Siirry suoraan sisältöön
Dateron 25-vuotisjuhlaseminaarin avaus Vaasan pääkirjaston Draama-salissa

Datero juhli 25-vuotista taivaltaan juhlaseminaarilla Vaasan pääkirjastossa

Hanna Hietikko

Kirjoittaja esitteli Dateron juhlaseminaarissa VR-laitteita.

Saavutettavuus ei haittaa ketään, mutta ongelmia tulee varmasti, jos sitä ei huomioida mitenkään. Joka viides eli Suomessa noin 1,2 miljoonaa ihmistä suorastaan tarvitsee sitä pärjätäkseen.

Vaasassa toimiva Datero on auttanut pohjalaisia oppimisvaikeuksissa 25 vuoden ajan tiedottamalla ja kouluttamalla erityispedagogisista menetelmistä ja tuomalla saataville digitaalisia apuvälineitä lukemiseen.

Vaasan pääkirjaston Draama-salissa 19.9. pidetyssä Dateron 25-juhlaseminaarissa olivat luennoimassa AveoAI:n yrittäjä Anna Häggblom sarjayrittäjäksi ja johtajaksi etenemisestä lukivaikeuksista huolimatta, Microsoftin palvelupäällikkö Niina Majaniemi empatiasta ja saavutettavuudesta työelämässä ja Åbo Akademin tutkija, psykologi Daniel Ventus asioiden lykkäämisestä.

Microsoftilla palvelupäällikkönä työskentelevä Niina Majaniemi kertoi empatian eduista työelämässä. Työntekijät ovat esimerkiksi sitoutuneempia empaattiisiin kuin empatiattomilta vaikuttaviin työpaikkoihin. Kuvat: Hanna Hietikko

Häggblom esitteli taustaansa lukivaikeuksien kanssa ja miten tekoäly on helpottanut hänen elämäänsä. Hänestä tekoälyn edullisuus tekee sen käytöstä demokraattista, sillä sen hyödyntäminen ei ole niin kallista kuin digilaitteiden käyttö oli Dateron aloittaessa toimintaansa. Silloin digitaalisia apuvälineitä ei ollut kaikkien saatavilla vaan niiden saaminen käyttöön vaati usein pitkän taistelun.

Majaniemi kertoi empatian olevan kuten saavutettavuus: kummastakaan ei ole työpaikalla haittaa kenellekään mutta niistä voivat hyötyä kaikki.

Daniel Ventus luennoi Dateron 25-vuotisjuhlaseminaarissa viivyttelystä.

Ventus käsitteli luennossaan syitä vitkutteluun. Hän määritteli sekä fyysiseksi että psyykkiseksi ongelmaksi, joka saattaa estää opintojen etenemisen. Ventuksen mukaan viivyttely toimeen tarttumisessa riippuu muiden muassa motivaatiosta, asian työläydestä, siihen liittyvistä tunteista, kuten ahdistuksesta, surusta, tylsistymisestä ja passiivisuudesta, sekä epäselvistä ohjeista.

Iltapäivällä seminaarin ohjelmassa oli käytännöllisiä työpajoja tukiälystä, virtuaalisesta todellisuudesta, kokemuspuhujana toimimisesta sekä jahkailusta.

Fakta: Datero auttaa erityispedagogiikkaa tarvitsevia

  • Datero on pohjalainen, vuonna 1999 perustettu yhdistys, joka tiedottaa, kouluttaa ja ohjaa erityispedagogisista menetelmistä sekä digitaalisista lukiapuvälineistä.
  • Yhdistyksen nimi on lyhennys sanasta dataterapiaerityisopetus.
  • Dateron toiminta järjestetään pääasiassa Stea-rahalla, ja sen palvelut ovat käyttäjille maksuttomia.

Lähde: Datero.fi

Mitä mieltä olet artikkelista?
  • Mielenkiintoinen 
  • Hauska 
  • Tärkeä 
  • Liikuttava 
  • Kelpo 
  • Tylsä 

Vastaa