Etelä-Pohjanmaan opiston historian, poliittisen historian ja valtio-opin sekä dronelinjan opiskelijat vierailivat torstaina 27. lokakuuta Helsingissä. Matkan kohteena olivat Kansallisarkisto, Päivälehden museo, Kansallismuseo sekä Eduskuntatalo.
Kansallisarkisto on kaikille avoin tietolähde
Kansallisarkisto on valtion virasto, joka vastaa arkistotoimesta Suomen alueella. Se kuuluu hallinnollisesti opetus- ja kulttuuriministeriön alaisuuteen. Kansallisarkistolla on Helsingin lisäksi 8 toimipaikkaa. Pohjanmaalla sijaitsee Vaasan toimipiste, joka tunnettiin ennen maakunta-arkistona.
Kansallisarkiston tehtävä on varmistaa kansalliseen kulttuuriperintöön kuuluvien yksityisten ja viranomaisten asiakirjojen säilyminen ja niiden hankkiminen kokoelmiinsa. Tämän lisäksi sen tehtävä on toimia arkistotoimen asiantuntijaviranomaisena ja huolehtia säilyttämänsä asiakirjallisen kulttuuriperinnön tarjoamisesta tutkijoiden käyttöön. Kansallisarkisto edistää tutkimusta myös koulutuksilla ja on heraldiikan asiantuntija.
Kansallisarkisto sai alkunsa vuonna 1809. Se perustettiin, kun Ruotsin Venäjälle luovuttamat Suomea koskevat asiakirjat ja arkistot päätettiin kuljettaa Suomeen työn hitauden vuoksi. Nykyinen Kansallisarkiston rakennus valmistui vuonna 1890, ja sitä laajennettiin 1970-luvulla. Ryhmällemme tätä arkistojen arkistoa esitteli Kansallisarkiston ylitarkastaja Ville Kontinen.
Kansallisarkiston aineistoihin kuuluvat viranomaiset ja yksityiset asiakirjat, kartta-aineistot sekä muita yhteiskunnan ja tutkimusten kannalta merkityksellisiä tietoaineistoja. Kansallisarkistoon on hankittu myös runsaasti mikrofilmijäljennöksiä muiden arkistojen asiakirjoista. Suurin osa materiaaleista on kaikkien, siis aivan kaikkien, saatavilla, kun kertoo käyttötarkoituksen ja vakuuttaa, ettei käytä aineistoa väärin. Vain joissakin arkistoissa, kuten voimakkaita tunteita herättävässä suomalaisten SS-miesten arkistossa, vierailua on jouduttu rajoittamaan varkauksien ja ilkivallan vaaran vuoksi.
Vierailua joissakin arkistoissa on jouduttu rajoittamaan varkauksien ja ilkivallan vaaran vuoksi.
Kaikkiaan Kansallisarkistolla on 280 hyllykilometriä materiaalia. Siitä suurin osa, 74 kilometriä paperia laitettuna peräkkäin hyllyihin, sijaitsee Helsingissä. Suosituimpia aineistoja ovat esimeriksi sukututkijoiden suosimat kirkolliset aineistot, sotilaskantakortit, henkikirjat, vuoden 1918 aineistot, tuomioistuinten asiakirjat sekä etsivän keskuspoliisin ja valtiollisen poliisin arkistot. Kansallisarkistossa on myös suojelupoliisin materiaaleja, mutta ne eivät Kontisen mukaan sisällä Tiitisen listaa, ja muutenkin vaikuttaisi siltä, että supon materiaaleja on saatettu siistiä rankemmin kuin muita poliisiarkistoja. Aukkoja arkistoissa on isovihan, suurten tulipalojen ja Viipurin menetyksen vuoksi: silloin ei ole joko vähään aikaan tehty arkistoitavia asiakirjoja tai jo tehtyihin materiaaleihin ei ole mahdollista päästä käsiksi.
Kansallisarkiston materiaaleihin pääsee käsiksi verkossa tai paikan päällä: ensin kannattaa kuitenkin tehdä Astia-verkkopalvelussa tietopyyntö, jotta arkiston työntekijät voivat etsiä materiaalin tutkittavaksi. Jos ei pääse paikan päälle Helsinkiin, tietopyyntöön vastataan lähettämällä toivottu aineisto postissa laskun kera. Muita Kansallisarkiston verkkopalveluita ovat Arkistojen Portti, Tuomiokirjahaku, Sotatietokannat menehtyneistä ja surmatuista, keskiaika-arkisto Diplomatarium Fennicum, Karjala-tietokanta sekä Europeana Heraldica.
Kansallismuseossa säilytetään suomalaisten historiaa
Helsingin keskustan ytimestä löytyvä kulttuuria ja historiaa pursuava Kansallismuseo rakennutettiin vuosina 1905-1910 ja avattiin yleisölle vuonna 1916. Museorakennuksen ulkoasu tuo esiin Suomen eri aikakausien kirkkoja ja linnoja.
Museon sisääntuloaulan kattoa koristaa Kaleva-aiheiset kattofreskot, jotka on maalannut Akseli Gallen-Kallela. Museorakennus on myös hyvin tunnettu 58 metriin kohoavasta tornistaan. Museon yhteydestä löytyy myös kahvila sekä museokauppa.
Kansallismuseossa pääsee tutustumaan suomalaisten historian aikajanaan esihistoriasta 1800-luvulle saakka. Museokierros pitää sisällään pysyvät näyttelyt Esihistoria, Toista maata, Suomen tarina ja Leikin aika. Museo tarjoaa näiden pysyvien näyttelyjen lisäksi myös vaihtuvia näyttelyitä ajankohtaisista aiheista. Tämän hetkinen vaihtuva näyttely kantaa nimeä Tulevaisuuden kansallismuseo ja tulossa on Akseli Gallen-Kallelan uraa avaava näyttely.
Kansallismuseon tehtävä on antaa kaikupohjaa Suomen kulttuurille ja sen muutokselle. Museon näyttelyt auttavat meitä ymmärtämään aikaa, elämää ja ihmisyyttä. Kansallismuseo on siis tärkeässä roolissa kulttuuriperinnön säilyttämisessä.
Päivälehden museo
Päivälehti oli sanomalehti, joka ilmestyi Helsingissä vuosina 1889-1904. Kun Suomalainen puolue jakautui 1880-luvulla, puolueen nuoret kannattajat, nuorsuomalaiset, alkoivat vaatia vapaamielisempää ohjelmaa ja radikaalimpaa kielipolitiikkaa. Heidän keskuudessaan päätettiin pian perustaa pääkaupunkiin oma lehti, jonka ohjelma oli voimakkaan liberaali ja suomalaisuusmielinen. Kun se sitten joutui sensuurin lakkauttamaksi 1904, sen toimituskunta perusti Helsingin Sanomat.
Päivälehden museo, joka on nykyään osa Helsingin Sanomain Säätiön toimintaa, perustettiin Helsinkiin vuonna 2001. Museo kertoo median historiasta, nykypäivästä ja tulevaisuudesta sekä sananvapauden toteutumisesta eri puolilla maailmaa. Siellä halutaan edistää medialukutaitoa ja tukea lasten ja nuorten lukemista. Lisäksi halutaan tietysti kertoa Helsingin Sanomien eli Suomen suurimman sanomalehden yli 130-vuotinen tarina.
Museon kokoelmat kattavat noin 4 000 sanomalehtityön eri vaiheisiin liittyvää esinettä sekä noin 20 000 valokuvaa. Sinne talletetaan siis sanomalehden valmistamiseen ja journalistiseen työhön liittyvää esineistöä.
Päivälehden museo järjestää aktiivisesti näyttelyitä erilaisista aiheista liittyen esimerkiksi mediaan, kirjallisuuteen ja journalistiseen työhön. Pysyviä näyttelyitä siellä ovat Painokellari ja Kuva. Sana. Vapaus. Tulossa on Routanaisia – Vastarintaa ja valistusta 1899-1906, ja viime aikoina on ollut esimerkiksi Minä ja korona sekä Aitiopaikalla – Lehtikuva 70 vuotta.
Eduskuntatalo oli vielä isompi kuin miltä vaikuttaa
Helsingin-matka huipentui Eduskuntatalolle, johon ei enää kuka tahansa voi kävellä pääovista sisään. Mekin olimme etukäteen varmistaneet, että meillä on paikalla joku edustajista tai heidän avustajistaan vastaanottamassa meitä. Sisään mentiin lentokenttämäisen turvatarkastuksen läpi ennen kuin kierros talossa sai alkaa. Muun paitsi asiakirjojen kuvaaminen oli kuitenkin kierroksella sallittua.
Ensimmäiseksi kokoomuslaisten kansanedustajien Antti Häkkäsen ja Mia Laihon avustajana työskentelevä Jaana Kouvalainen vei meidän kodikkaaseen naistenhuoneeseen, jossa naispuolisilla maakunnista matkaavilla kansanedustajilla oli aikoinaan tapana vaihtaa vaatteet ja laittaa sateesta kastuneet sukkahousut kuivumaan. Nykyään huone on monille paikka tapaamisiin valmistautumiseen ja Kouvalaisen mukaan esimerkiksi niin ikään kokoomuslainen edustaja Ben Zyskowicz viihtyy huoneessa munkkeja syömässä.
Kierros jatkui pitkin legendaarisia käytäviä ja portaikkoja, jotka olivat täysin marmorista tehtyjä. Yritimme havaita egyptiläisiä yksityiskohtia, joita talon suunnitellut Johan Sigfrid Sirén on ripotellut sinne tänne rakennusta. Viivähdimme hetken niin eduskunnan rakennusten pienoismallien, meemeistä tutun paternoster-hissin kuin istuntosalin patsaiden näköisveistostenkin äärellä. Kierroksen päätteeksi menimme seuraamaan kyselytuntia istuntosalin lehtereiltä.
Paula Risikon vieraana eduskunnassa
Paula Risikko on seinäjokelainen kokoomuksen kansanedustaja. Hän on kotoisin Ylihärmästä, joka kuuluu nykyisin Kauhavan kaupunkiin. Risikon ura on ollut kirjava, sillä ennen politiikkaan ryhtymistä hän on työskennellyt muun muassa sairaanhoitajana, sairaanhoidon opettajana, laatupäällikkönä ja vararehtorina. Vararehtorin virka Seinäjoen ammattikorkeakoulussa oli Risikon viimeinen työnimike ennen politiikkaan siirtymistä. Hän on jäänyt vararehtorin virasta virkavapaalle.
Risikko on toiminut kansanedustajana vuodesta 2003 lähtien. Hän on ollut ministerinä viidessä hallituksessa, johtanut sivistysvaliokuntaa ja toiminut puhemiehenä eduskunnassa. Valtiollisen politiikan lisäksi hän on ollut mukana Seinäjoen paikallispolitiikassa ja terveysalan järjestötoiminnassa. Tällä hetkellä hän on Seinäjoen kaupunginhallituksen puheenjohtaja.
