Kuva: Leena Perkiö

Joukkuekuva

IK:n naiset tasasivat pisteet kauden aloituspelissä Kauhavalla

Meeri Nimell, Noora Mäkisalo, Annika Rinta-Jaskari ja Eija Lehtimäki

Kirjoittajat kuuluvat IK:n kapteenistoon.

Ilmajoen Kisailijoiden naisten edustusjoukkue aloitti kautensa kotipelillä 15. toukokuuta Kauhavan Kanuunoita vastaan. Kenttäpuitteiden puutoksen vuoksi kotipeli pelattiin Kauhavan tekonurmella.

Ottelu oli alusta asti tasaista vääntöä ja tilanteita nähtiin puolin ja toisin. Puoliajalle kuitenkin siirryttiin tilanteessa 0-0. 

Toisen puoliajan pelikello oli ehtinyt vanheta vasta neljä minuuttia, kun farmisopimuksen turvin pelannut SJK-j:n Riina Miihonen siirsi Kanun 0-1 johtoon. Kisailijoiden tasoistusta ei tarvinnut odottaa kymmentä minuuttia kauempaa, kun syöttöketjun päätteeksi Oona Virtanen laukoi pallon verkon perälle. 

Tämän jälkeen molemmissa päissä tolppia kolisteltiin, mutta enempää maaleja ei nähty. Näin ollen molemmat joukkueet saivat sarja-avauksesta pisteen tileilleen.

Vaasassa tuli tappio

Vierasottelu 16.5. Botniahallin ulkotekonurmella päättyi niukkaan tappioon I-JBK – IK 2-1. IK:n maalin teki Marika Udelius (kuvassa alla).

IK:n naiset ovat tällä kaudella myös saaneet uuden valmentajan, Saija Valkaman. Viimeiset 4 vuotta puikoissa on heilunut Veikko Hietaharju, joka teki mahtavaa työtä ja loi hyvän perustan Saijalle, joka on hienosti ottanut paikan vastaan ja ylittänyt odotukset valmennuksen laadusta.

Pomedia on IK:n sponsori.

Mitä mieltä olet artikkelista?
  • Hauska 
  • Tärkeä 
  • Mielenkiintoinen 
  • Liikuttava 
  • Kelpo 
  • Tylsä 

Vastaa