samasta metsästä vaan eri lähtökohdista.

Termeillä on väliä ilmastonmuutoksesta ja luontokadosta keskusteltaessa.

— Kaikki aihepiirin isot ongelmat pitäisi niputtaa ekokriisi-sanan alle. Nykyään tuntuu, että puhutaan monesti pelkästään ilmastonmuutoksesta, tai no nyt on alettu puhua myös luontokadosta, mutta tuossa oli joitakin vuosia, että se ilmastonmuutos oikeastaan vei kaiken palstatilan. Ekokriisin sanana on havainnollinen, se pitää mielessä kokonaisuuden, joten ratkaisutkin voisivat olla kokonaisvaltaisia.

Kokonaiskuvan hahmottaminen olisi tärkeää, ettei maailman pelastaminen yhtäältä tuhoa sitä muualta.

— Jos lähdetään ratkaisemaan pelkästään ilmastonmuutosta, niin sehän tällä hetkellä tarkoittaa paljolti sähköistämistä. Sähköistäminen taas vaatii valtavasti akkuja ja akkumetalleja ja kaivoksia. Näin mennään ongelmasta toiseen. Jos päästään fossiilisista eroon, kohta meillä on valtavasti kaivoksia.

Vihreä siirtymä ei siis voi olla ainoa ratkaisu.

— Tällä hetkellä epätoivoa aiheuttaa, että viime vuosina on unohdettu, mitä ympäristönsuojelussa aikaisemmin puhuttiin. Ihmiskunnan pitäisi vähentää kulutustaan, sekä materiaalin että energian, mutta nyt on keksitty, että voidaan toteuttaa asiat vihreämmin, Kytömäki kritisoi.

— Toivoisin, että saataisiin palaamaan se ajatus, että me ei oikeasti tarvita niin paljon resursseja kuin tällä hetkellä käytetään.

Mulla on Vaasan lähelläkin yksi oma suojelualue Raippaluodossa.

Ympäristöahdistuksessa Kytömäkeä auttaa itselle sopiva toiminta luonnon hyväksi ja pienten voittojen saavuttaminen.

— Sillä saralla mulla on ollut pari toimintamuotoa tässä viime vuosina. Olen ostanut metsiä suojeltavaksi. Mulla on siinä Vaasan lähelläkin yksi oma suojelualue Raippaluodossa, semmoinen vähän yli viisi hehtaaria suojeltua metsää. Tää on siis mun kirjojen tekijäpalkkioilla hankittu, Kytömäki kertoo.

Omatoimisen metsien suojelun lisäksi Kytömäki on lähtenyt mukaan Luonnonperintösäätiön toimintaan kaksi ja puoli vuotta sitten.

— Luonnonperintösäätiö kerää lahjoitusvaroja ja ostaa sitten luontoalueita, lähinnä metsiä, suojeluun. Meillä on siellä Pohjanmaallakin aika paljon kohteita ja koko Suomessa reilu 200 suojelualuetta nykyään.

Ihmisen tila on riippuivainen luonnosta

Jatketaan ajankohtaisista aihesta ja niiden kytkemisestä Liffestin teemoihin. Kytömäen tuoreimman kirjan aiheeseen pohjautuva haastattelu Helsingin Sanomissa herätti paljon keskustelua hänen tuoreimman kirjansa Mirabilis (2024) käsittelemästä ja muutenkin ajankohtaista aiheesta: kaikki eivät halua lapsia.

Kytömäki arvelee kohun syntyneen siksi, että lisääntyminen nähdään luonnollisena, vaikkei se välttämätöntä olekaan.

— Ehkä se liittyy jotenkin syväbiologisiin seikkoihin, että se on tavallaan luonnonlaki, että tänne synnytään ja saadaan jälkeläisiä ja sitten poistutaan tästä maailmasta. Sitä pidetään outoutena edelleen, jos ei noudata peribiologista kaavaa, Kytömäki sanoo.

Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta kaipaa veronmaksajia, mutta maapallon mittakaavassa syntyvyyttä ei ole edes tarpeen saada kasvuun.

— Hesarissa oli pari viikkoa sitten tosi hyvä haastattelu semmoiselta tutkijalta, joka totesi, että maailmassa pitäisi tapahtua aivan valtavia muutoksia, että syntyvyys saataisiin nousuun luonnollista tietä. Olisi paljon järkevämpää keskittyä korjaamaan näitä systeemejä ja varautua tulevaisuuteen, jossa ei ole niin paljon nuorempia sukupolvia kuin aikaisemmin. Se on lopulta järjestelykysymys, eikä kannattaisi syyllistää niitä, jotka eivät lapsia saa tai halua.

Luonnollisuus on joustavaa

Kytömäen mukaan yksilö voi olla muutenkin hyödyksi yhteisölleen kuin lisääntymällä. Myös eläinmaailmassa.

— Kettujen keskuudessa isotsiskot saattavat auttaa emoa jälkeläisten hoidossa eivätkä kaikki lisäännykään. Siinä ei ole silloin mitään outoa. Todella paljon erilaisia elämänkohtaloita ja valintoja mahtuu luonnollisuuden piiriin.

Mikä lopulta edes erottaa ihmisen eläimistä?

— En usko, että on mitään periaatteellista eroa. Näen eliökunnan jatkumona, jossa on erityyppisiä jäseniä, erilaisia eläimiä, kasveja ja sieniä, ja ne ovat kaikki oman kehityskulkuna huippuja. Ei ole toisia parempia eikä huonompia.

Näen eliökunnan jatkumona, jossa on erityyppisiä jäseniä, erilaisia eläimiä, kasveja ja sieniä, ja ne ovat kaikki oman kehityskulkuna huippuja. Ei ole toisia parempia eikä huonompia.

Kytömäen mukaan ihmisellä on kyllä eräitä ominaisuuksia, jotka ovat korostuneesti esillä, esimerkiksi pohtiminen ja murehtiminen, mutta hän ei pidä niiden kehittymistä huippuunsa vain hyvänä asiana. Lopulta on tarpeen muistaa olevansa osa kokonaisuutta.

— Ihminen nyt selkeästi on tällä hetkellä se maapallon valtanisäkäs, jonka komennossa monet asiat nykyään hoituu, mutta kun otetaan huomioon mikrobiologinen maailma, kyllähän korona-aikakin osoitti, että ei meidän asemamme kovin hurjissa kantimissa ole. Ihminen pystyy helposti kuvittelemaan itsensä johonkin asemaan, jota meillä ei lopulta olekaan, Kytömäki summaa ihmisyyden tilan.

Anni Kytömäki on mukana Littfestissä perjantaina keskustelemassa ympäristöteemoihin keskittyvässä paneelissa Ville-Juhani Sutisen ja Riina Tanskasen kanssa iltapäivällä kello 16:30 alkaen. Lauantaina Kytömäkeä haastatellaan Littfestissä Mirabilis-teoksesta kello 10.50-11.10. Sekä paneeli että haastattelu ovat Vaasan pääkirjaston Draama-salissa.