Siirry suoraan sisältöön
Kuvituskuva televisiosta

Uutiskooste viikolta 10: Ministeri Lintilän alkoholinkäyttö ja nuorten väkivaltaisuus ovat olleet otsikoissa

Luna Järvenpää

Maanantai

Elinkeinoministeri Mika Lintilän alkoholinkäyttö on ollut paljon otsikoissa kuluneella viikolla. Esimerkiksi Yle uutisoi maanantaina 6.3. ministeri Lintilästä tehdyistä kanteluista: Lintilästä tehty kantelut oikeuskanslerille ja eduskunnan oikeusasiamiehelle.

Tiistai

Helsingin Sanomat uutisoi tiistaina 7.3. tutkijoiden kehittämästä nenäsumutteesta: Tutkijat kehittivät korona­tartunnoilta suojaavan nenäsumutteen.

Ilta-Sanomat uutisoi suomalaiskoteja uhkaavasta pakkomaksusta: Yli miljoonaa suomalaiskotia uhkaa uusi kallis pakkomaksu – Tästä on kyse.

Keskiviikko

Yle uutisoi naistenpäivänä eli keskiviikkona 8.3. naisten kokemasta syrjinnästä musiikkialalla: Analyysi: Vähättelyä, arvostuksen puutetta ja suljettuja ovia – Naisten kokema syrjintä musiikkialalla on fakta, jota miehet eivät huomaa.

Yle uutisoi myös naisten mietteistä tasa-arvon toteutumisesta Suomessa: Naistenpäivää vietetään tänään – kysyimme naisilta, toteutuuko tasa-arvo Suomessa.

Torstai

Yle uutisoi tortaina 9.3. nuorten väkivaltaisuudesta viime aikoina: Kokosimme nuorten väkivaltatapaukset kartalle – vanhempien suhtautuminen teräaseisiin hämmästyttää poliisia.

Helsingin Sanomat uutisoi Niinistön ja Bidenin yllätystapaamisesta: Niinistöllä ja Bidenilla yllätys­tapaaminen Washingtonissa, ehdotus tuli Valkoisesta talosta.

Perjantai

Helsingin Sanomat uutisoi perjantaina 10.3. Sanna Marinin yllätysvierailusta Kiovaan: Pääministeri Sanna Marin matkusti yllätys­vierailulle Kiovaan – kuvat vuotivat julkisuuteen.

Mitä mieltä olet artikkelista?
  • Tylsä 
  • Hauska 
  • Tärkeä 
  • Mielenkiintoinen 
  • Liikuttava 
  • Kelpo 

Vastaa