Siirry suoraan sisältöön
Kuvituskuva Vaasan yliopistola

Vaasan yliopiston yt-neuvottelujen tulos selvillä: 25 hengen työsuhde päättyy kokonaan

Hanna Hietikko

Kirjoittaja on töissä Vaasan yliopistossa projektipäällikkönä.

Yliopiston hallitus linjasi yliopistolle keväällä 1,6 miljoonan euron sopeuttamistarpeen, johon pääsemiseksi yliopiston taloudessa on tehty sopeuttamistoimia, kuten yt-neuvottelut. Yliopiston rehtori Minna Martikainen piti kesäkuun puolivälissä alkaneiden yt:iden tuloksista tiedotustilaisuuden 10.9. iltapäivällä 15:45 alkaen.

Yliopiston kuluja karsitaan rehtorin mukaan yliopiston strategian mukaisesti nopean ja tuloksellisen kasvun mahdollistamiseksi.

— Meillä ei ole varaa jäädä tämän kokoiseksi, Suomen pienimmäksi yliopistoksi, rehtori Martikainen toteaa.

Yt-neuvottelujen seurauksena korkeintaan 25 henkilön työsuhde yliopistoon päättyy. Suureen osaan nyt avoimena olevista tehtävistä ei otetakaan ketään.

12 henkilön työtehtäviä ja toimenkuvia on muutettu. Vielä 8 henkilön toimenkuvia järjestellään.

Jatkossa yliopiston toimintaa tehostetaan entisestään. Esimerkiksi yliopiston organisaatiota muutetaan ja Lévon-instituutti sekä Lapuan toimipiste lakkautetaan kokonaan. Henkilökunnan työajan käyttöä tarkkaillaan entistä tiiviimmin, jotta sitä käytettäisiin tehokkaammin.

Mitä mieltä olet artikkelista?
  • Hauska 
  • Tärkeä 
  • Mielenkiintoinen 
  • Liikuttava 
  • Kelpo 
  • Tylsä 

Vastaa