Jokainen teini ja nuori aikuinen on varmasti kuullut lausahduksen: “Nuoruus on ihmisen parasta aikaa”. Sen kuulee yleensä vanhemman sukupolven suusta ja sitä käytetään vastauksena aina, kun nuori sattuu valittamaan yhtikäs mistään elämää vaivaavasta asiasta.
Tämä lausahdus on kuitenkin valetta. Nuoruus on kaikkea muuta kuin ihmisen parasta aikaa. Se on aikaa, jolloin identiteetti on hukassa, keho muuttuu murrosiän myötä ja naama kukkii tulivuoren lailla. Silloin entisistä ystävistä tulee vihollisia ja yhteiskunta hengittää raskaasti niskaan odottaen, että on valmis työskentelemään täysillä 8 tuntia päivässä viisi päivää viikossa ja olemaan kunnon veroja maksava kansalainen.
Nuoruus on aikaa, jolloin uupumusta selitetään saamattomuudella sekä laiskuudella ja normaaliin kehitykseen kuuluvia mielialan vaihteluita ja vihanpurkauksia pidetään kiittämättömyytenä ja kapinointina. Nuorelta odotetaan samanlaista käyttäytymistä kuin aikuiselta mutta kohdellaan kuin pientä lasta.
Nuorelta odotetaan samanlaista käyttäytymistä kuin aikuiselta mutta kohdellaan kuin pientä lasta.
Se on aikaa, jolloin avun saaminen on harvinaisempaa kuin lotossa voittaminen, jolloin kaikkien katseet tuomitsevat jokaista liikettä ja yksikin virhe on verrattavissa maailmanloppuun.
Vähättely ainakaan ei auta
“Nuoruus on ihmisen parasta aikaa, nauti vielä kun voit”, “aikuisuus se vasta vaikeaa onkin, älä valita”. En tiedä millainen tällaisten lausahduksien sanojien nuoruus oli, mutta tiedän ainakin, ettei minulla ole koskaan ollut sellaista. Ja voin väittää, ettei suurimmalla osalla muistakaan nuorista.
En tiedä, onko vika minussa vai onko vanhemmalla sukupolvella vain pakonomainen tarve vähätellä nuorempien pahaa oloa. Oli se kumpi tahansa, nuoruutta en aio muistella lämmöllä kiikkustuolissa. Toivon jopa hieman, etten muistele ollenkaan.
Onko vanhemmalla sukupolvella vain pakonomainen tarve vähätellä nuorempien pahaa oloa.
Voi olla, että nykyajan nuorilla on pessimistinen tapa katsoa maailmaa. En kyllä yhtään ihmettele, kun katselee tilastoja, joissa nuorten masennus ja muut mielenterveysongelmat ovat nousevassa piikissä niin Suomessa kuin maailmalla. Siihen kun lisää vielä nuoruuden paineet ja mahdollisen koulukiusaamisen, ei ole ihmekään kun kaikki on ihan hirveää ja pelkkä sängystä nouseminen on mitalin arvoinen suoritus.
Nuoruus on yksi iso kuoppainen, uuvuttavan pitkä maantie. Kyllä siinä kulkemaan pääsee ihan perillekin asti, mutta matka on epämiellyttävä, ja sen rämmittyä pääkopassa heittää kaikki se tärinä, jota tie aiheutti. Jotkut nuoret löytävät itsentä määräpään sijaan ojasta, jotkut nousevat sieltä, jotkut eivät. Mutta kai se on sitten sitä, ihmisen parasta aikaa. Tai ainakin se on ihmisen aikaa. Jos tämä muka on ihmisen parasta aikaa, en malta odottaa, mitä on tulossa.
