Seisoipa muutama vuosi sitten pellon laidassa talo tyhjillään. Eräs järjestö suunnitteli sen vuokraamista.
Taloon olisi tullut nuorisotalo kehitysvammaisille nuorille. He olisivat voineet tavata toisiaan ohjatusti siellä kerran tai pari viikossa. Ajatus oli hieno ja projekti eteni. Sitten muutamien kilometrien päässä, juuri ja juuri näköetäisyydellä asuvat naapurit kuulivat hankkeesta. Projekti pysäytettiin. Naapurit totesivat, että: ”Maharottoman hiano ajatus, mutta ei tähän meirän nurkille voi sellaasta paikkaa oikeen perustaa.”
Suvaitsevaisuus on yksinkertaisimmillaan toisten ihmisten ymmärtämisen ja kunnioituksen perusta, joka sallii aidon yksilönvapauden. Se on paljon muutakin. Riitely suvaitsevaisuudesta ja suvaitsemattomuudesta on loputonta. Mitään laitonta ei tarvitse suvaita. Sen sijaan erilaisuuden suvaitseminen on ajaton hyve. Hätätilassa terveellä järjellä pääsee jo pitkälle. Sen jälkeen voi vilkaista ihmis- ja kansalaisoikeuksia tai eri uskontojen parhaita oppeja. Nykyään Suomessa säädetään lakeja selittämään, miten meidän tulisi ajan ilmiöihin suhtautua, mitä kaikkea pitäisi ymmärtää suvaita. Ilmeisesti oletetaan, että ihmiset eivät enää osaa tai viitsi itse ajatella. Voi olla niinkin. Mietityttää silti, että tarvitaanko oikeasti lakeja, että ihmiset saataisiin suvaitsemaan toisiaan ja erilaisuutta.
Mitään laitonta ei tarvitse suvaita. Sen sijaan erilaisuuden suvaitseminen on ajaton hyve.
Kysymys on ikivanhasta ja luonnollisesta asiasta. Pienet lapset leikkivät luonnostaan keskenään. Kaikki mahtuvat mukaan. Joku saa toki lapiosta päähänsä tai tuupataan nurin, mutta sillä ei ole mitään tekemistä sukupuolen, rodun, ulkonäön, uskonnon tai minkään muunkaan kanssa. Lapset suvaitsevat, hyväksyvät toisensa sellaisina kuin he ovat. Samaan pystyvät milleniaalit, x-y-ja z-sukupolvet parhaimmillaan.
Olen usein ihaillut, miten uusiin sukupolviin suvaitsevaisuus on sisäänrakennettuna. Heidän maailmankuvansa on internetin avulla globaali. Milleniaaleille on parhaimmillaan ”ihan sama” onko joku ihonväriltään tumma, ruskea vai keltainen, hetero, homo, bi- tai jotain muuta, uskooko joku Buddhaan vai Jeesukseen tai miten pukeutuu. Heille riittää, kunhan on vain hyvä tyyppi. Suvaitsemattomuus tulee ymmärrykseen yleensä myöhemmin. Jossain vaiheessa pyrkimys samanlaisuuteen tai sormella osoitettu erilaisuus ja yksilöllisyys alkavat hämmentämään mieltä. Valitettavan monelle tämä hämmennys jää päälle lopullisesti.
Olen usein ihaillut, miten uusiin sukupolviin suvaitsevaisuus on sisäänrakennettuna. Heidän maailmankuvansa on internetin avulla globaali.
Tyttäreni asuu New Yorkissa. Hän kirjoitti sieltä viikko sitten näin: ”Kaikki mahtuu kyllä. Erilaisuudelle on tilaa ja kun erilaisuutta on tarpeeksi, siitä tulee normi ja se on kaunista.” New Yorkin metropolin alueella asuu toki kaksi kertaa enemmän ihmisiä kuin koko Suomessa. Erilaisuus on todellakin normi siellä, missä asuu paljon erilaisia ihmisiä yhdessä.
Etelä-Pohjanmaalla erilaisuus on aina ollut nihkeästi hyväksyttävää. Tavatahan sanoa reilusti, että kaikille täälon tilaa, mutta ei silti tarkoiteta sitä. Rehtiydestä huolimatta täälläkin osataan komiasti hurskastella. Jokainen meistä aistii, tunteeko itsensä hyväksytyksi vai ei. Itse olen tilapäinen paluumuuttaja. Olen syntynyt täällä, kuulun tähän heimoon, puhun täkäläistä kieltä. Minusta pohjalaiset ovat mukavaa porukkaa. Omituisia, suoria ja takapajuisiakin, mutta ehdottomasti mukavia. Yhtä mukavaa porukkaa kuin amerikkalaiset, aasialaiset, eurooppalaiset tai afrikkalaiset. Hekin tervehtivät ja puhuvat ja ovat kiinnostuneita tietämään kuka olet, mistä tulet ja mitä ajattelet heistä.
Silti minua hämmentää miksi täälläkin niin monet ihmiset, nuoret, vanhat, yksinäiset, muualta tulleet tai muuten valtavirrasta erottuvat voivat niin huonosti. Onko kysymys suvaitsemattomuudesta? Onko kysymys erilaisuuden pelkäämisestä? Ja onko aina ollut näin vai onko asenteissa tapahtunut jokin muutos? Vai olenko minä muuttunut, kun sain kiertää maailmalla 30 vuotta? Suvaitsematon ei hyväksy erilaisuutta. Erilaiseksi itsensä kokeva ihminen ei koe olevansa hyväksytty. Ellei koe olevansa hyväksytty, saattaa eristäytyä muista. Sitten on kaksi vaihtoehtoa. Loputon yksinäisyys tai lähtö sinne, missä saattaa olla hyväksytty.
Ellei koe olevansa hyväksytty, saattaa eristäytyä muista. Sitten on kaksi vaihtoehtoa.
En tiedä vastausta. Vuorenvarmasti tiedän kuitenkin sen, että ihmiset ovat oikeasti pohjimmiltaan samanlaisia. Kaikki rodut, kansat, kulttuurit, uskonnot, elinympäristö ja perimä lyövät leimansa meihin, mutta pohjimmiltamme olemme tylsistyttävän samanlaisia. Samat murheet, samat ilot, samat unelmat, samat pelot. Olisiko mitenkään mahdollista katsoa ihmistä ihmisenä? Rotu, uskonto, sukupuoli, kieli, ihon väri, pukeutuminen ja kaikki se, mitä näemme, on totisesti vain pintakohinaa. Tervehdi. Juttele. Tutustu. Hämmästy. Iloitse ja nauti elämästä, erilaisuudesta ja kulttuurien rikkaudesta jopa keskellä lumista lakiaa.
