Ajatuksia
Lamaantunut ja neuroottinen ihminen ei jaksa olla hyvä ympäristökansalainen
Kehojen kontrollointi on osa hyvän ympäristökansalaisen ihannetta. Se näkyy arkisissa toiminnoissa ja valinnoissa. Maria Åkermanin artikkeli kehon politiikasta Alue ja Ympäristö -lehdessä vuodelta 2014 on vaivannut minua jo kymmenen vuotta.…
Hyvästä tarkoituksesta huolimatta seuraukset voivat olla haitalliset
Rasismin vastaisella viikolla haluan nostaa esiin aiheen, joka on jäänyt keskustelussa vähälle huomiolle. Hyväntekeväisyys on perinteisesti asettanut globaalin pohjoisen valtiot avun antajiksi ja globaalin etelän valtiot avun kohteiksi. Hyvin vähän…
Ensikertalaiskiintiö syrjii alanvaihtaja-amiksia
Myönnän, olen kyltymätön opiskelija. Opiskelen jo toista korkeakoulututkintoa, vaikka sellainen yhteiskunnan varojen haaskaus yritetäänkin tänä päivänä kaikin keinoin estää. Amiksena tunnen olevani outolintu yliopistossa. Poikkeuksellisesta koulutustaustastani muistutetaan jatkuvasti luennoitsijoiden ”tämänhän…
Opiskelijaterveydenhoito on ottanut poppaskonstit käyttöön
Opiskelijoilla on oikeus laadukkaaseen ja tutkimukseen perustuvaan hoitoon. Tai ainakin YHTS:n verkkosivuilla kerrotaan, että oikeus hoitoon on. Kävin taannoin YTHS:n opiskelijaterveydenhoidossa ikävien kipujen takia. Sain nopeasti ajan sairaanhoitajalle ja mahdollisuuden…
Häjyt 2 -elokuva päivittää pohjalaistarinan vakuuttavasti valkokankaalle
Maailma menee eteenpäin ja oma paikka on löydettävä. Aleksi Mäkelän ohjaama Häjyt 2 on elokuva ylisukupolvisista traumoista ja pohjalaisesta yhteisöllisyydestä. Pomedia pääsi katsomaan odotetun elokuvauutuuden Ilkka-median ennakkokutsuvierasnäytöksessä Seinäjoella 5. helmikuuta.…
Uutisten viikkoa vietetään nyt – Pohjalaisittain ohjelmassa on sekä striimi että livetapahtuma
Valtakunnallista Uutisten viikkoa vietetään tammikuun lopussa, 27.–31.1.2025. Tällä kertaa Uutisten viikon kampanjan slogan on ajankohtainen “Kun selaat, tunnista luotettavat lähteet”. Slogan sopii kaikenikäisille, sillä mediamaisema on moninaisempi kuin koskaan eikä…