Siirry suoraan sisältöön

Priden juhlintaa Etelä-Pohjanmaan opiston päärakennuksen parvekkeella. Kuva: Hanna Hietikko

Etelä-Pohjnamaan Opiston Pride lokakuussa 2021

Elämä on liian lyhyt pelkäämiseen — Puhe Etelä-Pohjanmaan opiston Pridessä lokakuussa 2021

Hanna Hietikko

Kirjoittaja ei ollut Pomedian päätoimittaja vielä silloin kun piti puheen.

Hyvät homot ja muut sateenkaarevalle jatkumolle asettuvat – sekä heterot!   

Aion lausua muutaman sanan juhlapäivämme kunniaksi. Pride on nimittäin ollut mielessä pitkin kesää ja nyt syksylläkin, ainahan se on. Olin viime kesänä järjestämässä Prideä Seinäjoella, ja ensi kesän juhlan suunnitelmat ovat jo täydessä vauhdissa! Aion kuitenkin ottaa vähän laajemman näkökulman, ettei tästä tule vain Seinäjoen tervehdys Ilmajoelle. Pride on kuitenkin hyvin kansainvälinen tapahtuma.   

Pride tunnetaan rakkauden juhlana, mutta kesän 2021 Pride Seinäjoella sai alkunsa vihasta ja kateudesta: Miksi Facebook-keskusteluissa lytätään homot mennen tullen niin helposti? Miksi jopa Ruovedellä ja Kustavissa on oma Pride, mutta Seinäjoen kokoisessa paikassa ei? Miten on mahdollista, että Etelä-Pohjanmaalla tästä tapahtumasta ei saada aikaan perinnettä, vaan jokainen Pride uutisoidaan aina ensimmäisenä Pridenä? Miksi Etelä-Pohjanmaalla on niin ankeaa olla mitään muuta kuin hetero? 

Ilmassa oli muitakin tunteita kuin vihaa ja kateutta. Huomasin kulkuetta ja puistojuhlaa järjestäessäni, että monia pelottaa. Törmäsin esimerkiksi pelkoon vihapuheesta ja väkivallasta. Kuulin kokemuksia edellisten vuosien eheytys- ja käännytysyrityksistä kesken Priden juhlinnan. Pahimmillaan jopa tapahtuman järjestäjät olivat käyttäytyneet homofobisesti ja halveksuen. 

Lisäksi kesän mittaan tuli yhä huonompi uutisia Unkarista ja Puolasta, naapuristamme Venäjästä puhumattakaan. Esimerkiksi Unkarissa voimaan tuli laki, joka käytännössä estää seksuaalivalistuksen kouluissa. Puolassa taas homoseksuaalisuus rinnastetaan pedofiliaan, ja Venäjällähän homoja ei virallisen linjan mukaan ole ollenkaan. Joskus on vaikea uskoa, että eletään 2020-lukua!  

Sitten tuli heinäkuun 3. päivä. Oli aika lähteä marssimaan ihmisoikeuksien puolesta. Jännitti aika tavalla, vaikka yllä oli sateenkaarilipun symboliikkaan viitaten tarkkaan pohditusti kirkkaan punainen mekko elämän merkiksi. Mutta: Peloista huolimatta Prideen tulikin useita satoja osallistujia, kaikenlaisia ihmisiä, yhdessä perheineen tai kavereineen. Oli vanhoja, nuoria, lapsia, aikuisia. Aurinko paistoi, eikä meitä ei häiritty mitenkään!  

Hyvät uutiset sateenkaariväelle eivät loppuneet tähän. Myöhemmin kesällä Ehjänä syntynyt -kansalaisaloite sai täyteen 50 000 allekirjoitusta. Se siis etenee eduskunnan käsiteltäväksi, joten eheytyshoidot mahdollisesti vihdoin kielletään lailla. Pari viikkoa sitten seksuaalivähemmistöön kuuluvasta kuvataitelijasta kertova elämäkertaelokuva Tove voitti seitsemän Jussi-palkintoa. Seitsemän! Ja Lakeuden sateenkaari -yhdistys perustettiin, ja siitä uutisoitiin viime viikolla. Tällä viikolla Amnesty kertoi, Puolassa LGBT-no-go-zoneista on luovuttu! 

Tänään ylläni on violetti mekko, sillä nämä uutiset kertovat ennen kaikkea yhteisön voimasta. Sateenkaarilipun violetti nimittäin symboloi yhteishenkeä, yhteisöä. Eikä kyseessä ole vain sateenkaariyhteisö vaan kaikki ihmiset, jotka kohtelevat toista hyvin ja kunnioittavasti. Kaikki ne, jotka uskovat rakkauteen.  

On todella tärkeää saada olla vapaasti oma itsensä ja päästä pois kaapista. Se vaatii tietenkin rohkeutta yksilöltä, mutta myös ympärillä olevien tuki on tärkeää, etenkin täällä Etelä-Pohjanmaalla, jossa ihmisoikeudet eivät vieläkään ole mikään itsestäänselvyys. Muut ihmiset voivat olla osa ratkaisua tai osa ongelmaa. Jokainen meistä voi valita, kumpaa haluaa olla. Haluaako avata kaappien ovia vai olla sinetöimässä niitä.  

 Jo mainittu kuvataiteilija Tove Jansson on sanonut, ”ei ole vaikeaa olla rohkea, jos ei pelota”. Aina tarvitse jaksaa olla itse tai yksin rohkea, sekin auttaa, että ympärillä on niitä, joilta saa tukea. Ollaan vaikka sitten vuorotellen rohkeita, ja ajetaan siten pelko pois. Mitä enemmän saamme mukaan ihmisiä Prideen, sitä vähemmän pelolle on sijaa.  

Rakkaus voittaa, ei pelko. Elämä on liian lyhyt siihen, että sen käyttäisi pelkäämiseen. Sateenkaarenväristä ja kaikin puolin ihanaa juhlapäivää jokaiselle!  

Mitä mieltä olet artikkelista?
  • Tärkeä 
  • Liikuttava 
  • Hauska 
  • Mielenkiintoinen 
  • Kelpo 
  • Tylsä 

Vastaa