Siirry suoraan sisältöön
Katariina Riskimäki ja Salla Honkanen. Kuva: Hanna Hietikko

Hätätila vai ei? Kukaan ei tullut Ilmajoella järjestettyyn ilmastotyöpajaan

Hanna Hietikko

Kirjoittajaa ahdistaa ilmastonmuutos.

Tiistai-iltapäivä kello neljä Etelä-Pohjanmaan Opiston auditoriossa. Paikalle ei tule lainkaan opiskelijoita, vaikka siellä piti olla yksi Kulttuurikeskus Sillan nuorille suunnatuista Hätätila?-työpajoista, joissa keskustellaan ja pohditaan ilmastonmuutoksesta puhumisen ongelmia.

Työpajaan mahtuisi 15 ilmoittautunutta, mutta hiljaista on. Työpajan ohjaajat eli Kulttuurikollektiivi Sillan työllistämät teatteri-ilmaisun ohjaaja (AMK) Salla Honkanen ja Katariina Ristimäki odottavat sitkeästi. Honkanen ja Ristimäki ovat Etelä-Pohjanmaan Opiston entisiä opiskelijoita. Honkanen on tällä hetkellä teatterilinjan opettajana Opistolla, Ristimäki taas on kulttuurin sekatyöläinen eli esiintyy ja pitää erilaisia työpajoja.

– Alulle paneva voima projektin aloittamisessa oli Seinäjoen kaupungin vegaaniruokakeskustelu, kun kaupunginvaltuusto tyrmäsi nuorisovaltuuston aloitteen, Honkanen kertoo.

– Minua kiinnostaa, miten voisimme keskustella asioista rauhallisesti ja miten saadaan erimieliset kommunikoimaan keskenään, oli aihe pieni tai suuri. Se on inspiroinut eniten, ja aihe ylipäätään. Ristimäki kertoo.

Katariina Riskimäki ja Salla Honkanen. Kuva: Hanna Hietikko
Katariina Riskimäki ja Salla Honkanen aikoivat keskusteluttaa nuoria teatterin keinoin. Kuva: Hanna Hietikko

Työpajoja on nyt pidetty kaksi ja keskustelutilaisuuksia kolme. Vuoden 2022 alussa alkanut hanke on loppumaisillaan, mutta Hätätila?-työpaja jää Kulttuurikollektiivi Sillan tarjontaan eli sitä voi tilata myöhemminkin pidettäväksi. Honkanen ja Ristimäki ovat nimittäin huomanneet, että aiheesta on päästävä puhumaan.

– Nuorilla aikuisilla on kaikkein kovin hätätila ja ilmastoahdistus. Nuorista harva kokee tulevansa kuulluksi yhteiskunnallisessa keskustelussa, Honkanen kertoo projektissa tekemistään havainnoista.

Tarkoitus ei ole ahdistua enempää

Aiemmissa työpajoissa on käsitelty esimerkiksi ilmastoahdistusta. Aiemmin osallistujat ovat olleet suurimmaksi osaksi yläkouluikäisiä.

Tälle päivälle suunniteltuja aiheita ovat nuorten kokemukset ilmastokeskustelusta, ilmastoahdistus ja ilmastolakot. Tulossa on myös hahmotehtävä, jossa kehitetään hahmo, jonka mielestä ilmastonmuutosta täytyy hidastaa tai hahmo, joka ei usko siihen. Nuorten laatimat hahmot laitetaan keskustelemaan keskenään. Työpaja päättyy kyselyn täyttämiseen. Tarkoitus on pitää myös hauskaa eikä ahdistua enempää.

Ohjaajat odottavat tunnin, mutta opiskelijoita ei tule paikalle.

– Nuoria on ollut koko projektin ajan hankala saada työpajoihin, ohjaajat kertovat.

Syitä on useita: työpajat pidetään koulun jälkeen ja osallistuminen on vapaaehtoista. Nuorisotilojen ohjaajien kanssa on työpajoista on täytynyt sopia yhdessä, mutta aina ei ole löytynyt yhteistä aikaa. Etelä-Pohjanmaalla vaikuttaa olevan nuiva suhtautuminen ilmastonmuutoksesta keskustelemiseen. Ja projektin Instagram-tililläkin on vain 68 seuraajaa.

Kynä käteen ja keskustelemaan

Honkanen ja Ristimäki eivät lannistu vaan lähtevät tekemään kyselyä Opiston opiskelijoiden pariin.

Viivi Kurunsaari ja Oona Takala vastasivat ilmastonmuutoskeskustelua käsitteleviin kysymyksiin. Kuva: Hanna Hietikko
Viivi Kurunsaari (vas.) ja Oona Takala vastasivat ilmastonmuutoskeskustelua käsitteleviin kysymyksiin. Kuva: Hanna Hietikko

Kysymyspatteristo on monipuolinen. Siinä käydään läpi erilaisia ilmastonmuutokseen liittyviä kokemuksia ja tunteita. Kaikkiaan kysymyksiä on noin kymmenen.

Voit vastata kyselyyn QR-koodin takaa.

MITÄ?

Hätätila?-työpajojen tavoitteena on antaa noin 14–20- vuotiaille nuorille työkaluja ilmastonmuutokseen liittyviin keskusteluihin, sekä saattaa heitä teeman lähelle teatterillisin menetelmin.

Kulttuurikollektiivi Sillan Hätätila?-projekti sai Liiveriltä avustuksen työpajojen toteuttamiseen “Ilmastoviisas – nuoret kehittäjinä” -teemahankkeen kautta. Yhdistyksen tavoitteena on järjestää hankkeen nimissä yhteensä 5 työpajaa.

KETKÄ? 

Työpajoja ohjaavat Kulttuurikollektiivi Sillan työllistämät Salla Honkanen, teatteri-ilmaisun ohjaaja (AMK) ja Katariina Ristimäki

TAVOITTEET:

Työpajoissa käsitellään ilmastonmuutosta, nuorten mahdollisesti kokemaa ilmastoahdistusta sekä tutkitaan ilmastokeskusteluun liittyviä haasteita. Työpajassa pyritään luomaan turvallinen ilmapiiri, jossa kukin voi tuoda julki omat ajatuksensa vapaassa ja avoimessa ympäristössä. Lisäksi kaikki mielipiteet, myöskin eriävät sellaiset, pyritään huomioimaan. Tavoitteena on, että työpajan jälkeen nuori on saanut työkaluja haastaviin ilmastokeskusteluihin.

MITÄ OSALLISTUJILTA TOIVOTAAN? 

Osallistujan tulee olla 14–20-vuotias nuori. Osallistujalla ei tarvitse olla aiempaa teatterikokemusta. Työpaja on osallistujalle maksuton.

MIKSI TÄMÄ ON KANNATTAVAA TOIMINTAA? 

Nuorten ääni jää usein ilmastokeskusteluissa kuulematta. He saattavat kokea aiheesta keskustelun turhana ja ahdistavana. Hätätila?-työpaja tarjoaa heille välineitä näiden tunteiden käsittelyyn sekä itse keskusteluun ja kuuntelemiseen. Lisäksi se voi tarjota heille keinoja omien ajatustensa perustelemiseen ja ääneen sanomiseen.  

KULTTUURIKOLLEKTIIVI SILTA

KultSi – Kulttuurikollektiivi Silta on yhdistys, joka tuottaa monimuotoista kulttuuritoimintaa ensisijaisesti Seinäjoen ja Etelä-Pohjanmaan alueella. Vuonna 2014 perustetun kollektiivin toiminnan peruskiviä ovat teatterin ja taiteen yhteisölliset, soveltavat ja toiminnalliset menetelmät. Kollektiivi tuottaa monialaisia taide- ja kulttuuriprojekteja, sekä etsii ja rakentaa yhteistyösiltoja eri toimijoiden välille. www.kulttuurikollektiivisilta.fi

Mitä mieltä olet artikkelista?
  • Tärkeä 
  • Mielenkiintoinen 
  • Liikuttava 
  • Kelpo 
  • Hauska 
  • Tylsä 

Vastaa