Siirry suoraan sisältöön

Kuvat: Nea Kalliomaa

Maaseutuhenkisessä päiväkoti Pääskysaaressa kasvatetaan sekä lapsia että lasten kasvattajia

Iida Kasari

Toimittaja teki vierailun opetuspäiväkoti Pääskysaareen

Ilmajoen keskustan tuntumassa sijaitseva päiväkoti Pääskysaari on Korpisaaren säätiön ylläpitämä yksityinen päiväkoti. Päiväkoti toimii myös opetuspäiväkotina Etelä-Pohjanmaan opiston lastenohjaaja-opiskelijoille. Päiväkoti painottaa varhaiskasvatuksessa maaseutuhenkisyyttä sekä kotimaista ruokaa.

Pomedian toimitus kävi tutustumiskäynnillä päiväkodilla perjantaina 9. joulukuuta.

Pomedian toimittaja Sanni Alanko teki tuttavuutta päiväkoti Pääskysaaren lasten kanssa. Kuva: Nea Kalliomaa

Päiväkoti Pääskysaari on yksityinen ja sieltä voi hakea kuka vain ilmajokelainen paikkaa lapselleen. Ulkopaikkakuntalaisilla on myös mahdollisuus hakea paikkaa palvelusetelillä.

Tarvetta laajentamiselle on jo nyt.

Päiväkoti on ollut toiminnassa vasta toukokuusta 2021 asti, eli noin puolitoista vuotta, mutta tarvetta laajentamiselle on jo nyt. Hoitopaikkoja tällä hetkellä on 56 ja lisää paikkoja on tulossa 21 vuoden vaihteen jälkeen. Laajennuksen myötä myös vakituista henkilökuntaa lisätään.

Lilian tykkää leikkiä eläinlääkäriä, koska pitää eläimistä.

Paikallisuutta ja kansainvälisyyttä painottaen

Maaseutuhenkisyys on hyvin läsnä päiväkodin arjessa. Kotimainen ruoka on päiväkodille tärkeä asia, ja siihen on satsattu ihan toden teolla. Päiväkoti kasvattaa lähiruokaa omalla kasvimaalla, jossa lapset ovat päässeet kasvattamaan itse maan antimia, kuten perunoita, porkkanoita, kurkkua ja mansikoita.

Päiväkoti kasvattaa lähiruokaa omalla kasvimaalla.

Maaseudulla asuvilla lapsilla on myös kotona paljon erilaisia lemmikkejä. Päiväkodilta tehdäänkin vierailuja myös lasten koteihin tutustumaan näihin eläimiin.

Kesällä päiväkodin aitauksessa laiduntaa lampaita, mikä on ollut lasten mieleen. Päiväkoti tekee myös paljon yhteistyötä tien toisella puolella olevan Sedu Ilmajoentien kanssa, muun muassa maatilavierailuja.

Aarne (vas.) ja Santeri (oik.) kokoamassa palapeliä yhdessä.

Kansainvälisyys on myös osa päiväkodin arkea. Tällä hetkellä lapsia on Suomen lisäksi esimerkiksi Ukrainasta, Turkista ja Venäjältä. Päiväkodilla vietetään myös vuosittain kansainvälisyysviikkoa ja tutustutaan eri kansalaisuuksiin.

Eri kansalaisuudet tulee huomioida arjen monissa asioissa, kuten ruokailussa tai vessakäynneissä. Välillä aiheutuu hankalia tilanteita, kun lapsi ei ymmärrä miksi hänen kanssaan toimitaan eri lailla kuin muiden.

Aili kokosi palapeliä ja kuunteli aikuisen lukemaa satua samalla.

Opetuspäiväkodilla riittää työharjoittelijoita, joiden harjoittelu on palkatonta. Työharjoittelijoita otetaan vastaan vain Etelä-Pohjanmaan opistolta.

Tällä hetkellä työharjoittelussa on kaksi turkkilaistaustaista Opiston opiskelijaa, jotka käyvät ensin puolen vuoden suomenkielen opinnot ja aloittavat tammikuussa lastenohjaajaopinnot.

Drone lennokki herätti kiinnostusta

Pomedian toimituksen lisäksi Etelä-Pohjanmaan Opiston Drone-linja kävi myös vierailulla päiväkodilla ja toivat drone lennokin mukanaan. Drone lennokki kiehtoi uteliaita lapsia, jotka seurasivat silmä tarkkana lennätystä turvallisen etäisyyden päästä.

Video: Dronelinja, Miisa Myllymäki ja Lauri Niemelä

Varhaiskasvatus on ihanaa ja vastuullista työtä

Päiväkodin johtaja Niina Ojala nauttii monipuolisesta ja haastavasta työstään. Kuva: Iida Kasari

Päiväkodin johtaja Niina Ojala oli mukana päiväkodin perustamisessa keväällä 2021.

– Työ on aivan ihanaa, mutta haastavaa ja rankkaakin. Vastuullista, mutta palkka laahaa.

Valtakunnallisesti alalla on pulaa pätevistä työntekijöistä. Ongelma alan henkilöstövajeen ratkaisemiseksi on Ojalan mielestä selkeä.

– Lisäisin palkkaa ja ottaisin yhden kasvattajan lisää ryhmiin.

Ojala pohtii, että harva oikeasti tietää, mitä työ varhaiskasvatuksessa on.

– Se ei ole vain sitä, että lapsia vahditaan ja leikitetään. Jokaiselle lapselle tehdään oma varhaiskasvatussuunnitelma, jota toteutetaan.

Jokaiselle lapselle tehdään oma varhaiskasvatussuunnitelma, jota toteutetaan.

Yksilöllisen kasvatuksen lisäksi Ojala toteaa vielä, että lapsille turvallinen ympäristö ja turvalliset aikuiset ovat hyvin tärkeä asia.

Päiväkodin väki tekemässä lumienkeleitä hankeen. Video: Dronelinja, Miisa Myllymäki ja Lauri Niemelä
Mitä mieltä olet artikkelista?
  • Tärkeä 
  • Mielenkiintoinen 
  • Hauska 
  • Liikuttava 
  • Kelpo 
  • Tylsä 

Vastaa