Siirry suoraan sisältöön

IK:n futisnaiset pani kampoihin Närpiölle

Suvi Mattila ja Oona Virtanen

Kirjoittajat pelaavat joukkueessa.

Lauantaina 18.6. Honkalanmäen kentällä pelattiin naisten 3. divisioonan ottelu IK vastaan Närpiön Kraft. Närpiö poistui Ilmajoelta voittajana.

Sateinen sää toi oman hankaluutensa pelin kulkuun. Lisäksi etukäteen tiedettiin Närpiön olevan kova vastus ja sarjan toisena.

IK haastoi hyvin taitavan vierasjoukkueen. Ensimmäinen puoliaika oli tasaista vääntöä. IK:n naisten kova työ tuotti lopulta tulosta. Kun peliä oli pelattu 40 minuuttia, IK:n Eija Lehtimäki tulitti maalin. Tauolle siirryttiin IK:n 1-0 johdossa.

Toisella puoliajalla pallojen ilmanpaineiden ollessa kunnossa, Närpiön Kraft kovensi peliään. 55 minuutin kohdalla närpiöläiset tasoittivat 1-1. Vierasjoukkue teki vielä kolme maalia ennen pelin loppua, koska IK:n puhti loppui eivätkä pelaajat ehtineet enää kaikkiin Kraftin käänteisiin mukaan.

Peli päättyi siis lopulta 1-4 Närpiön hyväksi. IK:n naisten valmentaja Saija Valkama kuitenkin kehui, että jokainen IK:n pelaaja hoiti oman tonttinsa hienosti. Itsensä ylittäjä -palkinnon sai Karita Luoma, joka pelasi mainion pelin topparina.

Samat lukemat Vaasassa

Naiset pelasivat aiemmin vieraspelin Vaasassa BK-48 joukkuetta vastaan. Ottelun tulos oli 4-1 BK-48:n hyväksi. IK:n maalin teki Riika Savela.

Seuraava naisten vierasottelu pelataan Seinäjoella 22.6. klo 19 Semiä vastaan. Seuraava kotiottelu pelataan 29.6. klo 18:30 Laidunalueen kentällä vastassa FC Brändöpojkarna.

Mitä mieltä olet artikkelista?
  • Tärkeä 
  • Hauska 
  • Mielenkiintoinen 
  • Liikuttava 
  • Kelpo 
  • Tylsä 

Vastaa