Rasismin vastaisella viikolla haluan nostaa esiin aiheen, joka on jäänyt keskustelussa vähälle huomiolle.
Hyväntekeväisyys on perinteisesti asettanut globaalin pohjoisen valtiot avun antajiksi ja globaalin etelän valtiot avun kohteiksi. Hyvin vähän puhutaan siitä, miten paikallisyhteisöt itse kehittävät ratkaisuja ongelmiinsa.
Mediassa länsimainen saa valokeilan, kun taas globaalin etelän maan ihmiset esitetään passiivisina avunsaajina. Yksipuolisen narratiivin sijaan tulisi tuoda esiin paikallisten ihmisten aktiivinen toimijuus.
Sama ilmiö toistuu Suomessa. Puhuttaessa heikossa asemassa olevista kuten köyhistä, turvapaikanhakijoista, vammaisista ja pitkäaikaissairaista, saatamme nähdä yhtenäisen avunsaajien joukon. He ovat kuitenkin ainutlaatuisia yksilöitä, joilla on erilaiset tiedot ja taidot.
Meidän tulisi välttää asettamasta heitä yhtenäiseen avunsaajan muottiin, sillä jokaisella on omat kykynsä ja mahdollisuutensa osallistua – ei vain vastaanottajana vaan myös aktiivisena toimijana.
Osallisuus tuo merkitystä
Yksinkertaisemmillaan osallisuudella tarkoitetaan joukkoon kuulumista ja vaikuttamismahdollisuuksia. Se vahvistaa yhteenkuuluvuutta, joka on ollut elintärkeää ihmisille jo vuosituhansia sitten hengissä säilymisen vuoksi.
Useat tutkimukset osoittavat, että osallisuudella on merkittävä vaikutus koettuun hyvinvointiin. Aina osallisuuden tavoittelussa ei kuitenkaan hyvistä aikeista huolimatta onnistuta toivotulla tavalla.
Kuka saa olla esillä ja millä ehdoilla?
Lucia-neidoksi valittiin 2024 ensimmäistä kertaa ruskeaihoinen henkilö, mikä johti somemyrskyyn ja rasistinen vihampanja oli valmis. Kohu paljasti syvälle juurtuneita asenteita ja toi esiin kysymyksen representaatioon liittyvistä odotuksista, kuten kenellä on oikeus esiintyä tietyissä rooleissa.
Elinkeinoelämän keskusliiton tutkimuksen mukaan 40 prosenttia suomalaisista pitää rasismia merkittävänä ongelmana, kun taas enemmistö, 55 prosenttia, näkee sen vähäisenä. Suomen Punaisen Ristin kyselytutkimuksen mukaan kuitenkin 82 prosenttia Suomessa asuvista kertoo kokeneensa tai todistaneensa rasismia.
Hyvä tarkoitus voi kääntyä itseään vastaan
Plan Internationalin kampanja ”Raskaana oleva tyttö” (2017) oli provosoiva kampanja, jossa kuvattiin sambialaista tyttöä raskaana. Osana kampanjaa suunniteltiin äitiysvaatteet 12-vuotiaille lapsille. Kampanjan tarkoitus oli tuoda esiin kehitysmaiden tyttöjen tilanne, jossa lapsiavioliitot ja teiniraskaudet ovat yleisiä.
Kampanja kuitenkin vahvisti stereotypioita ylläpitämällä yksipuolista mielikuvaa globaalissa etelässä asuvista ihmisistä, joilta puuttui oma ääni. Suomalaisessa mediassa tyttö esitettiin ensisijaisesti säälin kohteena. Vastaavaa kampanjaa ei todennäköisesti olisi toteutettu valkoihoisesta lapsesta.
Tekoäly toistaa stereotypioita
Tekoälyn hyödyntämä data on usein länsimaalaisten tuottamaa. Päätin itse testata, miten tekoäly näkee ruskeaihoisen auttajan ja valkoihoisen auttajan.
Alla olevat kuvat tuotettu tekoälyllä hyödyntäen promptauksessa termejä ”valkoihoinen auttaja” ja ”vapaaehtoinen”.
Hakutulokset näyttivät vahvistavan tuttuja stereotypioita. Ylemmissä kuvassa valkoihoinen esiintyy aktiivisena toimijana, kun taas ruskeaihoiset näyttäytyvät toiminnan kohteina. Alemmissa kuvissa ruskeaihoinen on toimijana, mutta kohdistaa toimintansa joko tekemiseen tai toiseen ruskeaihoiseen, mikä herättää kysymyksiä representaation monimuotoisuudesta. Valkoihoisia ei tule kuviin auttamisen kohteiksi, ellei sitä erikseen promptaa.
Auttaminen ei ole yksisuuntaista
Tarvitsemme tarinoita, jotka rikkovat yksisuuntaisen auttamisen mallin ja osoittavat, että jokaisella on oikeus ja mahdollisuus toimia. Avunsaaminen ei poista ihmiseltä hänen osaamistaan, kokemustaan tai kykyään auttaa muita.
Päinvastoin – usein juuri heillä on sellaista tietoa ja ymmärrystä, jota muilla ei ole. Jos ajattelisimme auttamisen kohtaamisena, jossa kaikki osapuolet tuovat jotain mukanaan.
Vapaaehtoistyöhön hakeudutaan usein, jotta kuuluttaisiin yhteisöön, merkityksellisyyden tunteen tai mielekkään tekemisen perässä. Ne ovat asioita, joita myös heikossa asemassa oleva ihminen saattaa kaivata.
Jokaisella meillä on ennakkoluuloja. Sen sijaan, että lokeroimme ihmisiä, voimme astua mukavuusalueen ulkopuolelle, kuunnella ja käydä dialogia. Vain siten voimme ymmärtää maailmaa paremmin, olla avarakatseisempia ja rakentaa kriisinkestävämpää yhteiskuntaa.
