Koulutehtävien ja projektien deadlinet paukkuvat. Tenttiin pitäisi lukea. Syödä pitäisi muistaa säännöllisesti ja terveellisesti. Nukkumaan pitäisi päästä ajoissa. Väsymyksen takia koulussa opitut asiat unohtuvat. Pitäisi myös huoltaa sosiaalista elämää: nähdä kavereita ja jutustella perheen kanssa.
Rahat riittävät juuri ja juuri vuokraan, joten töitä pitäisi hakea. Töihin ei kuitenkaan pääse ilman kokemusta. Kokemusta ei saa muuta kuin töitä tekemällä. Ilmastonmuutos huolestuttaa, ja epäily kaiken tekemisen kannattavuudesta hiipii esiin; maailman kuitenkin tuhoutuu pian. Taudit jylläävät ja naapurimaiden välinen sota pelästyttää. Mielenterveyteen pitäisi hakea apua, mutta sosiaalinen ahdistus estää lääkärille soittamisen. Tuntuu, että aivot käyvät jatkuvasti ylikierroksilla, eikä pysty keskittymään tarpeeksi kaikkeen mitä elämässä tapahtuu.
Kuulostaako uuvuttavalta? Luultavasti. Tällaisia ongelmia monet nuoret joutuvat pyörittelemään mielessään päivästä toiseen. Nuoren mielen pitäisi pystyä käsittelemään monesta eri elämän osa-alueesta ongelmia ja muutoksia sekä niistä syntyviä tunteita. Tämä aiheuttaa yhä useammalle nuorelle uupumista ja loppuunpalamista. Nuorten uupuminen on aihe, joka on ollut usein esillä. Tuntuu kuitenkin, että kukaan ei ota sitä tarpeeksi vakavasti, sillä yleinen käsitys on se, että nuorena jaksaa mitä tahansa.
Nuorten uupuminen on aihe, joka on ollut usein esillä. Tuntuu kuitenkin, että kukaan ei ota sitä tarpeeksi vakavasti.
Monet vanhemman sukupolven ihmiset tuntuvat ajattelevan nykynuorista pullamössösukupolvena. Olen kuullut ihmisten kritisoivan sitä, kuinka herkkiä nykynuoret ovat ja kuinka ennen vanhaan oli paljon vaikeampaa mutta pärjättiin, koska vanhat sukupolvet olivat nuoruudessaan henkisesti vahvempia. Nykynuorilla on kuitenkin aiempien sukupolvien nuoria enemmän henkisiä taakkoja.
Esimerkiksi sosiaalisen median kehittyminen, joka on luultavasti uusien sukupolvien merkittävin ilmiö, on luonut nuorille hyvin paljon tietoisuutta maailman nurjista puolista. Se luo myös enemmän ulkonäköpaineita verrattuna aikaan, jolloin somea ei vielä ollut, sillä nuoret näkevät jatkuvasti maagisen hyvännäköisiä ihmisiä ja täten vertaavat itseään heihin. Myös ilmastonmuutos on varmasti yksi suurimmista nykynuorten huolenaiheista, jota eivät vanhempien sukupolvien ihmiset joutuneet murehtimaan nuoruudessaan – heillä kun oli niin kiire saastuttaa.
Pelkkä huolipuhe ei auta, tarvitaan tekoja
Nykyään puhutaan paljon mielenterveydestä ja väsymyksestä. Netistä saa kaikenlaista vertaistukea omiin ongelmiinsa. “Minäkin olen uupunut.” “Minäkin kärsin mielenterveyden häiriöstä x.” “Minunkin elämäni on tällä tavoin rankkaa.” Ja niin edelleen. Henkisistä ongelmista ollaan kyllä hyvin tietoisia nykyään, sillä niitä nähdään paljon mediassa.
Mitään konkreettista ei silti ole saatu aikaan mielenterveysongelmien, väsymyksen ja stressin vähentämiseksi. Onhan se vaikea pulma ratkottavaksi, mutta tuntuu, kuin ihmiset ajattelisivat pelkän mielenterveyspuheen auttavan. Se pikemminkin luo vain illuusion siitä, että henkiset ongelmat olisivat lisääntyneet vuosien varrella.
Mitään konkreettista ei silti ole saatu aikaan mielenterveysongelmien, väsymyksen ja stressin vähentämiseksi.
Ylen jutun “Kadulla on tyttöjä, jotka oireilevat väkivallalla ja keräävät itselleen nimeä: asiantuntijat kertovat, miksi olemme nyt vedenjakajalla” (23.11.2022) mukaan erityisesti tyttöjen koulu-uupumus on lisääntynyt merkittävästi ja sen arvioidaan näkyvän lisääntyneenä väkivaltaisena käytöksenä. Juttuun liitetyn kouluterveyskyselyn pohjalta tehty diagrammi kuvaa, kuinka tyttöjen koulu-uupumus on kasvanut vuoden 2013 jälkeen alle 20 prosentista yli 30 prosenttiin.
Jutussa mainitaan myös, että nykyään yhä useampi tyttö kokee vian olevan koulussa eikä heissä itsessään, niin kuin aiemmissa tutkimuksissa on käynyt ilmi. Olisiko syy siis yhteiskuntamme rakenteissa eikä yksittäisissä ihmisissä?
Mielestäni pitäisi tutkia syvällisemmin sitä, mistä tämä nuorten henkinen onnettomuus kumpuaa. Oma veikkaukseni suuntaa syyttävän sormen kohti suorituskeskeisyyttä, joka on juurtunut syvälle yhteiskuntamme rakenteisiin. Aina pitää olla rikkaampi, kauniimpi, fiksumpi, menestyksekkäämpi ja niin edelleen. Elämä on kuin lautapeli, jossa pitää kerätä mahdollisimman paljon pisteitä voittaakseen. Tuntuu kuin ei vain riittäisi, että on ihan tavallinen ihminen, joka nauttii pienistä ja inhimillisistä asioista, kuten hyvistä ihmissuhteista ja teekupposen juomisesta talviaamuna.
Onko yhteiskunta vastuussa uupuneista ihmisistä vai ihmiset itse? Usein uupumusta yritetään parantaa yksilön omalla toiminnalla, esimerkiksi sairasloman ottamisella tai mindfulness-harjoituksilla. Näistä keinoista huolimatta suuri osa ihmisistä voi siltikin huonosti. Entä jos sen sijaan, että vastuu sysättäisiin ihmisen omille harteille, se annettaisiin koko yhteiskunnalle? Muuttamalla yhteiskunnan rakenteita voitaisiin tehdä kouluttautumisesta ja työelämästä henkisesti siedettävämpää.
Usein uupumusta yritetään parantaa yksilön omalla toiminnalla. Siitä huolimatta suuri osa ihmisistä voi huonosti.
Esimerkiksi lukio kestää yleensä kolme vuotta, mutta olisiko nuorille haittaa, vaikka lukion suorittaisikin neljässä vuodessa? Siinä ajassa opinnot pystyttäisiin suorittamaan stressittömämmin ja jäisi enemmän aikaa miettiä jatko-opintoja. Nuoria ei yleensä myöskään kannusteta pitämään välivuosia, vaikka ne ovat monelle hyvin antoisia aikoja oman henkisen kehityksen kannalta. Yhteiskunta painostaa nuoria suorittamaan opinnot nopeasti loppuun, jotta heistä voisi tulla mahdollisimman pian yhteiskunnan työmuurahaisia. Miksi nuorilla pitäisi olla kiire työelämään, jos he kerkeävät tehdä töitä melkein koko loppuelämänsä ajan?
Jos kyse olisi yrittämisen puutteesta, kukaan ei olisi uupunut.
”Jos ei jaksa niin koittakaa vaan jaksaa”, kehottaa Niilo22 kuuluisassa YouTube-videossaan, josta tuli nopeasti netissä leviävä meemi. Mutta välillä tuntuu, että samanlaisen, tai ainakin yhtä sisällöltään tyhjän, ohjeen voi saada monelta eri taholta, jos nuori valittelee huonoa jaksamistaan. Jos kyse olisi yrittämisen puutteesta, kukaan ei olisi uupunut. Nyt olisi korkea aika tehdä konkreettisia muutoksia Suomen nuorten hyvinvoinnin eteen.
