Läckbergin kirja on ajankohtainen ja tuo naisiin kohdistuvia epäkohtia esille.
Camilla Läckberg kirjoittaa rikoskirjallisuutta ja monissa esiintyvät samat hahmot. Naiset vailla armoa (Kvinnor utan nåd, 2021) on kuitenkin erillinen ja itsenäinen teos, joka sisältää kaksi pienoisromaania. Kirja on koukuttava ja idea on todella kiinnostava, mutta kerronta ei pääse ihan samalle tasolle.
Kirjassa on monessa eri kohdassa tuotu esille feministisiä arvoja ja naisten asemaa, mutta joissain kohdin sen esille tuonti on hieman läpinäkyvää ja tarpeetonta. Kolme naispäähenkilöä, jotka kamppailevat samojen ongelmien kanssa kuin monet naiset, on mielestäni hyvää naisten aseman esille tuontia. Kuitenkin esimerkiksi kirjassa kuvailtu yhden naisen reaktio me too -liikkeeseen on jo hieman irrallinen osa tarinaa. Toinen hyvä esimerkki on, kun ensimmäisessä osassa venäläinen nainen joutuu elämään kuin orja, mutta hänen tuttavapiirissään oleva thaimaalainen nainen on onnellinen. Thaimaalainen nainen esitetään hieman tyhmänä ja yksinkertaisena, enkä oikein tiedä mitä tällä haetaan. Thaimaalainen nainenko tykkää olla orja? Vai eikö tämä vain uskalla puhua?
Ensimmäisessä pienoisromaanissa esitellään kolme naista, jotka kaikki elävät enemmän ja vähemmän kamalissa oloissa miesten kanssa. Yksi naisista on uhrannut uransa miesten tähden ja mies pettää häntä, eikä erossa jäisi käteen mitään. Toinen naisista on tullut Venäjältä ja hänen miehensä kohtelee häntä kuin orjaa. Kolmannen naisen mies hakkaa hänet lähes kuoliaaksi jatkuvasti. Naiset löytävät toisensa internetin keskustelupalstalta ja aikovat kaikki tappaa jonkun toisen kumppanin, niin että kaikki vapautuisivat. Ensimmäisen naisen ongelmat miehensä kanssa ovat todella pieniä verrattuna kahteen muuhun, joten mielestäni juoni ei toimi edes lähtökohtaisesti, sillä motiivit jäävät hieman epäselviksi.
Toisessa pienoisromaanissa esitellään neljä rikasta nuorta, joiden vanhemmat ovat monin eri tavoin kamalia, esimerkiksi alkoholisteja ja väkivaltaisia. He miettivät murheitaan ja toisiaan, juhlivat ja tukeutuvat toisiinsa. Nämä nuoret haluavat murhata joitakuita väärin toimineita ihmisiä. He kuitenkin samalla suunnittelevat myös murhaavansa muita, jolloin taas henkilöhahmojen motiivit jäävät piiloon.
Molempien pienoisromaanien juonissa murhat ovat todella ontuvia ja epäselviä. Kaikkia lankoja ei todellakaan niputettu lopussa, vaan jää suuria kysymysmerkkejä. Molemmissa kirjoissa murhasuunnitelmat esitellään todella hyvin suunniteltuna ja aukottomina, mutta molemmissa tarinoissa suunnitelmat ovat puutteellisia ja osittain huonoja, joka tekee juonesta hieman epäuskottavan.
Lisäksi henkilöhahmot eivät ole erityisen hyviä. Toisessa pienoisromaanissa ne ovat mielestäni jopa huonoja. Henkilöhahmot ovat juuri sellaisia, kuin voisi kuvitella ihmisen olevan, mutta ne eivät ole uskottavia eivätkä monipuolisia.
Lisää ongelmia kirjaan tuo jännityksen tiivistyminen loppua kohti, koska se ei tiivisty. Juonen käänteet eivät ole niin yllättäviä, koska ne voi pitkälti hahmottaa jo etukäteen. Esimerkiksi jälkimmäisessä pienoisromaanissa kerrotaan yhden tytön olevan raiskattu. Hänen raiskaajastaan puhutaan kuitenkin joka kerta ”hänen raiskaajanansa”, joten lukijalle ei jää epäselväksi, että raiskaaja on jollakin tavalla merkittävä henkilö. Voi kuitenkin olla, että tuollaisiin asioihin vaikuttaa käännösasiat, Läckberg on ruotsalainen kirjailija ja tämä kirja alun perin ruotsinkielinen, mutta luin kirjan suomeksi.
⭐⭐
koukuttava, kiinnostava, huonot henkilöhahmot, huonot motiivit, epärealistinen
