Siirry suoraan sisältöön
Kahoot-tietovisa

Eurooppa-päivä on juhlapäivä Seinäjoen lukiolla

Pomedian toimitus

Pomedia vieraili Seinäjoen lukiolla Eurooppa-päivänä 9.5.2022.

Seinäjoen lukiossa vietetään Eurooppa-päivää perusteellisemmin kuin monessa muussa koulussa. Seinäjoen lukio on nimittäin mukana Euroopan parlamentin Ambassador School -ohjelmassa. Tänä keväänä 9.5. ohjelmassa oli EU-aiheinen aamunavaus, Eurooppa-aiheinen tietovisa sekä CMI:n yleisöluento.

Teemapäivä alkoi Kahoot-visalla, jonka olivat laatineet lukion opiskelijat Henni-Tuulia Ylimäki, Aino Pajaniemi sekä Nesibe Ates. He ovat mukana EPAS-projektissa eli Euroopan Parlamentin Ambassadors School -hankkeessa. 
Kahoot-visa järjestettiin lukion aulassa ja aikaisesta ajankohdasta huolimatta osallistujia oli reilut kolmisenkymmentä. Visan voittaja, nimimerkki ”heipähei” sai kymmenestä kysymyksestä kahdeksan oikein, ja hän voitti palkinnoksi lahjakortin.  

Visan kysymykset liittyivät tiiviisti Euroopan unioniin, kuten milloin se on perustettu, kuinka monta jäsenmaata on, mikä maa kuuluu ja mikä taas ei kuulu. Visassa kysyttiin myös sitä, mistä tulee lyhenne EPAS. Innostuneita henkäyksiä ja pettyneitä huokauksia kaikui aulassa tämän monivalintavisan ollessa käynnissä.

Kahoot-visa Eurooppa-päivänä

– Keksittiin ihan peruskysymyksiä ja sitten muutama vaikeampi. Myös kysymys EPAS:ta, kertoo Henni-Tuulia Ylimäki.

– Haluttiin tuoda meidän toimintaa näkyväksi. Huvittavia kysymyksiä, joista kuitenkin samalla oppii, Aino Pajaniemi lisää. 

Kahootin palkintojenjako

Tietokilpailun jälkeen CMI – Martti Ahtisaari Peace Foundationin Aino Niskala piti lukiolaisille luennon, jossa hän esitteli säätiötä, sen työskentelyä ja periaatteita sekä kertoi omasta polustaan.

Aiemmin Crisis Management Iniciative ry -nimellä toiminut pieni järjestö on sittemmin kasvanut noin kolmen sadan ihmisen säätiöksi, jonka tavoitteena on ehkäistä väkivaltaisia konflikteja ja avustaa niiden ratkaisuissa. Kaiken perustana on vuoropuhelu ja toimintaa toteutetaan Euraasiassa, Lähi-idässä, Pohjois-Afrikassa, Aasiassa ja Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. 

Niskala esitteli myös säätiön ainoan Suomessa toimivan hankkeen: Ahtisaari-päivät, jonka slogan ”riidat ratkotaan puhumalla joka päivä” kiinnittää huomion juuri arjen konfliktien selvittämiseen. Säätiö pyrkii antamaan kouluille toimivat työkalut konfliktien käsittelyyn, ja se on tehnyt myös aiheesta kaikille tarkoitetun mobiilikurssin. 

Niskala otti myös esille konfliktien ja sotien kasvavan määrän, jonka hän sanoo näkyvän myös suomalaisnuorten elämässä väkivallan yleistymisenä. Nuoria hän kehottaa etsimään omat mielenkiinnon kohteensa ja oppimaan sanallistamaan omat vahvuutensa, sekä nauttimaan nuoruudesta ja lukioajasta.

Aino Niskala luennoi Seinäjoen lukion aulassa CMI -Martti Ahtisaari Peace Foundationista. Kuva: Merette Penttinen

Lukion toisessa aulassa oli lähes koko päivän Etelä-Pohjanmaan liiton EU-tietokeskuksen työntekijöitä flaijereineen.

EU:n arvot
EU-tietokeskuksen Hanna Meriläinen (vas.) ja Iiris Airola järjestivät kyselyn siitä, mitkä ovat Seinäjoen lukion opiskelijoiden mielestä tärkeimmät EU:n arvot. Tasa-arvo ja ihmisoikeudet saivat eniten kannatusta.

Myös Pomedia oli paikalla – sekä jutunteossa että esittelemässä toimintaa Seinäjoen lukion opiskelijoille.

Hanna ja Kiira Pomedian ständillä
Pomedian Hanna Hietikko ja Kiira Kiviniemi keräsivät opiskelijoilta juttuvinkkejä tarroja vastaan.

Eurooppa-aiheinen ohjelma jatkuu Seinäjoella keskiviikko-iltana Eurooppalainen elokuvan illassa.

Eurooppa-päivän historia

Eurooppa-päivänä juhlistetaan nykyään Euroopan rauhaa ja yhtenäisyyttä. Se sai alkunsa 72 vuotta sitten, jolloin Schuman antoi julistuksensa toukokuussa 1950. Schumanin julistuksessa luotiin hiili- ja teräsyhteisö (EHTY) ja julistettiin rauhaa ja yhtenäisyyttä Euroopassa.

Schumanin julistuksen ja EHTY:n ajatellaan nykyisin olevan alku Euroopan yhtenäisyydelle ja rauhalle sekä Euroopan Unionille.

”Eurooppaa ei rakenneta hetkessä eikä millään kokonaisratkaisulla. Siihen tarvitaan käytännön toimenpiteitä, joilla luodaan ensin aito yhteisvastuullisuus.” -Schuman, 1950

Mitä mieltä olet artikkelista?
  • Mielenkiintoinen 
  • Hauska 
  • Tärkeä 
  • Liikuttava 
  • Kelpo 
  • Tylsä 

Vastaa