Siirry suoraan sisältöön
Konsta Laakso, Linnea Leino. Kuva: Blankface.

Lapua 1976 -elokuvan työpajassa tehtiin oma lyhäri ja nautittiin tulevasta spektaakkelista

Hanna Hietikko

Kirjoittaja osallistui työpajaan sen viimeisenä päivänä.

Lapua 1976 -elokuvan työryhmä on luvannut olla hiiskumatta elokuvasta heinäkuun loppuun saakka. Tämä juttu on harvinainen katsaus siihen, mitä elokuvasta tähän mennessä on valmiina.

Liakka-talon aulaan kokoontuu toistakymmentä eri-ikäistä ihmistä sunnuntaiaamuna kello 10. Lapua-elokuvasta kummunneen Elokuva sukupolvia yhdistämässä -hankkeen viimeinen työpaja on alkamassa.

Työpaja alkaa eilen käsikirjoitetun ja kuvatun lyhytelokuvan katsomisella. Elokuva on nimeltän Merenneito ja avaruusoliot. Työpajan vetäjä, Lapua 1976 -elokuvan tuottaja Pekka Pohjoispää on editoinut sen edellisenä päivänä.

Aluksi arvuutellaaan, mitä genreä lyhytelokuvasta on lopulta tullut. Lopputulos on humoristinen, joten se päädytään määrittelemään komediaksi.

Lyhytelokuvan katsomisen jälkeen pohditaan, mistä tarinan jännite muodostuu. Omat näyttelijänsuoritukset saavat muistelemaan legendojen, kuten Tom Lindholmin, Oiva Lohtanderin ja Esko Nikkarin suorituksia.

Näytteitä jälkituotannossa olevasta elokuvasta

Oman elokuvakokeilun jälkeen työpajaan osallistujat pääsevät näkemään kohtauksia tekeillä olevasta Lapua 1976 -elokuvasta. Katsomamme kohtaus on luettu eilen käsikirjoituksesta ja nyt videolla havainnollistetaan, miten tekstimuotoinen käsikirjoitus muuttuu audiovisuaaliseksi kokonaisuudeksi.

Lapua 1976 -elokuvan tuottaja Pekka Pohjoispää piti elokuvatyöpajaa Etelä-Pohjanmaan opistolla 5. ja 6. toukokuuta. Kuva: Hanna Hietikko

On 1970-luvun tyyliin kalustettu keittiö punaisine kaapinovineen ja pirtinpöytineen, sen ääressä veljekset, pöydällä vuoden 1976 Ilkka-lehti ja maitopurkki.

– Voiko olla maitopurkki? Eikös maito ollut pusseissa tuolloin? Tai kannussa, jos on omia lehmiä, lavastuksen uskottavuutta pohditaan.

Joku googlaa, että maitopurkkeja on ollut olemassa jo 1940-luvulta asti, joten tämä yksityiskohta on uskottava.

– Ikkunan takana oleva maisema on tehty laittamalla valokuva ikkunan taa. Sitä ei varmasti huomaa isoltakaan näytöltä, Pohjoispää kertoo.

Talo sijaitsee oikeastikin aivan Lapuan keskustassa, ja Pohjoispää kertoo, että siihen oli helppo rakentaa lavasteet.

Kohtauksen analysointi jatkuu. Mitä tässä lyhyessä videoklipissä oikesti tapahtuu, kun sanotaan vähän, mutta ilmeitä ja eleitä on paljon? Mitä pystymme päättelemään veljesten ja heidän äitinsä suhteesta? Missä pojat työskentelevät?

Katsomme toisen kohtauksen. Siitä puuttuvat vielä lopulliset äänet, kuten uudelleen äänitetty dialogi ja musiikki. Toisen päähenkilön suhde isään, parisuhteet ja niistä puhumisen tunnelma välittyy silti jo vahvasti, mutta tilanteesta aiotaan tehdä äänillä vielä uhkaavampi.

Katsomme vielä kolmannenkin kohtauksen, joka valottaa elokuvan päähenkilöiden, Matin (Konsta Laakso) ja Kaisan (Linnea Leino), suhdetta. Se muodostaa keskeisen jännitteen elokuvassa. Jännitettä tuo myös Lapuan patruunatehtaalla 1976 tapahtunut onnettomuus, jota elokuvassa myös käsitellään.

Kohtaus auttaa hahmottamaan myös koko elokuvan rakennetta. Pohjoispää kertoo myös taustoja siitä, miten kauan kyseisen kohtauksen kuvaaminen kesti, miten jäätävä keli oli ja miten kallis museoauto oli käytössä.

Työpajan lopuksi keskustellaan myös samaan aikaan Seinäjoen kaupunginteatterissa tekeillä olleesta samaa aihetta käsittelevästä Patruunatehdas-näytelmästä, jonka esitykset ovat jo loppuneet.

Työpajoja neljänä viikonloppuna

Kulttuurikollektiivi Kultsin ja Liiverin järjestämiä työpajoja on ennen Ilmajoen viikonloppua järjestetty huhti-toukokuun aikana Jalasjärvellä ja Ylistarossa elokuvateattereissa sekä Seinäjoella teatteri Hysteriassa.

Miksi Lapua-elokuvasta järjestettiin tämä työpajahanke?

– Hanke tuli, kun elokuvan tekijät ajattelivat, että elokuvaa voisi hyödyntää tällaisessakin tarkoituksessa. Sama oli tullut mieleen kulttuurikollektiivi Kultsissa ja Leader Liiverissä, Pohjoispää kertoo.

Teemu Kettula, Linnea Leino, Konsta Laakso. Kuva: Blankface Oy
Teemu Kettula, Linnea Leino ja Konsta Laakso kohtauksessa, joka on kuvattu paloauton sisältä. Kuva: Blankface Oy

Minkä verran työpajoissa on ollut osallistujia?

– On ollut positiivinen yllätys, että mukana on ollut suunnilleen saman verran nuoria, keski-ikäisiä ja iäkkäitä. Neljässä pajassa on ollut yhteensä kuutisekymmentä osallistujaa.

Konsta Laakso, Linnea Leino. Kuva: Blankface.
Lapua 1976 -elokuvan päänäyttelijät Konsta Laakso ja Linnea Leino. Kuva: Blankface.

Mitä työpajoissa on tehty? Onko kaikissa ollut sama sisältö?

– Kahden päivän työpajan aikana on tutustuttu elokuvien tekemiseen. Ensimmäisenä päivänä on käsikirjoitettu ja kuvattu oma lyhytelokuva. Toisena päivänä on sitten tutustuttu elokuvan tekemiseen Lapua-elokuvan kohtauksia tarkastelemalla.

Alun perin Lapua-elokuvan näyttelijöiksi valittiin vuonna 2021 Hannu Pekka Björkman, Saana Koivisto ja Konsta Laakso. Myöhemmin naispääosan näyttelijäksi tulikin Linnea Leino. Kuva: Jukka Vähälummukka

Lapua 1976 -elokuvan ensi-ilta on 1. syyskuuta 2023. Sen traileri julkaistiin 13. huhtikuuta, Lapuan patruunatehtaan räjähdyksen vuosipäivänä.

Mitä mieltä olet artikkelista?
  • Hauska 
  • Tärkeä 
  • Mielenkiintoinen 
  • Liikuttava 
  • Kelpo 
  • Tylsä 

Vastaa