Huhti- ja toukokuun aikana Etelä-Pohjanmaan Opistolla on saatu nähdä teatterilinjan opiskelijoiden esityksiä. Esitykset nähtyäni sain tilaisuuden haastatella kahta opiskelijaa Satu Lehtolaa ja Elisabeth Anetjärveä sekä linjan opettajaa Natalil Lintalaa.
Kestoltaan 5-30 minuuttiset esitykset ovat olleet alusta loppuun opiskelijoiden omia visioita ja suunnittelua aina käsikirjoittamisesta tekniseen toteuttamiseen. Kahdelta eri kurssilta peräisin olevat esitykset voidaan virallisesti jakaa kahteen: manifesteihin ja niin sanottuihin omiin taiteellisiin projekteihin. Selvyyden vuoksi näistä voidaan kuitenkin puhua samassa keskustelussa.
– Puhun pienistä esityksistä, sanoo Lintala.
Esitysten tekemisessä ei ollut mitään rajoja, minkä takia Lintala halusi kannustaa opiskelijoita toteuttamaan omaa visiotaan rohkeasti. Tämä neuvo inspiroi opiskelijoita antamaan kaikkensa näille kerran elämässä -projekteille.
– Nyt räjäytetään, saatana, katto, Lehtola hymyilee.
Niin Anetjärven kuin Lehtolankaan ei tarvinnut etsiä esityksen teemaa kaukaa. Lehtola kertoo toisen esityksensä Ruhtinattaren idean perustuneen haluun kertoa onnellisuudesta, kun taas toinen esitys Masennuksen maa oli lähempänä tekijänsä henkilökohtaisia kokemuksia.
– Idea syntyi aika nopeasti. Teksti syntyi jo ennen joulua, Anetjärvi kertoo.
Itsenäisistä projekteista ja vastuusta huolimatta opiskelijat eivät ole joutuneet jäämään yksin kysymysten noustessa pintaan. Linjan opettajan tuki ja neuvot ovat projektien aikana olleet käytettävissä jokaiselle.
– Oon ollut koko ajan sellainen päivystävä keskusteluapuri. Käydään läpi ja autan ja ohjaan eteenpäin. En ole halunnut puuttua opiskelijan taiteellisiin valintoihin, Lintala sanoo.
Tukemisen lisäksi opettajakin pääsi mukaan yhteen opiskelijan esityksistä. Noin puolen tunnin mittainen Jari Hakalan luoma esitys vaati rooliin kokenutta esiintyjää, minkä takia Lintala lähti esitykseen mukaan.
– Minä, Onni (Onni Tommila) ja Jarbi (Jari Hakala) keskusteltiin esityksestä ja lähdettiin sen taustojen pohjalta improamaan.
Esitys oli siis tosiaan improvisoitua, kuten Lintala kasuaalisti sutkauttaa lähes pudottaen haastattelijan lattialle pöydän alle. Esitykseen otettiin kellosta noin puoli tuntia aikaa ja harjoituksissa esityksen kulku alkoi käydä varmemmaksi. Pari harjoituksissa tapahtunutta juttua jäi elämään, mutta esimerkiksi loppukohtauksessa tapahtuva tappelu nousi seuraavalle tasolle vasta yleisön edessä.
Vaikeudet matkan varrella
Haastetta projektin luomiseen loi Lehtolan mukaan kiire muilla elämän osa-alueilla. Monen projektin tasapainoittelu ja ajankäyttö ilman uupumista oli asia, johon tuli osata kiinnittää huomiota. Tarkemmin projektiin liittyvät vaikeudet osuivat Lehtolalla esityksessä käytettävään musiikkiin. Tuskailu sävellyksen kanssa jatkui läpi esityksen työstämisen:
– Kirjaimellisesti edellisenä iltana sävelsin sen loppuun.
Anetjärven esitys oli kestoltaan muita pidempi, ja koska hän esitti sen yksin, upposi harjoitteluun aikaa
– Omassa tapauksessa kului monia, monia tunteja. Oli sen verran pitkä esitys, että monologin opettelu sekä tanssien ja musiikin suunnittelu vaati aikaa.
Erityisesti jännitti repliikkien muistaminen, mutta Anetjärvi tiedostaa ettei sekään ole maailmanloppu.
– Mikään esitys ei ole samanlainen.
Vaikka Anetjärvellä esityksen ideoiminen sujuikin helposti, oli lähelle osuvan tarinan esittäminen muiden edessä ajatus johon tuli totutella.
– Koska esitys oli todella henkilökohtainen, jännitti hieman. Mietin, viitsiikö tätä esittää.
Lintala pohtii asiaa opiskelijoiden näkökulmasta ja myöntää, että usein vaikeinta on omista ideoista varmistuminen.
– Suurin kynnys varmasti on esitellä oma tekstinsä ja seistä sen takana.
Suurin kynnys varmasti on esitellä oma tekstinsä ja seistä sen takana.
Hieman lisäpohdintaa aiheutti lavastusten ja pukujen suunnittelu. Käytössä oli Opiston monipuolinen pukuvarasto, mutta sen lisäksi osa esiintyjistä hyödynsi myös koulun ulkopuolelta saatavaa materiaalia. Meikkauksesta Lehtola haluaa nostaa esiin Opiston meikkaus-maskeerauslinjan, jonka opiskelijat työskentelivät esiintymismeikkien parissa. Yhteistyö linjojen välillä on ollut tiivistä toukokuun aikana ensi-iltansa saavan RoolitOn-näytelmän ansiosta.
Kohokohtia uskaltaminen ja selviytyminen
Vaikka esitys ei aina sujuisikaan odotusten mukaan, luovat odottamattomatkin tilanteet onnistumisen kokemuksia. Kuten monessa muussakin asiassa, itsevarmuudella pääsee näyttämöllä pitkälle.
Lehtolan esityksen Ruhtinattaren alkumetreillä kävi pari pientä teknistä ongelmaa, mutta niistäkin selvittiin kunnialla. Pientä hankaluutta Lehtola koki myös peruukkinsa kanssa, mutta ei antanut sen haitata esiintymistään.
– Kunhan vaan pitää sen illuusion.
Kunhan vaan pitää sen illuusion.
Toista esitystään miettiessä Lehtola mainitsee savukoneen oikutelleen, mutta eihän sitä esityksestä lumoutunut yleisö huomannut.
Opettajan ja muiden opiskelijoiden rohkaisemina uskallettiin astua epämukavuusalueelle ja kohti pelkoja, mikä Lehtolan mukaan lisäsi uskoa itseen ja osaamiseen.
Lintalalta kysyttäessä palkitsevin osuus työskentelyssä on nimenomaan uskaltaminen:
– Sellaiset hetket, joissa opiskelija on miettinyt voiko toteuttaa jotain ideaa, toteuttaa sen ja ylittääkin sitten itsensä.
Anetjärven mukaan itse esiintyminen ja muiden palaute teki kaikesta sen arvoista. Kannustus ja vahvistuksen saaminen toimivat voimana, joka auttoi jaksamaan kyseenalaistamisenkin keskellä.
Opiskelu huipentumassa
Marraskuussa alkanut Teatterilinjan opiskelu alkaa pikku hiljaa tulla päätökseensä. Tätä lukukautta miettiessä jokaisella nousee esiin yksi avaintekijä, joka on tehnyt opiskelusta unohtumatonta.
– Ryhmähengellä on tosi iso vaikutus. Meillä on alusta asti ollut sellainen ryhmä, että kaikki on tosi motivoituneita, Lehtola kertoo.
Monipuolisesta joukosta ja ikähaarukasta huolimatta yhteishenki on ollut vertaansa vailla.
– Jotenkin sellainen yhteinen sävel löytyi tosi helposti.
Turvallinen ilmapiiri on kannustanut kokeilemaan ja uskaltamaan, vaikka epäonnistuminen olisikin pelottanut. Lisäksi Anetjärvi kehuu opetuksen laatua, joka on Lehtolankin mukaan ollut ehdottomasti positiivista.
– On ollut helppo olla oma itsensä, Anetjärvi kertoo.
Elämässä voi tehdä erilaisia asioita eri elämän tilanteissa. Se mitä on tehnyt aikaisemmin ei määrittele sitä mitä voi tehdä nyt. Seuraa vain omaa sydäntä. Voi tehdä mitä vaan.
Opiskelijat haluavat kannustaa linjasta kiinnostuneita hakemaan opiskelupaikkaa. Vaikka molemmille hakeminen olikin hieman viime tipassa toteutettu, on odotukset opintojen suhteen ylitetty.
– Ihastuin. Se oli just sitä mitä halusin ja odotin. Vielä enemmän, hehkuttaa Lehtola.
Anetjärvi muistuttaa, että itsensä toteuttamiselle ei ole aikarajaa. Mikäli jokin vetää puolensa, on tärkeää huomioida se.
– Haluan kannustaa ihmisiä kuuntelemaan itseään. Elämässä voi tehdä erilaisia asioita eri elämän tilanteissa. Se mitä on tehnyt aikaisemmin ei määrittele sitä mitä voi tehdä nyt. Seuraa vain omaa sydäntä. Voi tehdä mitä vaan.
