Siirry suoraan sisältöön

Pomedian syyskausi alkaa uusien opiskelijatoimittajien etsimisellä!

Opiskelijamediaamme pääsee tekemään opiskelemastaan alasta riippumatta, kunhan on opiskelija. Opiskelupaikalla ei ole väliä: se voi olla yliopisto, ammattikorkeakoulu, avoin yliopisto, lukio, ammatillinen oppilaitos tai vaikka kansanopisto.

Pomedissa opiskelijat voivat toteuttaa omia ideoitaan ja harjoitella lennokkaankin opiskelijajournalismin tekemistä Journalistin ohjeita noudattaen. Lisää ohjeita opiskelijajournalismin tekemiseksi Pomediaan on esimerkiksi sivulla, jossa kerrotaan Pomedian journalistisista periaatteista. Ne ovat omia linjauksiamme siitä, miten teemme tätä mediaa.

Pomedian tekemiseen voi perehtyä myös sivulla, jossa kerrotaan sisällöntuotantoprosessistamme. Sivustollamme on ohjeita myös journalistiseen kirjoittamiseen (sekä tyyliin että kielenhuoltoon), valokuvaamiseen, videokuvaamiseen, striimaamiseen ja äänittämiseen.

Pomedian toimitus työskentelee enimmäkseen etänä, mutta tapaamisia on vähintään kerran kuukaudessa. Niissä keskustellaan asioista, jotka inspiroivat juuri nyt ja ideoidaan uusia juttuaiheita. Syksyn ensimmäinen toimituskokous pidetään keskiviikkona 11.9. kello 9-10. Sen perään luvassa on maksuton Tiktok-työpaja livenä osallistuville.

Kuvituskuva toimittajista
Pomediaa olivat perustamassa lukuvuonna 2021-22 muiden muassa opiskelijat Pinja Pöytälaakso ja Merette Penttinen. Kuva: Hanna Ahonpää

Pomedian syksyn kokoukset pidetään keskiviikkoisin 11. syyskuuta, 2. lokakuuta, 6. marraskuuta ja 4. joulukuuta. Kokouksista ja niiden yhteydessä järjestettävistä työpajoista tai muusta ohjelmasta tulee tietoa Pomedian tapahtumakalenteriin.

Pomedian sovittelujournalistiseen projektiin osallistuivat syksyllä 2022 (vasemmalta oikealle) Iida Kasari, Benjamin Pitkänen, Jaakko Isomäki ja Nea Kalliomaa. Kuva: Hanna Hietikko

Juttusarjoja alkamassa ja uusia voi vielä ehdottaa!

Lukuvuodeksi 2024-2025 on suunnitteilla jo ainakin seuraavaa

  • Tarvitsemme koko lukuvuodeon ajaksi kolumnisteja, joilla on näkemystä ja kyky sanoittaa tuntojaan. Kolumneja otetaan vastaan tekstinä, äänitiedostona tai videoina.
  • Syksyllä on mahdollisuus tehdä video- ja tai tekstimuotoisia haastatteluita Littfestin vieraista, kuten Riina Tanskasesta! Littfestin erääseen paneeliin kaivataan myös vielä juontajaa. Tapahtumassa on myös mahdollista harjoitella videon tekemistä ja striimaamista.
  • Lukuvuoden ajaksi on sovittuna juttusarja tieteentekijöistä. Tekstimuotoisista henkilöjutuista maksetaan palkkiota 50–100 euroa jutulta.  
  • Keväällä uutisoimme isosti ainakin kuntavaaleista, joten jos politiikka kiinnostaa, tule mukaan valmistautumaan vaaleihin jo syksyllä! 
  • Voit myös ehdottaa omaa juttusarjaa: tekstiä, podcastia tai vaikka videoreportaaseja.

Pomedia antaa käyttöösi tarvittavat laitteet ja kouluttaa sinut alkuun journalistin urallasi. Vastineeksi harjaannut toimittajana, pääset mukaan monenlaisiin tapahtumiin ja keräät työkokemusta opiskelun aikana mielenkiintoisissa tehtävissä!

Kuva: Runo Järvenpää

Mukaan pääset laittamalla viestiä osoitteeseen pomedia@ilkka.com tai osallistumalla toimituskokouksiin.  Lisätietoa Pomediasta ja sen toiminnasta saa sen päätoimittajalta Hanna Hietikolta sähköpostitse samasta sähköpostiosoitteesta. Tervetuloa mukaan!

Mitä mieltä olet artikkelista?
  • Hauska 
  • Tärkeä 
  • Mielenkiintoinen 
  • Liikuttava 
  • Kelpo 
  • Tylsä 

Vastaa