Siirry suoraan sisältöön
Kuvituskuvaa nuorista

Vaasan uusi nuorisovaltuusto on valittu

Hanna Hietikko

Toimittaja kirjoitti jutun Vaasan kaupungin 2.11. julkaiseman tiedotteen perusteella.

Vaasan nuorisovaltuuston vaaleissa äänestettiin 1.-2. marraskuuta 46 ehdokkaasta 22 nuorisovaltuustoon. Lisäksi valittiin 10 varajäsentä. Äänioikeus vaaleissa on ollut jokaisella 13–20-vuotiaalla vaasalaisella.

Ääniä annettiin yhteensä 1 331, ja äänestysprosentti oli 33, Vaasan kaupungin 14.11. julkaistussa tiedotteessa kerrotaan.

Nuorisoasiainkoordinaattori Ari Kupari kertoo tiedotteessa, että äänestysprosentti laski edellisiin vaaleihin verrattuna, mutta äänestys oli silti vilkasta ja nuorisovaltuustopaikoista käytiin kovaa taistelua.

– Varsinkin viimeisten paikkojen osalta ehdokkaiden erot äänimäärissä olivat hyvin pieniä. Voi sanoa, että jokaisella äänellä oli todellakin merkitystä, Kupari kuvailee.

Nuorisovaltuuston edustajalla on läsnäolo- ja puheoikeus kaupungin lautakuntien kokouksissa. Jäsenten tehtävänä on tuoda nuorten ääni kuuluviin, ottaa kantaa ajankohtaisiin asioihin sekä tehdä aloitteita ja kannanottoja.

Uudet nuorisovaltuutetut äänestettiin kahden vuoden kaudelle. Vaaleissa toteutettiin jo toistamiseen sähköinen äänestys kouluilla ja nuorisotaloilla, Vaasan kaupungin 2. marraskuuta julkaisemassa tiedotteessa kerrotaan.

Juttua on päivitetty 11.11. kello 11:59 tiedolla läpi menneistä ehdokkaista.

Juttua on päivitetty 15.11. kello 10:23 tiedolla äänestysprosentista ja nuorisoasiainkoordinaattorin kommentilla.

Mitä mieltä olet artikkelista?
  • Hauska 
  • Tärkeä 
  • Mielenkiintoinen 
  • Liikuttava 
  • Kelpo 
  • Tylsä 

Vastaa