Siirry suoraan sisältöön

Kolmas kierros Etelä-Pohjanmaan opistolla – tällä kertaa siviilipalveluksessa

Sanni Alanko

Pomedian toimittaja haastatteli opiston siviilipalvelusmiestä

Tiitus Ahokas, 20-vuotias muusikonalku suorittaa siviilipalvelusta Etelä-Pohjanmaan opistolla. Tänne hän päätyi, koska paikka on hänelle tuttu. Hän on opiskellut täällä muutamana lukuvuonna ja ollut lisäksi Opiston teatteriproduktioissa mukana.

Ahokas uskoo, että opisto on hänelle sopiva paikka kehittää osaamista ja ottaa uusia haasteita opettajana. Lisäksi opistolle oli mukava tulla työskentelemään, kun tunsi osan ihmisistä jo etukäteen.

Tiitus Ahokas viihtyy Etelä-Pohjanmaan opistolla hyvin. Kuva: Sanni Alanko

Ja viihtynyt hän onkin!

– Voi vaikka ja mitä!, Ahokas vastaa kysyttäessä, mitä kaikkea hän on päässyt opistolla tekemään.

Suurimmassa osassa on ollut Tanssi ja teatterilinjan opetus, jonka lisäksi Ahokas on käynyt päiväkodilla laulattamassa lapsia, hoitanut opiston juhlajärjestelyitä ja vastannut auditorion äänentoistosta. Ahokas on myös järjestänyt iltapäivätoimintaa opistolla: bändikerhoa, palloilukerhoa ja musiikki-workshoppia.

Vaihtelevasti siis erilaisia töitä. Päivät ovat olleet pitkiä, mutta Ahokkaan mukaan antoisia.

Musiikki on Ahokkaan intohimo. Hän uskoo sen saaneen alkunsa geeneistä ja kasvuympäristöstä. Hän on lapsuudenkodissaan kuullut isänsä soittelevan ja laulavan sekä äitinsä kuuntelevan monenlaista musiikkia. Itsekin hän on ihan pienestä pitäen soitellut kaikenlaista.

Vuonna 2017 Ahokas alkoi tekemään omaa musiikkia siitä yksinkertaisesta syystä, ettei ollut muutakaan tekemistä. Hänellä oli paljon vapaa-aikaa eikä hän liiemmin viettänyt sitä ystävien kanssa. Silloin hän alkoi kiinnostua ”kaikennäköisestä musiikkisähläämisestä”, ja siitä se lähti.

Moni genre kiinnostaa

Ahokkaan musiikkityyli on monimuotoinen, sillä hän kuuntelee laidasta laitaan musiikkia. Oman musiikin tekemisen alkuaikoina hän kuunteli pääosin räppiä, mistä musiikkimaku on vuosien varrella kehittynyt kokeelliseen musiikkiin, jazziin ja rockiin. Tällä hetkellä rock on hallitseva genre. Ismo Alankoa Ahokas pitää sielunkumppaninaan.

Ismo Alankoa Ahokas pitää sielunkumppaninaan.

Ahokas aloitti musiikin tekemisen räpistä. Vuonna 2019 sähkökitarat alkoivat kiinnostaa. Ennen sitä kitara ei ollut oikein kunnolla tarttunut käteen, mutta silloin se vei mennessään. Nykyään hän kirjoittaa kitarapainotteista poppia ja kokeellista rokkia ja esiintyy Who stole the lipstickin solistina.

Ahokas rakastaa sitä tunnetta, kun kappale osuu tietyssä hetkessä suoraan sieluun ja sydämeen. Aina kun sellainen hetki tulee, hän toivoo, että voisi saada samanlaisen reaktion aikaan jossakussa toisessa ihmisessä, ja siksi hän kirjoittaa musiikkia.

Ahokas rakastaa sitä tunnetta, kun kappale osuu tietyssä hetkessä suoraan sieluun ja sydämeen.

Musiikki on ollut niin iso osa Ahokkaan elämää aina, ettei hän oikein edes tiedä, mitä muutakaan tekisi. Ei hän osaisi enää luopua musiikista. Siksi hän haaveilee, että voisi luoda siitä ammatin ja saisi sitten keskittyä siihen kokopäiväisesti.

Tulevaisuudessa Ahokas suunnittelee julkaisevansa taas uuden levyn sekä tekevänsä lisää keikkoja. Kaksi paikkaa, joissa Ahokas kaikkein parhaiten viihtyy, on studio ja esiintymislava. Jos niihin pääsee, hän on tyytyväinen!

Mitä mieltä olet artikkelista?
  • Mielenkiintoinen 
  • Tylsä 
  • Hauska 
  • Tärkeä 
  • Liikuttava 
  • Kelpo 

Vastaa