Siirry suoraan sisältöön

Kauhajoen nuorisotalo Räimiskällä esiintyivät kiusaamisen vastaisessa tapahtumassa perjantaina räppärit Joacim sekä myöhemmin Dilemma. Kuvat: Hanna Hietikko

Kauhajokelaiset nuoret järjestivät näyttävän kiusaamisen vastaisen tapahtuman

Hanna Hietikko

Kirjoittaja on kokenut kiusaamista.

Kauhajoen nuorisotalo Räimiskälle on kokoonnuttu perjantai-iltana toukokuisen kouluviikon päätteeksi kiusaamisen vastaisen iltaan. Luvassa on monenlaista ohjelmaa, jonka paikallinen nuorisovaltuusto on järjestänyt yhteistyössä kaupungin nuorisopalveluiden, MLL:n, Unicefin ja Lakeuden Sateenkaaren kanssa.

Oikeastaan tapahtuma on alkanut jo koulupäivän aikana, kun illan rap-artistit Joacim (Joacim Viljamaa) ja Dilemma (Joonas Linnamaa) ovat vierailleet kouluissa luennoimassa kiusaamisesta niin kiusaajan kuin kiusatun näkökulmasta. Illalla kumpainenkin heittää keikan Räimiskän lavalla.

Kiusaaminen ei ole kadonnut maailmasta mihinkään

Koulukiusaaminen on varmasti tuttu ilmiö jokaisella paikkakunnalla. Tapahtuman järjestäminen ei olekaan kannanotto juuri paikalliseen koulukiusaamiseen vaan kiusaamiseen ylipäätään.

”Kiusaamista tapahtuu aina ja sitä pitäisi jotenkin pyrkiä vähentämään. Sen haittoja täytyy valaista kaikille”, Kauhajoen nuorisovaltuuston puheenjohtaja Akseli Hautala kertoo.

Kiusaamisen vastaisen illan järjesti Kauhajoen nuorisovaltuusto, josta tapahtumassa olivat paikalla sihteeri ja somevastaava Fanni Villanen, varapuheenjohtaja Harri Heikkilä, varasihteeri ja somevastaava Heini Tolvanen sekä puheenjohtaja Akseli Hautala.

Ajatus tapahtuman järjestämisestä syntyi kevättalvella.

”Idea on peräisin lapsiparlamentissa aiheesta käydystä keskustelusta”, nuorisovaltuuston varapuheenjohtaja ja lapsiparlamentin puheenjohtaja Harri Heikkilä kertoo.

Kauhajoen lapsiparlamentti aloitti toimintansa viime syksynä. Siihen kuuluu jäsen jokaisesta kauhajokelaisesta koulusta. Yksi tärkeimmistä parlamenttia puhuttaneista aiheista oli nimenomaan kiusaaminen.

Nuorilta kerättiin tapahtumassa ideoita, miten kiusaamisen voisi lopettaa.

Esiintyjät aiheen mukaan

Tänään kiusaamista on tarkoitus vähentää kertomalla yleisölle, mitä kaikkea kiusaaminen on ja miten se vaikuttaa. Kiusaamisesta ovat puhumassa esimerkiksi Natasa kokkaa -sometileistään tuttu somettaja sekä Lakeuden Sateenkaaren edustaja.

Natasa kertoi ryhtyneensä kiusaamaan muita, koska häntä kiusattiin romanitaustan takia. Se ei kuitenkaan ollut hyvä idea.

Joacimin keikan aloitus houkuttelee salin lattialle useita nuorisoporukoita. Seinustan sohvilla istuu enemmän nuoria kuin niihin uskoisi mahtuvan.

”Osallistujia voi tulla 10 tai 100. On mainostettu Instagramissa ja Tiktokissa. Päivällä ohjelmaan on jo ainakin osallistunut kymmeniä oppilaita”, Kauhajoen nuorisovaltuuston sihteeri ja somevastaava Fanni Villanen sanoo.

Joacim ja Dilemma pyydettiin esiintymään tapahtumaan, sillä he ovat molemmat olleet kiusattuja.

”Dilemma on ollut myös kiusaaja. Joacim on ollut myös Kasinolla esiintymässä, joten hän jäi sieltä tuttuna artistina mieleen”, toinen Kauhajoen nuorisovaltuuston somevastaava ja varasihteeri Heini Tolvanen sanoo.

Dilemma on ollut myös kiusaaja.

Dilemma huudatti yleisöä jo ensimmäisen kappaleen aikana ja meno vain yltyi keikan mittaan.

Monta keinoa vastustaa kiusaamista

Vanessa Grönfors on myös nuorisovaltuuston somevastaava ja lisäksi edustaja Kauhajoen kaupungin monikulttuurisuustoimikunnassa sekä tukioppilas koulussaan. Hän on siis monessa roolissa puuttumassa kiusaamiseen.

”Olen ollut vasta yhdessä (monikulttuurisuustoimikunnan) kokouksessa, mutta siellä on suunniteltu kiusaamisen vastaisia juttua. Tämän tapahtuman järjestämisen lisäksi on pohdittu esimerkiksi romaneille jaettavan stipendin perusteita.”

Koulupäivän aikana voi myös tehdä paljon kiusaamisen estämiseksi.

”Tukioppilaana ollaan uusille oppilaille tukena, näytetään paikkoja, järjestetään teemapäiviä ja ryhmäytetään viettämällä aikaa yhdessä.”

Vanessa Grönfors vastustaa kiusaamista niin nuorisovaltuutettuna kuin koulun tukioppilaana.

Grönfors on päätynyt moniin tehtäviinsä, sillä hän on kokenut kiusaamista itsekin ja haluaa nyt olla avuksi muille. Hänestä kiusaaminen loppuu tehokkaimmin, kun sen vaikutuksista tulee tietoiseksi.

Mitä sitten pitäisi tehdä, jos joutuu kiusatuksi?

”Kerro kiusaamisesta niin nopeasti kuin voit. Älä pidä pahaa oloa sisälläsi!”

Kerro kiusaamisesta niin nopeasti kuin voit. Älä pidä pahaa oloa sisälläsi!

Entä mitä Grönfors sanoisi kiusaajalle?

”Lopeta heti ja hanki ammattiapua.”

Mitä kiusaaminen on?

  • Kiusaamisella tarkoitetaan esimerkiksi toisen loukkaamista, vahingoittamista ja tai syrjimistä.
  • Kiusaaminen voi olla henkistä, kuten pilkkaamista, yksin jättämistä ja eristämistä, tai fyysistä, kuten lyömistä ja potkimista.
  • Kiusaamisen erottaa riitelemisestä se, että kiusaaminen on jatkuvaa ja pitkäkestoista.
  • Kiusaamisen tunnistamisessa olennaista on myös kiusaamisen kohteen kokemus kiusatuksi tulemisesta.

Lähde: MLL

Mitä mieltä olet artikkelista?
  • Tärkeä 
  • Mielenkiintoinen 
  • Hauska 
  • Liikuttava 
  • Kelpo 
  • Tylsä 

Vastaa