Siirry suoraan sisältöön

Etelä-Pohjanmaan opisto täyttää pyöreitä

Nea Kalliomaa

Kirjoittaja opiskelee Etelä-Pohjanmaan opistolla.

Etelä-Pohjanmaan opisto täyttää tänä vuonna 130 vuotta. Opisto juhlii pitkää historiaansa monien erilaisten tapahtumien ja tempausten kautta, joihin tämän lukuvuoden opiskelijat ja opettajat saavat osallistua.

Opiston perustivat nuorisoseurojen ja Helsingin yliopiston Pohjalaisen osakunnan aktiivit vuonna 1892. Avajaisia vietettiin 7.11.1892. Samana kalenteripäivänä tänä vuonna vietetään 130-vuotisjuhlaa Liakka-talossa, joka on saanut nimensä Niilo Liakasta, joka oli Opiston syntyyn merkittävästi vaikuttanut henkilö.

Juhlavuoden tapahtumia

  • 11.-12.8. Alueelliset nuorisotyöpäivät 
  • 15.8. Juhlavuoden avajaiset, uusien opiskelijoiden tutustumisilta
  • 20.9. Koulukuvaus, jolloin ryhmät tuovat omiin ryhmäkuviinsa vaikutteita omalta alaltaan, alan historiasta tai yleisesti joltakin vuosikymmeneltä.
  • Viikolla 39 Tutorien hyvien tapojen viikko sekä Varpen päiväkodin vanhempien tapahtuma
  • Viikolla 40 Kulttuurilinjojen videon julkistaminen
  • 26.10. Halloween-juhla
  • 7.11. Opiston 130-vuotisjuhla
  • 30.11. Itsenäisyysjuhla
  • 14.12. Joulujuhla
  • 7.2. Opisto Champions -salibandyturnaus
  • 15.3. Opiston Pride
  • 29.3. Äkkilähtö-bileet
  • 26.5. Kevätjuhla, lukuvuosi päättyy
Mitä mieltä olet artikkelista?
  • Hauska 
  • Tärkeä 
  • Mielenkiintoinen 
  • Liikuttava 
  • Kelpo 
  • Tylsä 

Vastaa