Siirry suoraan sisältöön
Vaasan yliopisto talvella

Vaasan yliopisto on yksi maailman 70 parhaista nuorista yliopistoista

Hanna Hietikko

Kirjoittaja on Pomedian päätoimittaja.

Vaasan yliopisto on 70. maailman parhaiden nuorten yliopistojen joukossa THE Young Universities -listauksessa.

Listauksessa tarkastellaan maailman parhaita yliopistoja, jotka on perustettu korkeintaan 50 vuotta sitten. Vaasan yliopisto perustettiin vuonna 1991.

THE-rankingeissa arvioidaan yliopistoja viidellä osa-alueella: tutkimus, viittaukset, opetus, kansainvälisyys ja yritysyhteistyön rahoitus.

-– Tämä ranking-tulos on osoitus henkilökuntamme erinomaisesta työstä ja tervetullut jatko aikaisemmalle menestyksellemme THE-rankingeissa. Osallistumalla kansainvälisiin yliopistorankingeihin ja pärjäämällä niissä saamme eväitä laajentaa ja kehittää yhteistyökumppanuuksiamme huippuyliopistojen kanssa, sanoo vararehtori Martin Meyer Vaasan yliopiston tiedotteessa.

Vuoden 2022 listauksessa arvioitiin 790 yliopistoa eri puolilta maailmaa. Pohjoismaisten yliopistojen joukossa Vaasan yliopisto oli 7:s. Listalla on myös kaksi muuta suomalaista yliopistoa: Tampereen yliopisto ja Aalto-yliopisto.

Mitä mieltä olet artikkelista?
  • Hauska 
  • Tärkeä 
  • Mielenkiintoinen 
  • Liikuttava 
  • Kelpo 
  • Tylsä 

Vastaa