opiskelijat
Haku Etelä-Pohjanmaan liiton nuorten vaikuttaja-akatemiaan on auki!
Etelä-Pohjanmaan liitto kannustaa nuoria yhteiskunnalliseen päätöksentekoon perustamalla nuorille tarkoitetun vaikuttaja-akatemian.…
Ensikertalaiskiintiö syrjii alanvaihtaja-amiksia
Myönnän, olen kyltymätön opiskelija. Opiskelen jo toista korkeakoulututkintoa, vaikka sellainen…
Introvertistä voi tulla yliopistossa ekstrovertti ja päinvastoin
Yliopistossa opiskeleminen on pitkälti itsenäistä puurtamista, vaikka yhteisöllisiäkin piirteitä on,…
Kuntavaalit nuorten näkökulmasta: Mitä sinä haluaisit muuttaa Vaasassa?
Kuntavaalit järjestetään tänä keväänä yhdessä aluevaalien kanssa 13. huhtikuuta. Pomedia…
Vaasan yliopiston vuosipäivän juhla
Tervetuloa mukaan juhlimaan yliopistomme vuosipäivän juhlaa maanantaina 27.1. klo 12.15–14.…
Rekrymessut Lapualla
Rekrymessut on tapahtuma, jossa työnhakijat, työnantajat ja oppilaitokset kohtaavat. Kesätyöpaikat…