Siirry suoraan sisältöön
IK:n joukkue laitumella

IK väänsi kovaa Vaskiluodossa, voitti Kauhavalla ja hävisi isoin lukemin Laitumella

Sanni Haapala ja Vilma Tuomisto

Kirjoittajat pelaavat IK:ssa laitureina.

Heinäkuun alussa Ilmajoen Kisailijoiden edustusjoukkue IK pelasi ABC:tä vastaan Vaasassa. Kesätauon jälkeen joukkueella on ollut jo pelit kauhavalaista Kanua ja mustasaarelaista I-JBK:ta vastaan. Seuraavaksi vastaan asettuu Lapuan Virkiä.

ABC–IK 3–0

Heinäkuun 7. päivänä IK matkasi vieraaksi Vaasan Vaskiluotoon. Kotijoukkue ABC aloitti pelin, jonka alkuun nähtiin monia upeita hyökkäyksiä molempiin päätyihin.

Esimerkiksi IK:n puolustajan Karita Luoman pitkästä syötöstä syntyi hieno läpiajotilanne hyökkääjä Oona Virtaselle, mutta maali jäi vielä odottamaan itseään. IK:n maalivahti Eeva-Liisa Hakala-Kuorikoski teki upeita torjuntoja laakapalloihin, mutta ottelun 14 minuutin kohdalla kotijoukkue ABC onnistui tekemään ensimmäisen maalinsa maalialueelta. IK ei kuitenkaan lannistunut tästä vaan jatkoi omaa peliään.

Toisen puoliajan alkupuolella ABC sai aikaiseksi toisen maalinsa, joka syntyi hieman epäselvästä paitsiotilanteesta, mutta tuomari pysyi päätöksessään ja maali tuomittiin ABC:n hyväksi. IK taisteli ja sai vielä hyviä keskityksiä pelin loppuun, mutta ABC:n maalivahti poimi kaikki pallot. Hyvästä taistelusta huolimatta ottelun loppulukemat olivat lopulta 3–0 kotijoukkue ABC:n hyväksi.

ABC–IK oli kevätkierroksen päätöspeli, jonka jälkeen alkoi reilun viikon huili.

Kanu–IK 1–3

Kesätauon jälkeen syyskierroksen ensimmäiseen peliin lähdettiin Kauhavalle Kanun vieraaksi 21.7.

Kevätkierroksen ottelu Kanua vastaan päättyi tasapeliin 1–1, joten IK lähti toiveikkaana kohti syksyn pelejä.

Peli sujuikin Kauhavalla sen verran mallikkaasti, että IK voitti lopulta 1–3. Maalinteossa kunnostautuivat Eija Lehtimäki, Vilma Tuomisto ja Meeri Nimell.

IK–I-JBK 2–7

Keskiviikkona 27.7. IK sai vieraakseen I-JBK:n Mustasaaresta. Peli alkoi tasaisesti, mutta nopeasti I-JBK sai otteen pelistä ja naulasi ensimmäisen maalinsa 11 minuutin kohdalla.

Ensimmäisellä puoliajalla nähtiinkin useita hienoja vastustajan kaukolaukauksia ja niiden myötä ensimmäinen puoliaika päättyi vastustajan johtaessa 0–3.

I-JBK:n kulmatilanne. Kuvat tästä pelistä: Hanna Hietikko

Toisella puoliajalla myös kotijoukkue IK saa maalihanat auki, kun Joanna Luoma pelasi upeasti hyökkäystilanteen loppuun ja upotti pallon vasempaan alanurkkaan, joten tilanne kaventui lukemiin 1–5.

Sateinen sää ja liukas kenttä vaikuttivat jonkin verran pelin kulkuun, mutta tästä huolimatta IK onnistui toistamiseen maalinteossa, kun Oona Virtanen upotti pallon maaliin Sanni Haapalan keskityksestä.

Oona Virtanen tekee maalin.
Oona Virtanen tuulettaa kierien.
Sanni Haapala hakee paikkaa.

Näin ollen ottelun päätöslukemiksi saatiin lopulta 2–7.

Seuraavaksi vieraaksi tulee Virkiä

Seuraavaan peliin Ilmajoen Kisailijat saa vieraakseen Lapuan Virkiän lauantaina 6.8. Honkalanmäellä kello 16. Kevätkierroksen peli IK:n ja Virkiän välillä päättyi tasapeliin 1–1, joten tiedossa on tiukka matsi.

Tulossa onkin IK:n faneille oikea superlauantai, kun samana päivänä myös IK:n miesten edustusjoukkue pelaa hieman aikaisemmin samaisella kentällä kello 13.

Mitä mieltä olet artikkelista?
  • Hauska 
  • Tärkeä 
  • Mielenkiintoinen 
  • Liikuttava 
  • Kelpo 
  • Tylsä 

Vastaa