Siirry suoraan sisältöön
Jatkokertomuksen kuvituskuva

Pomedia julkaisee kesällä jatkokertomuksen

Hanna Hietikko ja Helmi Laukkola

Nurmolainen Helmi Laukkola on kirjoittanut Pomedialle kuusiosaisen jatkokertomuksen, joka julkaistaan alkukesän aikana. Ensimmäinen osa julkaistaan perjantaina 3. kesäkuuta.

Henkilöhahmot

Karoliina: päähenkilö, jolle sattuu ja tapahtuu. Pieni mutta pippurinen, lyhyt – josta saa myös silloin tällöin kuulla – punatukkainen, pisamainen ja varsin pirskahteleva tapaus.

Tuomas: Karoliinan entinen poikaystävä, josta olisi hyvä päästä eroon. Usein uhkaavasti tai ahdistelevasti käyttäytyvä, luulee itsestään liikoja.

Joonas: Karoliinan hyvä kaveri, asuu omillaan opiskeluidensa takia. Heillä meinannut Karoliinan kanssa olla joskus juttuakin. Tosi blondi kikkarapää, joka yleensä kerää katseita. Heittäytyvä ja iloinen, helposti lähestyttävä.

Jenna: Karoliinan paras kaveri. Hieman pomotteleva päällepäsmäri, luulee jokaisen olevan kiinnostunut itsestään. Etsii toistaiseksi itselleen kumppania.

Konsta: Alempien luokkien naurunaiheesta itsensä koonnut tyyppi, jonka seurassa mahdottoman helppo olla. Kasvanut fyysisesti ja henkisesti, nykyisin piireissä kuin piireissä arvostettu tyyppi. Hieman epävarma itsestään.

Eemil ja Miro: Konstan kaveriporukka. Eemil hieman ujo ja hiljaisempi, jättäytyy mielellään taka-alalle varsinkin, jos kokee olonsa yhtään epämukavaksi. Miro puolestaan isokokoinen, asiat suoraa sanova tyyppi, joka ei paljoa muiden mielipiteistä piittaa.

Kuvituskuva hahmoista
Kuvituskuva hahmoista
Mitä mieltä olet artikkelista?
  • Mielenkiintoinen 
  • Hauska 
  • Tärkeä 
  • Liikuttava 
  • Kelpo 
  • Tylsä 

Vastaa