Marko Hautala on vaasalainen kauhukirjailija, joka on erikoistunut psykologiseen kauhuun. Hän on julkaissut monia teoksia, joista suurin osa ovat romaaneja. Romaanien lisäksi myös yksi lasten kirja sekä pari äänikirjaa ovat päässeet miehen ansioluetteloon. Pomedia otti yhteyttä Hautalaan ja saadakseen lisää mielenkiintoista tietoa hänestä.
Hautala kertoo, että hänellä on jatkuvasti enemmän tai vähemmän kirjoitusprojekteja meneillään. Tällä hetkellä hänen päätyönsä on syksyllä 2023 ilmestyvä kirja. Tulevan kirjan aihe-aluetta tai juonta hän ei voi vielä paljastaa, sillä hän uskoo taikauskoisesti siihen, että sitä ei voi kertoa ennen kuin kirjoitusprojekti on edennyt tiettyyn pisteeseen saakka.
– Tuntuu ikään kuin jokin siitä taiasta katoaisi, hän kertoo.
Tuntuu ikään kuin jokin siitä taiasta katoaisi.
Ilmeisesti kauhua on kuitenkin taas tulossa. Mutta mitä kirjoja kirjailija itse lukee, kun työssä on kauhun kanssa tekemissä?
– Luen hyvin paljon kaikenlaista, kauhua luen vähemmistönä, Hautala kertoo.
Hän korostaa etenkin tietokirjallisuuden lukemista ja mainitsee lukevansa usein esimerkiksi uskontojen mytologian historiasta. Hänen mielestään kirjailijan kannattaa lukea laajasti eri genreistä kirjoja.
Kauhu intohimon kohteena alusta asti
Hautalan mukaan kauhu on ollut hänen intohimonsa alakoulusta asti. Tuolloin hän sai ensikosketuksensa kauhuun Edgar Allan Poen teosten kautta.
Hautala uskoo, että jokaisella kirjailijalla on jokin oma kirjallisuuden laji tai genre, jonka kautta pystyy parhaiten käsittelemään esimerkiksi ahdistavia asioita; hänelle se on kauhu. Hänen mukaansa kauhukirjallisuus ei ole synkin kirjallisuuden genre, vaan synkimpiä ovat esimerkiksi tosi tapahtumiin perustuvat kamalat ihmiskohtalot.
– Kauhussa on sellainen pirullisen huumorin pieni kaiku, jota ei ole esimerkiksi jossain hirveässä keskitysleiritarinassa. Kauhutarinat ovat jollain tavalla parantavia, vaikka niissä käsitellään synkkiä asioita, koska se pieni leikintuntu etäännyttää ihmisen siitä tarinasta ja se taas helpottaa vakavienkin asioiden käsittelemistä tarinan avulla, Hautala avaa visiotaan.
Kauhussa sellainen pirullisen huumorin pieni kaiku, jota ei ole esimerkiksi jossain hirveässä keskitysleiritarinassa.
Hän valitsi kirjoittaa psykologista kauhua, koska ei koe ääretöntä väkivaltaa tai ylettömän yliluonnollista kauhua omakseen kirjailijana. Lukijana hän taas lukee mitä tahansa. Häntä on aina kiehtonut ihmisen luonteen kaksi puolta, joista toinen on tässä arkisessa todellisuudessa ja toinen taas on aina vähän mystinen. Psykologinen kauhu käsittelee hänen mukaansa juuri tätä kahden puolen välistä rajaa.
Kylmät väreet inspiroivat ja innostavat kirjoittamaan lisää
Hautalan mukaan istumatyö ja tarinan rakentaminen käy kirjailijalta rutiininomaisesti, mutta hän ei osaa selittää mistä saa ensimmäiset ideat kirjojen aiheisiin. Siinä on hänen mukaan jotain mystistä.
Piirrellessään ja kirjoitellessaan muistivihkoon irtonaisia kuvia ja lauseita Hautalan mielessä alkaa pyörimään jokin tietty ajatus tai näky, ja siitä hän lähtee usein kirjoittamaan teoksiaan. Nämä ideat tulevat hänen mukaansa itsestään eikä niiden ilmaantumista pysty kiirehtimään.
Hautala kertoo, että aiheet, joista hän kirjoittaa ovat hänelle usein hyvin ahdistavia, mutta kirjoitushetkellä häntä ei pelota tippaakaan.
– Mä esimerkiksi kirjoitan mökillä, metsän keskellä, päivät pitkät eikä mua pelota siellä yhtään. Päinvastoin, mä olen silloin hyvin inspiroituneessa tilassa, hän kertoo.
Mä esimerkiksi kirjoitan mökillä, metsän keskellä, päivät pitkät eikä mua pelota siellä yhtään. Päinvastoin, mä olen silloin hyvin inspiroituneessa tilassa.
Joskus hän saa itsekin kylmiä väreitä kirjoittaessaan jotain pelottavaa kohtaa, mutta siitä hän vain innostuu lisää.
Hän kertoo näkevänsä usein kirjoitusprosessin aikana hyvin todentuntuisia unia, joiden tunnelmat ovat lähtöisin juuri sillä hetkellä työn alla olevasta kirjasta. Nämä unet eivät kirjailijan mielestä ole huono asia, vaan hän kokee ne inspiroivina.
Yliluonnolliset ilmiöt voidaan selittää myös psykologisesti
Hautala kertoo nähneensä aaveen kauan aikaa sitten. Tämä tapahtui keskellä myrskyistä yötä. Hän heräsi kuullessaan, kun ovea hakattiin ja viimein ovi aukesi itsestään.
Noustessaan katsomaan mitä on meneillään, hän näki ovella vanhan naisen, joka lähti kävelemään hänen sänkyään kohti nykien ja välillä kadoten näköpiiristä. Tämä kävelytapa on päässyt Hautalan kirjoittamiin tarinoihin mukaan.
Tunne oli hänen mukaansa todella omituinen. Hän oli ihan varma olevansa hereillä, eikä hänellä ollut kokemusta siitä, että olisi herännyt missään vaiheessa unesta.
Hän oli ihan varma olevansa hereillä, eikä hänellä ollut kokemusta siitä, että olisi herännyt missään vaiheessa unesta.
Hautala ei kuitenkaan ota kantaa siihen, onko yliluonnolliset ilmiöt todellisia, sillä ne voidaan hänen mukaansa selittää myös psykologisesti.
– Mä ymmärrän niitä ihmisiä, jotka uskovat aaveisiin ja näkevät niitä, koska se kokemus on todella mielenkiintoinen ja se tuntuu siltä, kuin katsoisi oikeasti jotain objektiivista asiaa. Se ei tunnu miltään mielikuvitukselta, hän sanoo.
Oman yliluonnollisen kokemuksensa hän selittää psykologian kautta.
– Kyllähän sen voi selittää sillä, että mä heräsin, mutta osa mun aivoista jäi unitilaan. Silleenhän voi käydä, ja sitten ihminen saattaa nähdä hetken aikaa jotain asioita, hän selittää.
Kysymys yliluonnollisten asioiden todellisuudesta on hänen mielestään epärelevantti. Ihmisten kokemukset ovat todellisia, ja se on hänen mielestään merkittävämpää.
Marko Hautalan kirjasuositukset
Akseli Heikkilä: Hiljainen vieras
Lauri Lattu: Susiraja
Lotta-Liisa Joelsson: Nailpolish.avi
Ray Cluley: All that’s lost
Catriona Ward: The last house on Needless Street
Susanna Clarke: Piranesi
Per Faxneld: Uhripuu
